touring-life.com

Vot, homma paketissa. Kirjoittelen tata LAX:lla kun matkalaiset on o matkalla kohti kotia. Mutta palataanpa lyhyesti viela eilisiin tapahtumiin :)

Eli aamu avautui San Luis Obisbossa kuten niin monesti aiemminkin talla reissulla, napakan viileana. Ei kylma muttei kuumakaan. Otin suunnaksi ykkostien jatkeen tuossa 10 mailia yopaikan etelapuolella. Porukalla oli ilmeisen hyva fiilis vaikka viimeinen ajopaiva oli edessa. Ykkostie oli tuossa taas kertaalle mita erilaisimmissa formaateissa. Valilla oli kahtakaistaa suuntaansa ja silkipehmeeta, valilla moukkusta ja mutkasta. Vaihtelevaa, sanoisi Pekka Pouta.

Lompoc- nimiseen pikkukaupunkiin tullessa oli jo perinteisen kahvi/pissatauon paikka. Meitsilla oli menna sormi hetkeksi suuhun kun taas oli ykkostie poikki. Mita hemmettia! No, eipa kun tutkimaan tilannetta...siellahan oli jonkilainen paraati menossa. Haistelin vahan suuntia, ounastelin, arvailin ja lopulta vein porukkaa kiertotieta vahan etteenpain. Eika turhaan, saatiin fillarit parkkiin ihan paraatin kulkureitin lahelle. Alas ratsailta, oli aika paivan "kurttuuliannin" :) eli ohjelmassa oli amerikkalaisen kulttuuriin tutustumista.

Harvemmassa pikkukylassa Suomessa saadaan porukka samanlaisella fiiliksella jarjestamaan paraatia vuosittain kun USA:ssa. Siina on selkee kulttuuriero, jenkit on hyvin yhteisollisia ihmisia ja tallaset tapahtumat on omiaan vahvistamaan yhteisollista tunnetta. Siella marssi koulujen orkestereita rumpuineen, kaupungin "missityttoja", palokunta, laheisen lentotukikohdan kalustoa ja herraties mita. Minusta oikein kiva katsella ja ymmarran hyvin, miksi tuo on niin tarkeaa taalla. Toivoisin samanlaista yhteisohenkea Suomeenkin.

Lompoc:sta sitte jatkettiin, Santa Barbara osui matkalle...sitten Malibu Beach. Oteltiin viimeisia kuvia biitseilta ja rannalta...sitten keikkasin porukan Sunset Bulevardille ja kohti Beverly Hillsia ja sielta edelleen Hollywoodiin. Kuuma oli kun sanonko missa. Harrikka hohkasi jalkojen valissa ja tuli mieleen, etta ehka goret olikin liikaa talle reissulle...no ei sentas. Kun tarkeimmat oli pallistelty, urutettiin takas vuokraamolle palauttamaan sotaratsut.

6750 kilsaa kertyi matkaa talle reissulle. Eli pitkasti, yli mentiin arvauksen 5000km etta humahti mutta hauskaa ja kivaa oli. Porukalla menee varmaan hetki reissua sulatellessa mutta ensivaikutelmana olin ymmartavanani, etta Highway1:sta pidettiin kauniinpana ja hienompana reissuna kun legendaarista Route66:sta. Itselleni toi on selvaa koska tiesin mihin porukkaa olen viemassa. Nyt on lantisen USA:n kauneimmat paikat kayty lapi, toki paljon jai nakematta...aikaa vaan on rajallisesti. Seuraavaan Highway1 matkaan pitaa pienia muutoksia tehda muttei mitaan radikaalia. 2009 sitte seuraavan kerran.

Kiitoksia kaikille reissua seuranneille ja hyvaa suven jatkoa. Ja kiitos kaikille 24.6 muistaneille. Lahden nyt vahan huilimaan...naatiskelkaa kuvista ja ajakaa turvallisesti :) Highway1 kuittaa, kulauttaa ja vaikenee :)

Jaahans. Tammosta paivaa pukkas talle kohtaa reissua. Aamusta kaytiin nappastelemassa aamupalaa niinkun aamulla on tapana. Koska meidat oli jostain syysta siirretty Oasis Inn- nimiseen hotelliin parin korttelin paahan alkuperaisesta, jouduttiiin muutama kortteli kavelemaan. Sanotaan nyt muutama sana tuosta Oasis Inn:sta...olen aikanani usempaan otteeseen Friscossa kaynyt tyoreissulla...tama Oasis edustaa kylla siisteinta ja parasta hotellikategoria tuossa kaupungissa. Suosittelen.

