touring-life.com

...on Route sixty six. Jeppiskamaa, eli homma alkaa olla taputeltu ja paketissa. Ollaan koko porukka Santa Monicassa tai tarkemmin Venicessa hyvissa voimin ja ehjana. Jaljella on pari paivaa tsillailua Losin ymparistossa ennen kun lennan itse takaisin Suomeen.

Viimeinen ajopaiva Routella on aikamoista hassakkaa. Aamulla kaytiin pistamassa tuulensuojaan maukas aamupala laheisessa IHOP:ssa. Sitten oltiin hetikohta Victorvillessa Route66 museossa taydentamassa tarra, kangasmerkki, t-paita, kartta, kirja, pinssi, muki jne jne varastoja :) Victorvillen museo on asiakasystavallinen, avaavat ovensa tuntia aiemmin just for us. Very nice. Taidetaan olla ihan hyvia asiakkaita ;)

Tankkauksen jalkeen oltiinkin sitten matkalla kohti Losia. Jottei paivasta tulisi 24 tuntinen, ajeltiin motaria aina Duarteen asti, jossa otettiin sumpit. Sitten lahdettiin kahlaamaan Losin esikaupunkialuetta lapi alunperaista Route66 tielinjausta pitkin. Santa Anitan laukkarata, Pasadena, Pasadena highway, Sunset Bulevard, Hollywood Bulevard, Santa Monica Bulevard, Rodeo Drive...semmosta. Tehtiin vahan nahtavyystouria Hollywood Bulevaardilla...Beverly Hillssissa. Ja perille tultiin rantsuun.

Itselleni tama oli 8. route- matka. Viela tama vaan maistuu, aina vaan. Turku HOG:n tiimille maistui ilmeisesti ensimmainen todella hyvalta. Useamman suusta kuultuna olo oli jotenkin tyhja ja pitkaan odotettu reissu olikin akkia ohi. Tiedan tunteen paremmin kuin hyvin. Mutta alkaa hyvat ystavat huoliko, ensi viikolla tyhja olo alkaa tayttya muistoilla ja hyvilla fiiliksilla kun puratte laukkujanne, katselette kuvia matkalta ja kaytte muistojen komerossa ammetamassa kokemuksia reissulta. Huomaatte, etta sielta loytyy fiiliksia ja muistoja, joita ette tienneet olevan olemassakaan. Kestaa aikansa, ennen kuin kahden viikon reissu "uppoaa" :) Route66 on reissuna niin intensiivinen, vaihteleva ja paljoa tarjoava, ettei kaiken sisaan ottaminen reissun aikana ole mitenkaan mahdollista. Kaikki tulee viiveella. Vaalikaa muistoja ja fiiliksia, herkutelkaa niilla ja ammentakaa niista uutta virtaa.

Kiitoksia Teille Turku HOG:n porukka; Tuulat, Leena, Erja, Matti, Jari, Kaima-Jussi, Seppo, Rauli, Heikki, Pekka seka tietysti Paavo. Kiitoksia upeasta reissusta, kanssanne oli mita mahtavinta matkustaa! Any time again...teissa on matkamopoilijan henkea tekemista. Toivottavasti nahdaan jossain jollain tiella :) Saman hengenvetoon pitaa kiittaa saamastani lahjasta, joka oli kylla pikkusen liikaa. Sain nimittain pitkaan himoitsemani chapsit...nama sain kayttooni jo tuolla Albuquerquessa ja voin sanoa, etta kayttoon tulevat ja ovat sitten erittain hyvat kapineet! KIITOS ja KUMARRUS.

Samaan syssyyn kiittelen teita lukijat ympari maailman. Ilman teita naita juttuja ei tanne tulisi kirjoiteltua. Kavijoita taman matkan aikana on ollut 600-900 per paiva. Porukan sanoja lainatakseni, ei paha. Kiitoksia. Mina vaikenen nyt hetkeksi ja palaan asiaan taas kun uutta reissua ja juttua pukkaa. Talven aikana on tarkoitus tehda oikeita toita pikkusen seka kirjoitella juttuja motomania.fi sivuille. Niista toki myohemmin sitten lisaa...nyt Venice Beach, over and out. Mopomessuilla tavataan PeterPanBiken osastolla :)

Niinkun tuossa edellisessa postauksessa tuli kerrottua, 11 paiva oli vapaata Veekasissa. Kukin touhuili omiaan, uima-altaalla iltapaivalla oli osa porukasta, osaa ei nakynyt koko paivana. Miljoonia ei ilmeisesti tarttunut taskuun kuitenkaan koska 12. paivan aamuna kaikki ilmestyivat aamupalalle ja pyorille :)

