touring-life.com

Perilla ollaan. Reissun viimeinen ryhmapotretti napsittiin Golden Gatella ja homma alkaa olla taputtelua vaille valmis. Kaikkiaan omasta puolestani matka oli sangen onnistunut ja porukka todella hieno ja toimiva. Kiitokset siita Kalajokisille. Erityiset kiitokset Anterolle koko homman primus moottorina olemisesta! Erityisen hatuinnoston saa Manta ja Tuula...veditte viimeisen syheropaivankin erittain maillikkaasti Heritagella...hienoa!!

Ai niin, ajettiinhan me viimeisenakin paivana....245 mailia. Ja ne mailit olikin tarkinta ajoa, silla erityisesti Highway 1 patka Leggett-Jenner valilla on melkoista kurvikkoa. Ja maisemia piisasi. Hyvin kuitenkin Beach Riders veti tuonkin setin ilman moitteita. Valilla kahviteltiin ja sitten ajeltiin. Melko raskasta settia tuo viimeinen paiva taitaa olla...tarkkana saa olla ihan koko ajan.

Illallisella reissulaiset muistivat minua (tai tarkemmin kasvavaa...siis korkeussuunnassa kasvavaa motoristisukupolvea eli Lauria) erittain makealla college- asulla....ette arvaa minka merkkisella :) Lisaksi itselleni pamahti kaulaan Suomi- solmia...taidan paasta linnanjuhliin :) Anteroa muistettiin HD valokuvakehyksella, johon on hieno laittaa uuden harrikan kuva sittenm kun se tallissa on. Veikkaan, jotta muutama harrikka saa naista uuden isannan.

Ei muuta kun seuraavaan kertaan, millon se sitten on jaa nahtavaksi. Nyt lahden aamupalalle, sitten palauttamaan fillarit ja sitten kotiin. Rakkaita terkkuja sinne Niinalle (suukko) , Laurille (hali, iska tulee kohta kotiin) ja Tepsulle (raps raps ja nakki). Samalla terkkuja kaikille NLT:lle seuraa ja huoltaa pitaneille eli Nitta & Raimo, Nyyti, Sanna&Joose, Ulla ja Pete&Teisku&Saltsu...kiitos teille!! Terveiset viela taalta sinne Uuteenkaupunkiin Leenalle ja Osmolle!

Taalla San Francisco...Pasila, Porilaisten Marssi.

Toiseksi viimeinen ajopaiva alkoi siis sateisissa merkeissa. Harmaata oli taivaan taydelta mutta kuten niin usein aikaisemminkin, sadetta piisasi vain aamun tunneille. Jos reilun tunnin paasta alkoi nayttaa kirkkaammalta ja puolentoista tunnin ajon jalkeen sadekamppeet jouti laukkuihin. Hyva niin. Maisemissa piisaa 101:lla. Komeeta on Oregonin puolella ja sama teema jatkuu Kaliforniassa.

Kun oltiin osavaltion raja ylitetty ostettiin piknikkitarpeet Crecsent Citysta. Puolen paivan korvilla naatiskeltiin evaista hiekkarantsulla ja samalla kertaa jatettiin mahdollisuus Tyyneenmereen pulahtamiseen kayttamatta :) Loppupaiva ajeltiin leppoisissa punapuumetsa-merkeissa tanne Garbervilleen jossa nyt heraillaan reissun viimeiselle legille. Ajettavaa piisaa. Eilisen mitaksi tuli 285 mailia.

No niin...nyt ollaan viimein 101 tiella. Paikan nimi on Bandon ja osavaltio on Oregon. Ulkona sataa sataa ropisee ja kohta pitaisi olla tien paalla...onneksi on aamupalan aika ennen sita.

Eilinen paiva aloitettiin Evergreenin ilmailumuseon visiitilla. Herrojen mukaan siella olisi helposti mennyt koko paiva, sen verran mielenkiintoisia tarinoita olivat museon vapaaehtoiset elakkeella olevat entiset lentajat, lentomekaanikot ja muu asiaan vihkiytynyt henkilokunta tarinoineet. Onhan siella nahtavaa...koneita on ihan alyttomasti, eri aikakausilta aina kaksitasoista SR71 vakoilukoneeseen ja avaruusaikakauteen asti.