Kun massu oli taynna, oli aika tuupata HD tulille ja keula kohti etelaa. Hetken kaartelun jalkeen loysin tien takas HW1:lle. Rantaa pitkin jatkettiin, keli oli suorastaan vilpoinen. Sumua ja jonkun verran metsapalojen savua oli ilmassa....aurinkoa ei nakynyt. Santa Cruz jai taakse, sen jalkeen Monterey ja viimein kaffien paikka Carmel-on-the-Sea- nimisessa (2 kuvaa) varsin mukavassa pikkukaupungissa. Eastwoodin Clintti on ollu tuolla pormstarina ja kuuleman mukaan asustelee vielakin tuolla. Eipa nakyny kun kahvia ja lounasta naatiskeltiin.

Carmelissa utelin polliisilta, jotta mahtaakos noi metsapalot haitata meidan matkaa etelaan. Hyva etta kysyin...ja kaupungista ulos ajettaessa homma selkeni viela paremmin. Highway1 oli suljettu 40 mailia Carmelista etelaan. Perrrrrrjantaihan nyt on. Normaalille tiellehan paasee monestakin paikkaa mutta talle HW1 patkalle ei ole asiaa kuin 3 paikasta tamanpaivan reitilla. Ei muuta kun varasuunnitelma kayttoon, inspiroin uuden reitin ja meita lahti peesaamaan 4 amerikkalaista HD ukkoa, jotka ihmetteli tilanetta saman merkin edessa.

Valitsin reitiksi vahan pienemman tien. Kotvan paasta alkoi tuntua jotta liian pienen. Kurvia ja semmosta riitti. Kohta olik jo kuuma. Puolessa valissa legia huilattiin ja vahennettiin kuteita (kuva). Kuumaa. Huh. Ameriikan miehet oli jattaneet leikin kesken jo heti alusta. Mehan jatkettiin vaikka yhden kurvin takaa tuli leegio paloautoja mutta kun kukaan ei isommin viittiloiny pysahtymaan, paattelin ettei siella isosti tultakaa voi olla. Naiden metsapalojen kanssa ei kannata leikkia.

Kun paastiin 101:lle ajeltiin kotva ja sitte juotiin taas. Katselin karttaa ja tulin siihen tulokseen, etta toi pieni tie tossa kohti rantaa ei oo se juttu just nyt. 40 mailin patka umpikujaan ei houkuttanut. Jalkikateen selvisi, etta just niin olisi kaynyt. Paatin vieda porukan yhdella vedolla Hearst:n linnalle. Sarjassamme pimeita paahanpistoja amerikkalaisittain. Ukko oli rakentanu hirveen linnan tonne San Simeon:n kupeeseen. Jos on Trumpilla kultaa ja mirhamia tallatty sen taloihin, tuolla sumun seassa piilevassa linnassa sita ei kuvien mukaan puuttunu. Kierrokselle ei paasty mutta mulle ainakin riitti ihan toi museossa kaynti. No thanks.

Sitte ajeltiinkin tankit todella tyhjaksi. Niin tyhjaksi, etta mulla petti hermo ja otin tankkauksen 12 mailia ennen San Luis Obisboa ja majapaikkaa. Maikilla olis loppunu gaso armotta ennen...litra oli jalella...

Huomenna on sitte viimenen ajopaiva. Ans kattoo mita tulee eteen. Tulta ja tuppuraa loyty talle paivalle. Harmittaa toi reittimuutos mutta minka teet...luonto on sen verta voimissaan ettei sita vastaa ihminen parjaa. Yli 400 paloa ympari Kaliforniaa menossa. Not fun.

Lyhyesta virsi kaunis. Ajeltiin makeasti rannan kautta 75 mailia Golden Gatelle ja siita edelleen hotellille. Loppupaiva kaveltiin kaupunkia ihmetellen. Matkalla tanne pysahdyttiin Pt Rayers:n pikkukylassa kahville. Varsin leppoisa tunnelma. Kaikki mita ajettiin tanaan oli hyvin syheroista pikkutieta, hyvapintaista ja hauskaa ajaa. Joku oli nakevinaan, etta vastaan tulleessa GS bemarissa olis ollu Suomen lippu...ma en ehtiny kattoa :)

Tassapa lisaa kuvia matkalta Mendocinosta Santa Rosaan yopaikkaan. Loppumatkasta alkoi olla savua aika rankasti ilmassa. Tuoksu ei ole mikaan hyva. Maileja talle pitkalle (ajallisesti) paivalle tuli 270 joista herkullisia 160 :) Kuvat ei tee oikeutta, ei teille eika maisemille. Kunnon kurvikuvia on aika vaikee ottaa lennosta, on muuta hommaa :) Teidan tarttee vaan uskoo tai tulla mukaan ;)

Kylla se nyt on niin, etta vaikka esim Uudessa Seelannissa on upeita teita vaikka lampaiden syoda, Highway 1 valilla Leggett - Jenner on silti numero uno. Tie ja maisemat...mutkaa ja patkaa ja mutkaa ja pikkukaupunkia ja korkeisvaihtelua ja sillai.