Tokavikaan ajopaivaan kuului paljon eramaata. Mojave on iso paikka, tosi iso. Ja kuumakin tykkaa olla. Ajopaiva oli rankkaa hommaa, Raulin sanoin "ei pk-yrittajaa sais noi kuumi paikkohi viara"...Rauli hoiti muutenkin tuota kansainvalista kommunikaatio-osastoa ansiokkaasti koko paiva eli hela dagen. Useampikin amerikkalainen ja ranskalainen turisti tuijotti Loimaan lahjaa universumin small talkille kun Rauli tykitti tulemaan varsinais-suomea olan takaa. Ja ymmarretyksi tuli :) Heh, tolla tyylilla asiat hoituu vaikka marsilaisten kanssa, asiaa :)

Suuren suuria en tosta paivasta ossaa sannoo noin reitin osalta. Yksinkertainen on kaunista. Turku HOG:lle tuntui erilainen paiva ja erilaiset maisemat ja jopa kuumuus olevan kokemuksena mieleen. Hyvia fiiliksia rankan paivan jalkeen juhlisti Matin ja Erjan tarjoama punaviini illallisella Matin puheen siivittamana. Hauskaa oli kuten niin monena muunakin iltana taman porukan kanssa on ollut. Sniff, kohta loppuu...mutta minkas teet.

Meikalainen alkaa olla ruodussa taas noiden kutinoiden kanssa. Pienia oireita viela oli mutta koko ajan vahenee, joten rohdot tekee tehtavansa. Eipa siis huolta...Kuvissa lansirannikon kultahiput Jari ja Rauli poseeraa, Kaima-Jussi tsekkailee vanhaa hooreeta asiantuntevana Furnace Creekissa, jonne oli kokoontunut isosti vanhoja pyoria laidasta laitaan. Vanhin mita nahtiin oli vuodelta 1917. Ja sitten on Badwateria ja Death Valleyta....paivan lammot 40 C.

Taalla sita ollaan, maailman turhuuksien roviolla Las Vegasissa. Tai sitte taa on maailman hienoin paikka....riippuu kelta kysyy. Ite en oikein tieda viela. Tanaan on vapaata ja istuksitaan aamiaisella Boulder Cityssa 8 koplassa. 5 on joukosta poissa eli nukkumassa, pelaamassa tai missa lie :) Kavastiin just Hooverin padolla ja kohta keulat on kohti..... maailman suurimpaan HARRIKKALIIKKEESEEN :) Sen jalkeen meitsi suuntaa Stratospheren uima-altaalle hankkimaan rusketusta (28 lamminta kohta) ja nautiskelemaan maisemista ja virvoittavista juomista...saatanpa siina ottaa nokosetkin kun nukuttaa.

Eilen siis tultiin tanne. Aamulla Jacob Lakessa oli viliposta mutta hemmetin hienoa oli ajaa mutkaista havupuiden reunustamaa tieta. Kanabissa otettiin aamiaiset ja bensaa. Ja mina otin lisaa laakkeita apteekista. Jonnin verran on helpottanu muttei taa ihan ohi viela ole. Kiitoksia sinne Suomeen jelppineille. Utah on tosi natti osavaltio, siistia ja semmosta kivaa. Zionin luonnonpuisto irrotti ryhmasta ylistyksen sanoja. "Jos Grand Canyon on raa'alla tavalla komea, Zion on yksikertaisesti kaunis", sanoi Heikki ja vei sanat suustani. Mita siita enempaa latisemaan. Kattelkaa kuvista....koitan postata viela videonpatkan ajosta...katotaan onnistuuko.

Loppupaiva paukuteltiin sitten motarilla Vegasiin. Tuli lammin ja sitte kuuma. Hehe, pitkat kalsarit sai kyytia kun lounastettiin Burger Kingissa Mequitessa. Ja nahkatakit ja muut :) Perilla Stratospheressa oltiin hyvissa ajoin ja illallista nautiskeltiin......tietysti Harley Davidson Cafessa. Tuntuu, etta kirjotan kun rikkinainen aanilevy mutta HOG porukka on HOG porukka. What can you do :) Hyvaa ruokaa ja mukava meininki. Safkojen jalkeen ihmiset omia polkujaan hotellille...me kaytiin poikaporukalla kattomassa Bellagion suikulahteiden esitykset (3 kpl) ja Treasure Islandin Seireenien esitys merirosvoja vastaan...voi pyha jysays, naihin ei ikina.

Aamusella pukattiin lahtien El Ranchosta. Pihalla Paavolle pukkasi pikaromanssia kun pari navajo-morsianta olisi halunnut Paavon mukaansa. Paavopa on periaatteen mies ja hylkasi morsmaikkujen ehdotuksen jamakasti ja jatkaa Leenan kanssa harrikalla ettepain :)

Ja ettepain karavaani kulki. Suoraan markkinahumuun...tai ainakin markkinoille. Humu oli kaukana, aamu oli viilea ja sain useaan otteeseen kuulla navajoilta ja hopeilta, etta Coloradossa pukka myrskya. Paivan saatiedotteet oli olleet sekavia, se nyt oli selvaa, etta vilposta tuli olemaan. Bongasin markkinoilta pikkupikku hauvan, 8 viikkoisen Chihun...ressukka varisi kylmasta mutta sulonen oli. Lahettaa terkkuja Turenkiin Afrille, Epulle ja Minnalle :)