Kun oli lahdon aika kuului pihalta sateen rapina. Vaan ei auttanut, kumipuku paalle ja ettepain. Ensin tuntui, etta sade lakkaa kokonaan kunnes tultiin Lincoln Cityyn ja rannikolle. Siella alkoi ropista jo enemman silla aikaa kun kahviteltiin ja lounasteltiin. Tunti lisaa ajoa ja Newportin kaupunki....ja kohta sade alkoi laantua ja loppui kokonaan. Ihme juttu kun aina tassa kohtaa sataa.

Loppupaivasta sitten keli olikin jo muikea ja maisemat samaa luokkaa. Illalla myos Jukka oli muikeana kun sai hirvean satsin ruokaa eteensa...melkein koko setti havisi aanta kohden :) 225 mailia ajoa taisi tehda ison miehen nalkaiseksi.

Aamusella starttailtiin Packwoodista. Mt Rainierilla oli pilvista, joten sinne ei varsinaisesti napannut ajella eika ajeltukaan. Sen sijaan paatettiin ajella Mt St Helens tulivuoren itapuolitse ja kayda Windy Ridgelta kurkkimassa 1980 purkautunutta ja muistaakseni yli 300 metria huipustaan menettanytta vuorenketaletta. Aktiivinenhan tuo on edelleen. Itapuolelta purkauksen jaljet on mun mielesta paljon autenttisemmin nahtavissa...se on vaan sillai, etta itapuolen tie on naina paivina hyvin harvoin auki. Vaan nyt oli, huhujen mukaan ehka viimeista vuotta.

Aavemaiset oli maisemat. Pilvet mateli pitkin laaksoa ja kun maisemat muuten kasittivat suunnattoman maaran prikulleen samaan suuntaan 1980 kaatuneita puunrunkoja tai tietyn rajan takana pystyyn pyroplastisen iskun kuivattamia rankoja oli tunnelma kuin jostain leffasta. Ennen Windy Ridgea oli tarjolla upea maisema Spirit Lakelle, jossa oli tuota tukkia melkoiset maarat (kuva).

Windy Ridgella oli pakko todeta, jotta tamakaan vuorenketale ei suistuisi koko komeudessaan nayttaytymaan pilviverhon takaa. Semmosta se on saiden ja vuorten kanssa. Vaan olihan mukava kayda katsastamassa tama itapuolikin pitkasta aikaa.

Melkoisessa korvessa ajeltiin sitten kohti etelaa kunnes tultiin Columbia joelle. Hetikohta oli myohaisen lounaan paikka kun pyorajonosta kuului yhteisaanella lausuttuna "ruokaa". Meni hippasen pitkalle lounas kun tuo itapuolen kahvila oli kiinni...ja muutahan tuolla ei 150 kilsaan sitte ollukkaan. Vaan hengissa selvittiin :) vaikka nalka ehti vahan tullakin.

Columbiajoen rantaa myotaillen ajeltiin sitten kohti Portlandia. Noiden putousten nimea en nyt muista mutta ne on siina historiallisen OR30 tien varrella. Portlandin lapi ei ollut pahaa ruuhkaa, joten meille jai aikaa topata Tigardissa Paradise HD:lla ja kayda vahan "taydentamassa". Oli siina hilkulla ettei Velille ja Jukalle lahtenyt saman tien oma Ultra mukaan. Nayttaa silta, etta rauta vie voiton muovista viela joku paiva...useammallakin Kalajokisista. On monia moottoripyoramerkkeja mutta vain yksi Harley Davidson...tuumailkaas sita ;) Melkoinen maara nailla mun reissuilla mukana olleita on merkkia vaihtanut...saisipa jotain provikkaan niistakin.