Eurekasta lahdettiin porukan kanssa puili ysilta. Ensimmainen patka oli enempi siirtyma kunnes tultiin punapuu metsiin. Siella hypattii Avenue Of The Giants:lle, jota sitten puksuteltiin rauhassa naita korkeuksiin kohoavia jattilaisia ihmetellen eteenpain. Tunnin ajon jalkeen pysahdyttiin aamukahville Redcrestiin. Kohta pihaan tuuppasi kolme paloautoa ja toistakymmenta palomiesta. Kaliforniassa riehuu nytkin runsaasti metsapaloja ja tama porukka oli sammuttelemassa lahistolla. Juttelin miesten kanssa hetken, eika noita paloja just meidan reitille pitaisi osua, ovat kuitenkin enemman sisamaassa.

Sitten jatkettiin ettepain. Mayers Flatsissa ajettiin puun lapi :) Vaittaman mukaan 5000 vuotta vanha puu jonka lapi meni tien tapanen. Sama toistettiin omasata mielestani hienommassa paikassa Leggetissa. Samassa paikassa oli kaksi aijaa Losista, jotka oli matkalla Prudhoe Bayhin Alaskaan Buelleilla. Annoin vahan reittivinkkia ja koska miehet oli rustaamassa dokumentti dvd:ta reissusta, paastiin myos kameran eteen. UTubesta Nigelin videoita ja varmaan meitakin jossain valissa voi tahystaa hakemassa kayttajan UK2LA1987 videoita.

Richard and Nigel , good luck with you trip. It was nice to meet you. I hope you'll make it all the way. Do not forget Dawson City, it is a very special place. Keep it safe guys :) The rubber side always belongs between the bike and the ground ;) Godspeed!

Sitten alkokin taman paivan hurlum-hei. Leggetista rannikolla oli n. 40 mailia ja koko patka aivan mieletonta kurvia :) Niin ma muistelinkin. Rannalla kokoonnuttiin ja otettiin letka kasaan. Tasta eteenpain highway 1 olisi 100 mailia rannalla, valilla vahan enempi mutkasena, valilla vahan suormpana mutta koko ajan upeana nauhana pitkin Tyynenmeren rannikkoa. Kuvia otin sen verta, etta laitan taas kahteen osaan. Tassa ekassa kuvia alkupaasta aina jonnekin Mendocinoon asti. Mendocino on saanut oman osansa 1890 luvulla suomalaisista siirtolaisista...yhtaan ei silmaan kylla sattunut :)

Tassa on toinen setti kuvia Oregonin rannikolta. Tassa setissa ollaa mm. punapuumetsassa, jossa mittailtiin kohtuu kokoisia jattilaisia. Lisaksi tassa ollaan naatiskelemassa lounasta biitsilla. Kavastiin hakemassa Subwaysta evasleivat ja bongasin melkosen napakan paikan lounaan nautiskeluun :)

Ekassa kuvassa on Natural Bridges niminen mesta. Sitten lounaspaikkaa parin kuvan verran ja pari fotoa punapuumetsasta. Katselkaa myos vasemmalta klikaten Day11 - Upeeta Maisemaa postauksesta vahan tekstia ja lisaa kuvia :)

Eipa aikaakaan ja hui. 225 mailin lyhyt paiva josta ei maisemia uupunut. Olinkin unohtanut, miltaa taa Oregonin rannikko parhaimmillaan nayttaa. Paiva alkoi siis Coos Baysta ja paattyi Eurekaan. Matkalle mahtui biitseja, mahtavia maisemia, punapuumetsia ja makeeta highway1 ajoa...kurvia ja semmosta.

Koska mulla on kuvia talta patkalta runsain mitoin, annan niiden puhua puolestaan. Laitan tahan 5 kuvaa ja toiseen settiin 5 lisaa.

Tassa ekassa setissa on erilaisia nakymia tuosta highway1:n varrelta. Rannikkoa, biitsia, semmosta.