Sitten laitettiin utua kromiputkeen ja nokka kohti luodetta. Window Rockissa oli pakko laittaa lisaa vaatetta, viliposta :) Keams Canyhonille tultiin viela rinnanmitalla ilman sadetta...vetta alkoi ripotella minsaan ennen...ja kun istuttiin sisalla sumpilla ja muulla vatsantaytteella, vetta pirskotteli enempi. Kun taas istuttiin satulaan, katottiin parhaaksi notta kumipukua paalle. Paitsi tietty Tuula ja Rauli jotka reissaa todella todella kevyella setilla :) Electran pitsapoksi on lahes tyhja...uskomaton suorite pariskunnalle ja ansaitsee suosionosoitukset , kumarruksen ja papukaijamerkin :)

First Mesa:n Hopikylassa vetta tuli sitte napakasti. Minkas teet...ei ku kohti Tuba Citya. Eipa ole ihan vahaan aikaan ollut yhta rapsakkaa sadan kilsan patkaa. Varsinainen taival...jokainen maili oli pitka kun nalkavuosi...jossain valissa lampotila putosi 15 astetta f asteikolla eli 8 astetta ceella. Oltiin pahimmoillaan alle kympin ja vetta ratki. Jossain valissa ajattelin pysahtya mutta minne ja miksi. Suojaa ei ollut yhdenkaan rakennuksen vertaa eika taalla puita kasva. Tuuli tuiversi kaupan paalle ja kun oltiin yli 2 kilsan korkeudella, se ei ollut mitaan lempeeta kesatuulta. No, kaikki, myos paha, loppuu aikanaan. Saavuttiin Tuba Cityyn. Porukka oli viluisen nakosta enka ite varmaan vahiten. Nahkatakki oli Leenalla lainassa...tarttee sanoa etta vilutti ja myos teella :)

Tuubasta kilauttelin kaverille eli veljelleni Petelle. Sain verbaalisen tutkakuvan ja varmistuksen aavistukselleni, etta minka lapi tultiin oli kohtuu normi luoteesta kaakkoon kulkeva rintama. Jacob Lakella keli ei kuitenkaa olisi jaassa. Lounaan ja tankkauksen jalkeen lantinen taivas naytti jo lupaavalta...pilviverho repeili ja aurinkoisia laikkia nakyi :) Vettakaan ei satanut enaa...eika sen puoleen tullut enaa loppupaivana. Rrrrock. Tehtiin nakoalastopit Navajo sillalla ja myohemmin lahempana Jacobia. Valo ja varjot leikkivat huikeaa leikkiaan preerialla ja vuorten rinteilla...uskomattomia nakymia.

Tanaan aamulla (ja oikeastaan jo eilen illalla) tuntui, ettei kaikki ole kondiksessa. Paata kutitti aivan jarkyttavasti ja paanahkaan tuli paukamia. Muuallekin kroppaan alkoi ilmestya kutisevia laikkuja. Jotain nokkosjuttua tai semmosta, en tieda. Aamulla opastin porukan kanjonille ja laksin itse lekuun Kanabiin. Sain jotain troppia ja olen huilaillut tassa...lampoa ei ole ja muutenkin olo on hyva lukuunottamatta ajottaista armotonta kutiamista. Eikohan ne siita, ei huolta :) Joku allerginen reaktio ilmeisesti. Pikku hiljaa alkaa helepotammaan joten eikohan tasta olla taas 110%:ssa kondiksessa huomiseksi.

Huilipaivan jalkeen oli aika ajella taas pikkusen. Santa Fe oli monien mieleen, eika ihme, se on todella upea paikka. Mutta ettepain siis. Pikainen varikkokaynti Albuquerquessa ja nokka kohti Los Lunasia. Matkalle sattui pienen pieni joki nimelta Rio Grande (Matti ja Erja kuvassa). Lunasissa pukattiin sitten tankit tayteen.

Mesitaan kun paastin tuli pieni pettymys ku ei paastykaan katselemaan nykypaivan Laguna intiaanien kylaa. Eipa siina, ankea paikka se on mutta kaymisen arvoinen, laittaa omia prioriteetteja ja ajatuksia oikeille paikoilleen. No, nyt kyla oli ei-natiiveilta suljettu uskonnollisten rituaalien vuoksi. Ei maha mittaan. Taival jatkui. Maisemat halki Uuden Meksikon ovat vaihtelevat ja upeat. Grantsin lounaan jalkeen oltiin tunnin ajon paassa Gallupissa. Paatettin vatuloida pikkusen pidemmasti ja ajella iisisti. Niinpa leikkasin semmosen mukavan lenkin lahempaa noita punaisena hehkuvia vuoria.