Itse muistan hyvin kun ekaa reissua olin vetamassa ja ensimmaiset HD mailit ajoin. Mietin etta pirulauta millainen romu...nainkohan talla paasee Losiin. Paasi ja hyvin paasikin. Ajoin viela toisenkin reissun...ja sen jalkeen aloin suunnittelemaan oman harrikan ostoa. Joku siina vaan on...erilainen fiilis kun muilla ajellessa. Toki ajelen muillakin..bemarilla...hondalla ja kotarilla enaa tata nykya mutta kylla se HD on se lahinna sydanta oleva. Semmonen se on...ihmisen mieli :) Nyt aamupalalle ja sitten kohti rannikkoa.

Sunnuntaina ajeltiin 280 mailia Mt Rainierin juurelle. Washingtonin osavaltion maaseutu on varsin nattia vaikka valilla oli melko lampostakin...ja ehka vahan suoraakin tieta. Aamukaffet nautiskeltiin Starbuck, WA:ssa, lieko kuppila saanut lahtonsa taalta.

Loppupatka tuonne Rainierin juurelle olikin melko vilposta settia eika vuori suvainnut nayttaytya meille. Poh. Illalla pidettiin leirinuotiota ja grillailtiin makkaraa sun muuta. Notskin aaressa oli mukava istuksia kuulaassa illassa.

Semmosten kavereiden kun Lewis ja Clark jalanjalkia seurailtiin lauantai paiva. Herrat olivat semmoisia ameriikan loytoretkeilijoita, jotka kartoittivat reissullaan tata suurehkoa mannerta jonnin verran. Herrojen reissu alkoi St Louisin seudulta Missourista ja paatyi tuonne Seattlken nurkille loppu viimein. Vuosisata oli 1800. Melekosta hommaa ollut tuo tutkimusmatkailu siihen aikaan.

Niin, siis seurailtiin hyvin pitka patka tuota Clearwater- jokivartta ja ennen kun oltiin jokivarressa, seurailtiin jotain pienempaa jokea ja laaksonpohjaa tuolta Missoulasta. US12 on todella makia tie. Uskomaton itse asiassa. Varsinkin tuon setti Montanan ja Idahon rajalta tanne Clarkstoniin asti. Eli Washingtonin osavaltiossa siis ollaan viimein. Ei tosin kovin pitkalla, silla raja menee tuossa Snake Riverissa...toisella puolen on siis Idaho ja Lewiston. Ette arvaa, mista moiset nimet kaupungeille.

Pikkusen yritti sataa tuossa kun saavuttiin Nez Perce- intiaanien reservaattiin. Siinapa toinen historiallinen juttu. Lukekaapas Nez Perce intiaanien legendaarisesta paosta ratsuvaelta legendaarisen paallikkonsa Josephin johdolla. Sadetta ei siis tullut pienta 10 minuutin pisarointia lukuunottamatta. Sen verran tanakasti on uskoa nailla matkalaisilla siihen, etta tulevaisuudessa tallissa on HD jotta joka kerta kun mennaan harrikkaliikkeeseen, sielta lahtee melkonen kasa tavaraa mukaan. Niin tallakin kertaa Missoulan HD:lta :)

Kuvissa maisemia joelta parista paikasta. Kalajoen intiaanit ylittamassa jokea ns. tomistely- muodestelmassa. Lisaksi taukoilua Lowellin metropolissa, joka ilmeisesti hiljattain oli kokenut vaestotappiota 1/24 osan verran. Big city, sano.

Jes jes. Tama paiva oli jossain maarin sellainen "siirtymapaiva". Ajeltiin 250 mailia Seeley Lakeen ilman isompia ohjelmanumeroita. Aamulla tuntui, etta keli olisi lammin mutta jo tunnin ajon jalkeen viileni akkia. Ja sitten viileni sen verran lisaa, etta laitettiin vahan kampetta paalle (kuva).

Kahviteltiin ja tankattiin rauhassa ja ajeltiin ettepain. Melko tanakka savunhaju oli ilmassa yli puolillepaivin...nailla seuduin (no 50 km paassa) on metsapaloja menossa ja sen kylla haistoi. Lounasta naatiskeltiin Avonissa.