Aamusta kurvailtiin ensin McMinnevilleen Evergreenin Ilmailuimuseoon. Musossa vierahti puoltoista tuntia mutta oli siella nahtavaakin. Kaikkee hienoo Sophwith Cameleista aina SR-71 vakoilukoneeseen. Tietysti vetonauilana on Howard Hughesin Sproose Goose, maailman suurimmat siivet omaava kerran ilmaan nousut mielottoman kokoinen lentovene. Avaruusmuseo oli aivan uusi silla 2005 moista ei ollut olemassakaan. Taa on tosi hieno paikka kayda visiitilla vaikkei ilmailusta erityisesti olisikaan kiinostunu.

Lentomuseosta suunnattiinkin suorilta ykkostielle. Tai oikeastaan se on ykkostie ja paikoin 101 tie. Ota siita selvaa. No rantaan pamahdettiin Lincoln Cityssa. Varsinainen city...no joo, semmonen kyla. Loppupaiva ajeltiinkin sitte etelaan, pysahdeltiin melkosesti silla Oregonin rannikko on melkoisen kaunista. Se on paljon rikkonaisempaa kuin esimerkiksi vastaava rannikko etelampana Kaliforniassa. Kaunista on siellakin, erilaista vaan. Keli rannikolla ja jo ennen sita oli yllattavan viilea. Huiput taisi olla jossain 18 tienoilla ja alimmasta paasta sen verran kylma etta paksuinta hanskaa sai laittaa kateen.

Fiilikset on jollain lailla itsella sellaset loppusuoramaiset vaikka viela reissua on jaljella ihan riittamiin. Porukan henkiset tilat kuvataan sanoilla "mahtava, vasynyt mutta onnellinen". Myos "excellent, erittain hyva" kuluu poydasta. Hyva meninki siis :)

Talla kertaa lahettelen henkilokohtaisia terkkuja kovasti sinne kotiin Turenkiin. Erika on kuulemma kotiutunu aidin riemuksi kotiin. Koitin bongata heppaa sulle tanaan ei semmosia nakyny :(

Lyhyesti..Coos Bayssa ollaan...nettiyhteyksien saavuttamattomissa. Kaikki bueno :) Kuvia ja juttua kun paastaan taas ihmisten ilmoille ;)

- Jussi

Tanaan saatiin kokea taas vaikka minkalaista maisemaa ja kelia. Paivan reitille olin hahmotellut ensin Mt Rainier:n katsastuksen. Heti aamun aikasen startin jalkeen nokan ollessa kohti lantta alkoi tuntua, jotta lisaa vaatetta paalle. Ja kotvasen kuluttua uudestaan sama :) Toisella kerralla oltiin jo kansallispuiston porteilla, ja samalla stopilla piti laittaa sitte sadekampetta paalle. Vetta ei oikeasti satanut mutta vihmoi sellasta epamaarasta ja kun oli vilpostakin, nahkoissa matkaavat veti kumipuvut paalle.

Puiston portilla mulle alkoi olla selvaa, etta yli 4km korkea jattilainen oli talle paivalle vetanyt paalleen pilviverhon. Harmitti, silla kauniilla saalla Mt Rainier on todella jylha naky. Vaan minka teet, pysahdeltiin matkalla katselemassa puiston antia samalla kun lammiteltiin. Kylma nimittain oli ja kun valiin vihmoi vetta, ajaminen mutkaisella tiella ei ollut kylla mun mieleen. Liukasta. Paradise on toi paikka jossa vuori yleensa nakyy parhaiten. Siella naatiskeltiin kuumasta kaffesta ja lammosta. Maisemista ei voinu sanoo mitaan.

Matka jatkui edelleen lanteen. Tarkotus oli ajaa puiston lapi ja lansipuolella taittaa etelaan ja edellen toiseen makeaan paikkaan Mt St Helen's:lle. Toinen puiston puolikas tarjosi mukavampaa kelia, alkoi lammeta eika vettakaan enaa nakynyt. Puiston lapi ajaminen on aina hienoa, silla kasvillisuus on jotain hyvin erikoista isoine saniaisineen ja tiheine naavojen peittamine kuusimetsineen. Jyhkeita punapuitakin nakyy.

Tankkauksen jalkeen piti siis nykasta 38 mailia Helen's:n puiston porteille ja niin tehtiinkin. 20 mailia ennen maalia tien varressa oli huolestuttava kyltti; tie suljettu 20 mailin paassa lumen vuoksi. Tah? Lumen? Keli oli nyt aurinkoinen, baana oli sileeta kun vauvan peppu ja kuiva kun beduiinin sandaalin...missa sita lunta on. Toivoin etta paasisimme vuorelle katsomaan kuitenkin vuoden 1980 rajun purkauksen (kyseessa on siis tulivuori) tuhoja. Toisin kavi. 20 mailin paassa etelaan vieva tie oli suljettu. Se ei sinansa olisi tehnyt muuta kun lisamaileja kun ei paasty etelan kautta suoraan Kolumbia joelle mutta myos tie nro 99 oli suljettu...eli patka jota pitkin mennaan tuhoalueelle. Puomilla oli paikallinen motoristi ainakin yhta harmissaan...mua otti paahan ettei tosikaan. Mietin jos kiepattas puomin ohi mutta kun matkaa tuhoalueen reunalle olisi yli 7 mailia, oli homma turhan riskaabeli ja kun porukka oli sita mielta et antaa olla, kaannyttiin takas.