Meni vahan arpomiseksi koska suurin osa teista oli hiekkaa ja kun taalla oli ilmeisesti satanut edellisena paivana pikkusen, hiekkapatkat oli aika liukkaan nakosia. Kerran aikasemmin olen tuolla liukastellut eika ollut suuren suuria haluja tehda sita uudestaan. Loytyihan sielta kuitenkin se pinnoitettu baanakin jota pitkin paastiin takas uralle :) Kohdattinpa lenkin aikana vapaana laukkaaviin Navajojen hevosiinkin joista onnistuin nappaamaan jonkunlaisen kuvan (terkkuja Epulle Turenkiin). Maisemat tuolla patkalla oli muutenkin sellaiset, etta odotin koko ajan nakevani Navajo- soturin ratsuineen seisomassa puiden katveessa ja katselevan ohi marssivaa rautahepolaumaa. Upea fiilis.

Taalla Santa Fe ja vapaapaiva. Itsellani paiva meni pyykkia pestessa ja tsillaillessa...kavin porukan kanssa aamulla HD:lla (yllatys), sen jalkeen nautiskelin Santa Fen aurinkoisesta kelista ja odottelin etta pesukoneet tekee tyonsa. Siina samassa meni kasa turkulaista pyykkia...hehe, mitahan poikien pyykkamisesta olis tullu :) Akkiseltaan sanoisin, ettei ollut ihan tuttua hommaa suurimmalle osalle yksikseen reissussa oleville aijille...pikku vinkkia sinne kotiin, kylla ne nyt osaa ;)

Pyykkien jalkeen ajelin tuonne kauniiseen Santa Fe:n keskustaan. Tama kaupunki on mielestani uskomattoman kaunis. Siihen kun lisataan kaikki kasityo ja taide (vaikken taiteesta mitaan ymmarrakaan, ymmarran mika minusta nayttaa hyvalta) seka intiaanikulttuuri, voin todella suositella Santa Fe:ta kenelle tahansa. Paivan paalle otin tuikitarpeelliset nokoset, huoneen aukinaisesta ovesta virtaava raitis ilma tuuditti hyvat unet :) ja tarpeeseen tuli. Nyt jaksaa taas ratsastaa :)

Mutta jollainhan sita tanne tultiinkin...siita pari sanaa. Amarillo ja puolukat hilloon oli lahtopaikka aamusella. Turkulaiset oli taas reippaana kun varpuset jouluaamuna lahtoon. Naiden kanssa on hienoa reissata! Mieli korkeella ettepain eli Stanley Marshin Caddyja kuikistelemaan. Kaimani (kuva ei ole simuloitu) ja mina harrastettiin maalaushommia vaikkei kummallakaan aikasempaa kokemusta olekaan suttaamisesta. Edellisen reissun maalauksista ei ollut jalkeakaan vaikka aikaa viime visiitista oli vain 3vkoa. Uskomatonta. Kuvassa lennokas matkajoukkio astelee Teksasin kamaralla kuin Eastwoodin Clintin joukkio konsanaan.

Ai niin, meinasin unohtaa...kaytiinhan me tietysti Amarillon arvaaatteko missa kaupassa hakemassa Heikille t-paita...toiset kerailee pullonkorkkeja ja tulitikkuaskeja...multa loytyy respektia enempi Heikin paidoille ;)

Adrianiin Route66:n puolivalinkrouviin ajeltiin auringon paistaessa. Tarjoilin pullat ja kaffet rennon rempsealle remmille (semmosta verbaalista akrobatiaa tana iltana...ja mitaan en oo ottanu :) ). Adrianissa tussiteltiin nimia pick-uppiin, tyylinaytteen antaa kuvassa Leena ja Paavo jotka samalla laittaa terveisia Suomeen :) Teksas jai taakse kun Uusi Meksiko taas tuli eteen. Rajan jalkeen kokeiltiin naiden kuskien enduro-taitoja. Kunnossa ovat, silla vedettiin soralla toistakymmenta kilsaa. Piti kokeilla vahan uutta linjaa...ja ajella alkuperaista R66 patkaa huolimatta siita, ettei siina paallystetta ollut :) Pieni tiedonjyvanen tahan valiin, vaikka R66 on komissioitu kayttoon 1927, kokonaan paallystettyna R66 oli vasta 1930- luvun lopulla.

Uudessa Meksikossa kaytiin vahan autiomaa/preeria ajelulla. Kuivaa kun beduiinin sandaalit...eika ihme, silla kohdassa jossa tytot pisti tanssien oli korkeutta merenpinnasta 1787 metria. Melkein koko osavaltio luimii korkeammalla kun kotimaan korkein nyppyla. Tucumcarissa tauoteltiin, sitten ajeltiin Santa Rosaan...nopeat lounaan tapaiset ja oltiin taas baanalla. Seuraavan patkan maisemat on aina sykahdyttavia. Muutos on niin nopea ja iso ettei sita osaa koskaan odottaa. Romerovilleen saavuttessa ollaan aivan erilaisissa maisemissa...on katajaa, mantya ja ilmassa leijuu havujen tuoksu. Mie tykkaan juu.