Perilla Seeley Lakessa oltiin hyvissa ajoin ennen kolmea. Siina oli sitten aikaa juhlistaa Juhan syntymapaivia (sankari kuvassa..komia aija...kurvaili harrikalla malliksi siina motellin pihalla) ja valmistautua omiin Venetsialaisiin...kun eivat Kalajokiset ny paase omiinsa tanaan lauantaina. Kivat istujaiset olikin motellin pihamaalla. Kaytiin vahan lapi reissun paikkoja ja mita itse kullekin toistaiseksi oli mieleenpainuvammaksi jaanyt. Oli mielenkiintoista kuunnella, miten eri ihmisille eri asiat on niita "juttuja".

Aamulla lahdettiin Alpine motellin hoteista Yellowstone luonnonpuiston halki ajelemaan kohti koillista. Tehtiin stoppi Mammoth Hot Springssissa (kuva) ja pallisteltiin Yellowstonen tuliperaista maastoa. Komiat oli maisemat siellakin mutta sitten...huh huh.

Lahdettiin Karhunhammastielle (Beartooth Highway). Olen jonkunkin tien ajellut elamani aikana pyoralla ja on ihan pakko nostaa tama setti oikeastaan sinne ihan karkipaahan. Maisemat oli aivan uskomattomia! Oikeastaan koko patka Yellowstonen koillisnurkasta Red Lodgeen Montanan puolelle on aivan huikea. Tie on mahtavassa kunnossa, mutkia riittaa ja maisemat ja maan mahtavat. Korkein paikka on 10967 jalkaa eli 3655 metria merenpinnan ylapuolella. Josses sanon mina. Meni korkeuspoliittisestikin karkeen korkeimmaksi ikina ajetuksi. Jep!

Jukka sai uuden kaverin tuolla ylhaalla :) Melkio ahne kurre...muistuttaa yhta pienen pienta koiraa siella kotopuolessa. Rakkaita terkkuja Niinalle, Laurille ja Tepsulle taalta :)

263 mailia ja Big Timber on sijainti. Illallinen syotiin Grand Hotellissa...1890 vuosikertaa olevassa historiallisessa paikassa. Tykkaan siitakin sattuman oikusta :)

Tanaan meilla oli vapaapaivan paatteeksi pienimuotoinen juhlallinen tilaisuus, jossa Pumpasen Viivi hyllytettiin virastaan ja Vasankarin Eija nimitettiin synttarisankarin (pari paivaa myohassa mutta kuitenkin) ominaisuudessa Viiviksi Viivin paikalle nyt kun Eijalla on tuota kauan toivottua tukkaakin vahan pidemmasti. Aiti lahettaa terveisia "hiivatin penikoille" :)

Kuvissa siis uusi missi ja synttarisankari :) uusine tukkineen, laukkuineen ja saippuakuplineen. Uusi ulkomuoto kiinnitti ansaittua huomiota...heti oli kilpakosija Tennesseesta komeine pyorineen....saa siina Jukka olla tarkkana. Lienee Jukan syyta vaihtaa merkkia "Tupperwara"- pyorasta Ameriikan rautaan :)

Taalla ollaan, perilla Yellowstonessa. Eilen siis oltiin jo taalla :) Ajopaiva oli semmonen napakka komeissa maisemissa. Pari paussia pidettiin; kahvit Pinedalessa ja maailman parhaat burgerit Jacksonissa, jossa oli tommonen vahan erikoisempi kaari tehty puiston reunaan. 365 mailia tuli ajeltua.

West Yellowstonessa parkattiin Alpine motelliin pariksi yoksi. Illalla pidettiin grillipileet motellin pihalla. Grillattiin makkaraa. Lisaksi tarjolla oli pitsaa, perunasalaattia seka tietysti virkistavia juomia. Mukava oli istuksia iltaa viileassa kuulaassa kelissa.

Kylla on pakko sanoa, etta kaikista kaymistani osavaltioista Utah on hyvin lahella maisemiensa puolesta mahtavinta paikkaa. Pirulauta sanon mina. Arches National Parkin jalkeen ajeltiin UT128 pitkin Colorado-jokea seuraten. Mahtavaa settia ja upiaa maisemaa. Kerta kaikkiaan. Sitten oli vuorossa Colorado ja siella tie 139 joka vei meidat kahvipaussin jalkeen Lomasta (jepjep..kiva nimi kylalla) Rangerelyyn. Vot olihan siina maisemaa taas...ja semmosta napakkaa kurviuraa myos, varsinkin Douglas Passin (sola) ylityksessa. Hienoa paanaa.

Dinosaurissa tankattiin fillarit ja syotiin Kivisen Retun voileipakuppilassa lounasta. Hitaat oli tapahtumat ko. paikassa kun ysikymppinen kassamieshenkilo kirjoitteli kasikymppiselle morsiammelleen keittioon tilauksia....tietokoneella :) Heh...hai tekkia parhammillaan. Muita tyointekijoita ei Bed Rock lounaskuppilassa vissiin ollukkaan :). Hauska paikka, jossa kotimainen nimisto sai osakseen aina niin hauskaa huomiota.

Sitten ajeltiin takaisin Utahiin ja Vernaliin josta tovin tuumaustauon ja paikalliskonsultoinin jalkeen ajeltiin 191:sta pohjoiseen Rock Springsiin, jossa asetuttiin yopuulle. Tama 191 on kanssa yks semmonen taysin tyrmistyttavia maisemia (ja muutenkin makiaa ajoa) tarjoava 110 mailin setti. Peuroja siella on vaan alussa melkosesti, joten tarkkana saa olla. Korkeella mennaan koko ajan...yli 2500m:n. Itse asiassa melkein koko paiva on ajeltu yli 2 kilsassa. Mainittakoon, etta juuroopan korkein tie taitaa muistaakseni kavaista 2700 metrissa...taalla mennaa siella about koko ajan ja maisemat on kylla sen mukaisia.

360 mailin paivan paatteeksi jalkiautonakin kurvailevat Hannu ja Pirkkokin paikallistettiin lopulta. Taalla ei toi telisounera oikein pelittele. Elisalle meni tama era 6-0 :)

Monenmoista kaarta olen nahnyt mutta Arches National Park on kylla ihan omaa luokkaansa. Henkeasalpaava paikka. Aivan uskomattomat maisemat, joita on aika turha koittaa selittaa kellekaan. Tassa kuvia sielta. Riennettiin sinne siis puiston aukeamisaikaan, eli oltiin paikalla puoli 8 aamulla. Kannatti...silla jotenkin tuntui etta aamuinen valaistus teki maisemista viela intensiivisemman.

Lisaa paivan ajoista toisessa postissa....jossa lisaa kuvia :)

Hannulle ja Pirkolle tiedoksi...porukka on yota La Quinta Innissa. Osoite on 2717 Dewar Dr, Rock Springs. Voitte ilmoitella sijaintia sahkopostitse osoitteeseen [email protected]

Hotelli oli ennen Ramada Limited :)

Terv Jussi

Ps. soneran roamingsopmukset on hanurista :) Anteron puhelin pelaa.

...syötiin illalla mitä mainioimmassa mexicolaisessa ravintelissa mm. chorizo burrito, pollo asado, steak ranchero, fajitas ja pollo crema. Kuvassa Kalajoen oma moottoriturpa ja eteläisen murteen taitaja mr Ouuurrraid Ouuukei vetelee campechana. Saattoi siinä joku margaritakin mennä ja tequila. Marganiittaan ja teliquaan asti ei päästy :)

**Jussi

Email: [email protected] / [email protected] / [email protected]
Skype: Jussi Vaisanen

Aamuvarhain lahdettiin Jacobilta ajelemaan kohti itaa. Olihan kylla 0630 lahdon arvosta. Heti kun tultiin Kanab ylangon itapaahan, edessa aukeni melko rapea maisema. Joku kalajokisista totesi, etta maisema on kuin jostain maapallon aamunkoitteesta ja taytyy sanoa, etta just semmonen fiilis tuli.