Tankki tayteen ja vilkaisu taivaalle. Olin ounastellut jo lounaalla, etta saattaapi tulla ukkoskuuroa niskaan. Hidastelin hiukkasen ennen tankkausta ja kun sen jalkeenkin naytti silta, etta ruikua saattaa tulla, otin taktisen 6 minuutin aikalisan. Pari pisaraa tuli,ei enempia...taas kerran meika otti eravoiton sademiehesta. Santa Fe:hen saavuttiin hyvissa ajoin, hyvissa voimin ja hyvin fiiliksin. Huomenna matka jatkuu...ja lisaa tarinaa ja jorinaa seuraa :)

Nyt ollaan edetty entiseen kotiin eli Teksasiin. Kun ajeltiin rajan yli Texaola:n kohdalla, fiilis olio jotenkin nostalginen...vaikkei siita nyt niin kauaa ole kun Lone Star Statesta tuli entinen koti. Ennen Teksasia meilla oli kuitenkin hirmu pala Oklahomaa ajettavana :)

Aamulla reippaasti ennen seiskaa suurin osa porukasta oli jo valmiina lahtoon. Aurinko oli kuitenkin viela maillaan, joten kun seiskalta viimein rajaytettiin koneet kayntiin, oli viela melkein pimeeta. Ja viileeta :) jotain 11 astetta tai sinne pain. Vaikka olikin vilposta oli homma pienen vilun arvoista.

Auringon nousuun ajamisessa on jotain maagista...lammet ja joet oli usvan peittamia. Lehmat laidunsivat laitumilla ja pidemmalla nakyi vain tummia hahmoja. Auringon ensi sateet hyvailivat Oklahoman maaseutua kultaisilla sateillaan. Surrealistiset varisavyt kutkuttivat mielikuvitusta, voit melkein kuulla lehmipaimenten kahvipannujen kolahtelut, aamusumpin ja nuotion tuoksun seka ratsujen hirnahtelun. Mita korkeammalle aurinko nousi, sita kylmempi tunnelmasta tuli...melkoristiriitainen kokemus silla fyysiset lampoasteet nousi puolestaan :)

Tankilla reilun tunnin ajon jalkeen oli kankeita jasenia varsinkin takapenkeilla. Toisaalta erilainen aamu oli reissulaisten mielee, ilmeet olivat paljon puhuvia vaikka kylma olikin, hymy oli herkassa. Mina nautin suunnattomasti aamuiseen usvaan ajamisesta...rrrrock :)

Oklahoma Cityssa vierailtiin sitten, yllatys yllatys Hooree liikkeessa. Jari juhlisti poikkeuksellista tapahtumaa uudella kyparalla, olihan vanhalla ajeltu jo melkein 800 mailia ;) Muutenkin tavara teki kauppansa ja paatineinkin Honda kuljettaja lipsautti harkitsevansa liikenevan maallisen materiansa ja Hondansa muuttamista rahaksi joka olisi edelleen muutettavissa sopivassa liikkeessa Harley Davidson- merkkiseksi moottoripyoraksi :) tosin silla ehdolla, etta mitoille sopiva pyora kohdalle sattuisi. Epailen, etta kyseessa oli kuitenkin sarkastinen kommentti :) Samaiseen liikkeeseen oli muuten sattunut samaan aikaan liikkuva HD museo, joka nyt sisalloltaan ei haapponen ollut. Ja kun hodareitakin alettiin tarjoilla vasta lahempana 11:sta...saalis jai hintelaksi.

Oklahoman halki viiletettiin hyvaa tieta pitkin, kelikisn suosi kun aurinko sai itsensa hilattua taivaalle. Valiin oltiin pienemmalla baanalla ja valiin interstatella. Turkkusse HOG keraa kylla lajan pisteita, koska kaikki isommat kaupungit ja ruuhkaisemmat patkat on tultu todella tyylikkaasti ilman pienintakaan haahuilua. Homma toimii :) Clintonissa harrastettiin kylttyyria Route66 museon muodossa. Itselleni mieleen jai kuvat ajoista jolloin keskilannessa ei satanut aikoihin, maa kuivi ja ihmiset pakenivat lanteen maallinen omaisuus mukanaan loytaakseen paremman elaman. Dust Bowl nimiketta kaytettiin keskilannesta tuon yhteydessa...ja vuosi oli 1930 nurkilla. Melkosta hommaa ollut tuo elama siihen aikaan. Me vaan paristellaan hoodeella pariin viikkoon koko tie, siihen aikaan 2 kuukautta olisi saanut routelaiset ottaa lomaa. Taitaisi olla aika tyhjia reissuja :)

Lounastettiin samaan toppiin Clintonissa. Tilailin safkat etukateen vastapaiseen italialaiseen. Hyvaa oli ja riittavasti. Joku tosin arveli paivanokosten olevan tarpeen enka itekkaan kovin paljoa voinut olla eri mielta.

Teksasiin siis tultiin tanaan. Pohjalaista sukujuurta olevat turkulaiset (tai Turun seutulaiset) myosivat, notta on se tasasta ja iso. Viimeistaan 13 mailin mittainen suora tuossa Groom, Tx:n jalkeen mittauttaa karsivallisyytta ja samalla antaa ajatusta mittasuhteille. Illallisella mittailtiin suuruuksia, asukaslukuja ja vatsan vetoa. Erja ja Matti tilasivat varmuudeksi vahan reilummasti alkupaloja :) Pihvien kokoa puitiin kuin valtionbudjettia konsanaan; mika oli liikaa tai liian vahan. Kaikki kuitenki saivat maukasta Teksasin "longhornia" tarpeekseen.

Kuvissa: "Aamun saratuksesta he ilmestyivat kuin nuoret sankarit ratsuillaan", baanalla jossain Oklahomassa, herrasmieskopla jaatelolla, paljon puhuva seinaslogan keskella ei midn Texaolan kylassa aivan Oklahoma/Tekasa rajan tuntumassa. Tuulen pieksama kyla...800 asukasta..."Toista tallaista paikka kuin tama ei ole lahellakaan tata paikkaa, joten taman taytyy olla se paikka"...mielestani todellista vessafilosofiaa parhaimmilaan :) Meitsi, HD ja Teksas.

Aamulla porukka oli karppana valmiina lahtoon seiskalta. Ennen lahtoa otettiin ryhmapotretti Munger Mossin edessa. Sain kuvaan mukaan Ramonan ja Bobin, jotka ovat pitaneet Munger Mossia 37 vuotta. Route66 on heille sydamen asia...motellin kyltti "The Mother Road Lives Forever Here" kuvastaa asiaa hyvin. Mungerissa kaynti on aina erityinen juttu itselleni. Jotenkin tuolla Mungerissa Route66 tosiaan potkii ja elaa itselleni tiukasti. Toki ihmiset kokevat asiat henkilokohtaisella tavallaan, mutta minulle Ramonan ja Bobin tapaaminen on aina tarkeaa.

Kasteisen aamun halki ajettiin sitten kohti Marshfieldia ja Freda's Downtown Cafeta, jossa aamupala odotti syojaansa. Heitin leikillani haasteen lansirannikon karpaaseille syoda koko maalaisaamupala lisukkeineen. En ollut uskoa silmiani kun suurin osa lautasista oli tyhjana kun lahdettiin...tarjoankohan ma liian vahan ruokaa :) No pihalla ilmeet oli kuitenkin sen nakoiset etta ehka en kuitenkaan.

Aamupaivaan mahtuu kolmantena paivana kaikenlaista. Halltownissa nautittiin taas R66 vieraanvaraisuudesta. Garyn Sinclair- asema oli auki. Route66 Root Beer teki kauppansa, otettiin kuvia ja jutusteltiin ukon kanssa. Ja jalleen kerran sain Garylta R66 kuvakirjan routelaisten kesken arvottavaksi matkan paatteksi. Potkia itseani perusksille tunnin visiitin jalkeen, silla en ollut muistanut tuoda asemalle Suomesta tuliaisia :( No...vajaa 5 paivaa kotosalla ja asioita hoidettavana ja kasiteltavana enemman kuin tarpeeksi...mutta olisi pitany muistaa. Ensi kerralla korkojen kanssa...

Kansas vilahti ohi nopeasti annettuaan oman 17 kilometrin siivun routelaisten kayttoon. Sitten alkoi Oklahoma ja saavuttiin maisemien puolesta taas uudelle sivulle, jonne route66 alkoi siveltimen vedoin maalata matkalaisille tuoretta kuvaa tasta maasta. Olenkin monesti sanonut, etta route66 tarjoaa poikkeuksellisen tavan tutustua Amerikkaan ja amerikkalaisuuteen. Se tarjoaa nakokulmia, joita mistaan muualta on vaikea saada. Ne jotka ovat kayneet, tietavat :)

Sanainen arkku on nyt vahan tyhjillaan. Porukka viihtyy ja mina viihdyn porukan kanssa. Hauskaa on ja kelikin suosii. Aurinkorasvaa kuluu ja useampi naamari punottaa siihen malliin, etta alkuperaisvaesto ei ole taalla kohta enaa ainoa ryhma joka kantaa nimea punanahka :) Puhukoon kuvat tanaan enemman ja mina vahempi. Huomenna sitten lissaa.

Ai niin, katselin sivuston tilastoja viimeisen kuukauden osalta. Olin pudota tuolilta silla edellisen matkan aikana parhaimpana paivana kavijoita oli 1078 ja keskimaarin lahes 700 per paiva. Ja taman reissun alkupaivat ovat kasanneet lukijoita saman verran. Maanantaina teita lukijoita oli ollut 730. Huikea maara, suuret kiitokset kaikille teille. Toivottavasti onnistun edes jollain lailla valittamaan matkalaisten tunnelmia ja kokemuksia tien paalta sinne Suomeen.