Seuraava stoppi oli Navajo sillalla...sen jalkeen lahdettiin kohti Pagea. Toiselta puolen laaksoa maisema oli edelleen huikia. Huh. Paussin jalkeen vedettiin sellanen pidempi 100 mailin setti...kun ei oikein ollut hyvaa paussipaikkaa ja Page oli siina jotenkin liian lahella.

Sitten suihkittiin Monument Valleyn lapi. Ja taas oli maisemat vertaansa vailla. Jumankekka maa sanon vaan. Ja sama homma jatkui edelleen matkalla Moab, UT:n. 360 mailia ajeltiin ja hyvissa ajoin oltiin perilla. Matkalla saatiin lopussa semmosta kevytta sadepisaraa vaan eipa ollut tarvetta vetaa kummipukua edes paalle. Jossain valissa oli vain 16 lamminta...ja hetikohta taas 25. Semmosta se on, nailla seuduin :)

Tassa paivan kuvia. Ensin Antero ramboilee Judd:lla Fredoniassa. Sitten on perinteista kanjoniryhmakuvaa ja lopulta illalistumissa Jacob Lake Innilla. Lisaksi viela joku yllarikuva :)

Aamusella naatiskeltiin aamupala Parry Lodgessa ja hyva olikin. Aamupalan jalkeen lahdettiin baanalle, toki pieni stoppi otettiin heti Ace Hardwaren pihalla. Piti hakea vahan ruuvia jotta saa gps:n kiinni tuohon kultasiipeen. Pikku hyppy ja sitten oltiin tankilla Judd Auto Servicella tankilla. Judd mainostaa nasevasti "Lottoa, ammuksia, aseita ja olutta".

Seuraavaksi ajeltiin ylemmas ja katsastettiin maisemat Kanab:n kansallismetsassa..tai sielta kasin. Tovi kruisailua ja kohta kahviteltin Jacob Lakella.

Jacobilta matka jatkui Grand Canyonille. Kaytiin Pt Royalilla ja Angels Windowlla...sen jalkeen lounastettiin North Rim:lla. Pepperoni slice maistui poikkeuksellisen hyvalle. Brigh Angel Pointille ei enaa koko remmi jaksanut taapertaa...paiva oli kuuma ja tuntui ette happimolekyylit oli jossain muualla kuin missa piti. Otti ihan henkeen kappaily takaisin pohjois rimmin kylaan. Yopuupaikassa Jacob Lakella oltiin hyvissa ajoin vahan kolmen jalkeen. Nyt naatiskellaan illallista ja aamulla matka jatkuu...paamaarana Moab, UT. Saa nahda mita matkan varrella nakyy....

Teille ei kuvia nyt nay kun on toi nettin niiiiiin hidas etta. Laitan paivan fotot sitten illalla jos olis parempi yhteys....

Taas on aika lyoda tieta ajella reissua. Talla kertaa mukana on joukko Uimaranta Ajelijoita eli MC Beach Riders Kalajoelta. Ja juttua riittaa :) Tylsaa ei ainakaan ehdi olla, sen verran liukaslaukaista porukkaa on.

Eilen tuupattiin liikkeelle Las Vegasista. Ajeltiin autiomaata pitkat patka. Letkassa on 6 Electraa, 1 Hertsikka ja sitten on mun Gold Wing. Ensimmaisen paivan jalkeen ei oikein tieda mita sanois....Hiace mika Hiace. Kone on hyva mutta loput fillarista ei oikein sano eika tee mittaan missaan. No...on mika on. Kokeiltava sitakin on.

Kuumaa kelia pukkas koko paivan. 42 parhammillaan. Hyva etta tarkenee :) Hurricanessa taydenneltiin varusvarastot. Zionin puisto oli hieno kuten aina....olivat vaan tietyostaneet melkein koko tien joten aika paljon saatiin ootella. Yoksi saavuttiin Kanab, UT:n Parry Lodgeen, joka olikin hieno yllari. Hieno paikka :)