Kuvissa: Mulla oli salamatkustaja. Routelaiset, Ramona ja Bob Mungerin edessa. Sinclairin asemalla root beerilla ja potretissa. Jari fiilistelee routea. Suomalainen motoristi-pysakointi-asetelma-naytos-spektaakkeli-tapahtuma Chelseassa Oklahomassa :)

Taalla ajetaan jo paivaa nro 3 taytta hakaa. Tai melkein, istuksitaan aamupalalla ja mulla on nyt aikaa latailla taivaalle paivan 2 tapahtumia. Aamulla kun lahdettiin aikaisin liikkeelle, tunnelma oli niin kuin se aamuajelulla vain voi olla. Auringon sateet kultasivat maissi- ja soijapelloilla kimeltavat kastepisarat. Ilma oli kuulaan viilea mutta silti lamminta enteileva. Tuollaiseen tunnelmaan ajaminen on aina mieleenpainuva kokemus, muistiin jaa postikorttimaisia maisemia, tuoksuja ja tunteita.

Ensi etappina paivalle kaytiin Sokeripuron katetulla sillalla. Samalla tutustuttiin maissintahkan sielunelamaan laheisella pellolla (kuvia). Sen jalkeen ajeltiin. Ja kun oli ajeltu katseltiin sitten useampaa astetta isompaa siltaa eli Chain Of Rocks siltaa, joka aikanaan vei Route66 matkustajat suuren joen yli...eli Mississipin toiselle puolen. Keskella jokea vaihtuu osavaltio, eli mennaa Illinoisista Missourin puolelle.

Kun seisoskeltiin sillalla ja alla virtaa yksi Pohjois-Amerikan suurimmista joista, arvatenkin keskustelu kaantyy Turkuun, mihinkas muuhun. Mississippia arvailtiin varoivaisesti "hieman isommaksi kuin Aurajoki" mutta samaan hengenvetoon todettiin Aurajoen rantojen olevan kauniimmin rakennetut. "Taal o kamala paljo rakentamat vial...kummotte taa ei mitta mokei ol"...jep :)

Seuraavaksi Turkulainen valtuuskunta seisoi arvioimassa Saarisen suunnittelemaa Gateway Archia St Louisin keskustassa. Kysyllessani kommentteja, keskustelu kantyy ripeasti Matin ja Tepon tulevaan keikkaa taalla Marchfieldissa :) Otapa siita selvaa.

Ajopaiva oli aurinkoinen ja lammot heilui siella 30 paremmalla puolen. Loppupaiva naatiskeltiin Ozarkkien kumpareisista lehtomaisemista. Matka taittui, keli oli mahtava ja porukka tuntui nauttivan ajosta. Fiilis oli varsin hyva. Viiden jalkeen kun aurinko alkoi pikku hiljaa vaipua alemmas, oli upeaa ajella kumpuilevaa maisemaa kohti lantta. Laakson pohjalle laskeuduttaessa oli melkein kylma...ilma oli vilpoista ja jotenkin aisti etta ilta on tulollaan.

Munger Mossiin saavuttiin hyvissa ajoin kuudelta. Suihkun jalkeen Bob heitti meidat illallista naatiskelemaan paikalliseen. Ilta oli hauska mutta unta ei varmasti tarvinnut monessakaan tuvassa houkutella.

Kuvia matkalta...eraassa kuvaa moottoripyorankuljettaja J. Varho suorittaa kosmetologisia toimia eli pipeltaa voiteiden kanssa :)

Loppun viela hurrrrrrjan SUURET ja MAKEET onnittelut 9 vee tayttavalle Erikalle sinne Turenkiin :) Toivottavasti synttaripaiva on ollut mukava!

Niin siina kay, etta kaikki hyva loppuu aikanaan. Niin huilipaiva gangstereiden kaupungissakin. Hyva siis sen takia, etta edellinen Route66 reissu loppui Losiin tasan viikkoa aiemmin, joten huilia ei liikaa ehtinyt olla. Mutta....en valita, asiat voisi olla huonomminkin...minulla on maailman paras tyo jos nyt ei muuta :)

Eilisen keskustareissun aikana kaytiin HOG-porukan kanssa esi-setvimassa pyoria. Niinpa meilla oli aamulla hommaa huomattavasti vahemman edessa kun taksit kurvasivat vuokraamon pihaan. Talla kertaa alle saatiin siis 9 kpl Electra Glideja ja homma sujui liukkaasti. Sen verran liukkaasti, etta lennokkaimmat ehtivat tekemaan toisen shoppailukierroksen vastapaiseen HD putiikkiin :) Tarttee varmaan hommata rekka seuraamaan meita ennen kun ollaan edes puolessa valissa :)

Keli oli jo aamusta lammin. Samaa rataa paukuteltiin koko paiva eli tuli kuuma :) Ensimmaiset fotot nappailtiin Adams Streetin ja Michican Avenuen nurkalta. Jarven Paavolle nama olivat ensimmaiset kilometrit hoodella :) Tasta varmaan riittaa juttua illalla...ja huomenna ja sitten :) Polka Dotissa kilsoja oli jo satakunta takana kun naatiskeltiin pirteloista ja burgereista lounaan merkeissa. Parissa risteyksessa luulin, etta paikalla kuvataan jotain Manaaja-elokuvan jatko-osaa, jossa suurempia voimia houkutellaan lahtemaan verbaaliakrobatian voimin. Tahtotilaa korostetaan esittamalla tanssin tapaista liikehdintaa rytmikkaasti. Koko tapahtuma muistuttaa jossain maarin Lapin shamaanien toimia. Kyse kuitenkin vain siita, etta kakkospaikalla ajava siviilin Honda-kuski lietsoi amerikan rautahepoaan liikekannalle :) "Pidemman paalle toi kay kylla voimille", ajattelin, "naita risteyksia ja stoppejahan mahtuu matkalle melkoiset maarat" :) Noo..eikohan se siita.

Niin...olihan meilla toki upea ajopaiva. Illinoisin maissipellot hohtivat auringon valossa kullan savyisina laineina. Ajoittain maissipeltoja ymparoi kellertavat kukat. En ole koskaan nahnyt naita maisemia moisessa loistossa, kesalla varimaailma on taysin erilainen. Maisemat olivat kuin muropaketin kyljesta.

Perille saavuttiin hyvissa ajoin. 220 mailin ajopaivaan mahtui pysahdys Normal:n kaupungissa seka Dwightin Route66 tienvarsikahvilassa, jossa route66 rekvisiitta alkoi tehda kauppansa. La Fiesta Mexicana tarjoili illallisen ja palan paalle maukkaat jalkiruuat. Hieno paiva, huomenna kohti uusie seikkailuita :)

Niin uskomattomalta kun se tuntuukin, taalla sita ollaan taas. Chicagossa ja valmiina lahtoon. Porukka koostuu talla kertaa Turku HOG:n jasenista, eli tiedossa on varsin HooDee painotteista matkantekoa ja juttua :) Matkalla pelipaikalle THOG osoitti jo uskomatonta solidaarisuutta mua kohtaan. Heidan lentonsa oli HEL-Machester-Chicago mutta koska olivat huolissaan selvianko mina Heathrown koneenvaihdosta, HOG otti lennon Machesterista Lontooseen vain varmistaakseen, etta harhaanjohtaja ei eksy Londoossa :) Mun piti alunperin olla USA:ssa 6 tuntia ryhmaa jalessa, nyt poimin jo porukan matkatavaroita hihnalta kun "turkkusse murttel selitetti tullimiahel, et kyl se o mu vase sorni siinny ota se kuva" :)

Kylla amerikkalainen turkulaista ymmartaa, uskokaa pois ;) Taalla ollaan koko porukka. Torstai ilta meni pikaisen oluen merkeissa Hooters:ssa (Jepjep) ja sitte pehkuihin. Perjantaina otettiin aamulla kumijalka alle ja kurvattiin IL Harleyn pihalle hakemaan etukateen tilaamiani HD romuja (kyparia ja semmosta). Samalla reissulla tarttui matkaan ilmeisesti jonkun verran muutakin. Selvittelin itse meille tulevat pyorat ja rakentavaa keskustelua aiheesta "vuokrapyoran huolto ja miten se on mennyt ***seelleen viime aikoina". Eikohan se tuosta parane. Meille tulee nyt Electraa 9 kappaletta. Luulen, etta ylimaaranen kuljetuskapasiteetti tullee tarpeeseen.

Lopppaiva kuusailtiin Chicagon keskustassa. Kaupunki nosti itsensa sijalta 10028480582089 sijalle 17 hienojen kaupunkien joukossa. Pohjoispuoli keskustasta on aika nasta, paljon joen haaroja ja kaunista arkkitehtuuria. Kaimani Varho totesi eraalla sillalla, jossa pilvenpiirtajat ja kauniit sillankaaret hivelivat silmia etta "kyl tule Turku miele"...tosin saatoin kuulla vaarin etta se olikin "surku" ;) (KUVA) Hienoo oli.

Kavastiin siina Sears Towerissakin, joka on korkee talo. Hiton korkee, uskokaa poies. Pari kuvaa huipulta, yksi noita osoittaa Adams Streetin ja Michican Avenuen kulmaan, paikkaan, josta R66 alkaa tai johon se paattyy, kuinka vain.

Keskustan HD puljussa vastaan tuli suomalaisia. Hehe Turkussest namaki, osa meidan ryhmasta oli nimittain lahtenyt vuokramolta tapailemaan sukulaisia...sieltahan ne kuitenki loyty, Harrikkapaitaa, pipoa, hanskaa sun muuta kassit taynna :) jepjep.

Lahtoitkua vaille on tan reissun alku. Stay tuned, lisaa turinaa tiedossa parin viikon ajan. Terveiset talla kertaa kotio Ukiin sinne Turkusse kainaloon Osmolle ja Leenalle ja Manseen Teijalle, Petelle ja Rimpsulle.