Ajeltiin takas samoja uria 38 mailia. Jos jotain hyvaa sanois ni tie oli varsin mukavan mutkainen ja suurimmaksi osaksi jees kunnossa. Kehittelin lennossa uutta reittia ja paatin kokeilla mita vuoren lansipuolelta nakyisi. Saimmekin nahda tata jattilaista hienosti ja kun tulivuoren "visitor center" oli auki, nahtiin kuitenkin jotain tuosta 1980 katastrofista. Itseani lohdutti hiukan se, etta kertoivat itse kraterin olevan pilvien peitossa, ettei sita olisi kuitenkaan nahnyt. Laiha lohtu, pilvessa se oli 2005:kin kun olin paikalla edellisen kerran. Mutta...minkas teet. Tiet oli sulki poikkeuksellisen runsaslumisen talven jaljilta. 25ft lunta....8 metria. Onhan sita.

Loppupaiva lasketeltiin Kolumbian vartta majapaikkaan Troutdaleen. Maileja kertyi 360 kun tuli tuota kiertamista melkosesti :)

Jaahans. Mitas tasta paivasta kertois...Spokanesta ajeltiin 215 mailia Yakimaan. Ajatin porukan suurimaksi osaksi maaseututeita pitkin. Maisemat vaihteli pelloista vuoristoiseen mannikontapaiseen ja ihan eramaahan asti. Lopussa tultin Yakima Valleyn lapi. Yakima Valley olikin aika kivan nakoinen patka ajella.

Huomenna suunta kohti Portlandia...toivottavasti keli pysyy hyvana. Tanaan ripsautti muutaman vesitipan.

Tanaan aljeltiin Kalispelista Spokaneen Washingtoniin. Matkalla kavastiin Idahon puolella jonkun matkaa. Aamulla otettiin suunta pohjoiseen. Kyselin porukalta minka mittasta ajoa oltaisiin vailla ja kun vastaus oli "ajamaanhan tanne on tultu", pohjoseen mentiin.

Eka etappi oli Eurekan kaupunkiin, 8 mailia Kanadan rajalta. Matkalla tuli melkosia flashbakkeja Because I Can- tourilta. Samoja maisemia ja tuoksuja...valilla olin omissa fiiliksissani niin, etta unohdin olevani harrikan puikoissa enka bemarin. Hauska juttu :) Samaan latua ajelin vuonna 2005 kohti Alaskaa. Eurekassa oli viela paikoillaan Jax Cafe jossa nautiskeltiin sumpit. Sain vahan vinkkeja minne kannattaisi ajella...samoja latuja vinkattiin kun muutenkin olisin ajellut...mutta juhannusterkkujen Dirty Shame- saluuna oli oivallinen vinkki.

Saluunan nykyinen omistaja kertoili pitkaan taustoja kapakasta. 1951 oli laheiselle vuorelle rakennettu tutka-asema venalaisten varalle. Noilta ajoilta oli alunperin vuohien asunnoksi rakennettu rakennus oli toimittanut saluunan virkaa. 60 luvun alussa tuli oli tuhonnut alkuperaisen rakennuksen mutta uutta oli pukattu tilalle. Oikein mielenkiintoinen paikka josta sai taas vahan uutta perpektiivia elamaan. Nykyinen omistaja oli porssimeklari Marylandista...melkoinen matka porssista Yaak:n pitamaan saluunaa. Miettikaas sita :)

Tie jota tuonne Yaak:n ajettiin oli melkoisen pieni latu. Hiljasta kun hupatossutehtaallla, ainoastaan metsureiden satunnainen moottorisahan huuto kuului vaimeana. Upeita oli nakymat. Yaak:n jalkeen ajeltiin laakson pohjia etelaan...ristiin rastiin kunnes viimein tultiin Spokaneen. Juhannus-illallista naatiskeltiin laheisessa steakhousessa hyvan ruuan kera. Loistopaiva :) Maileja kertyi 340...

Talle paivalle allekirjoittaneelle iski verbaalinen vasymys eika oikein juttu irronnut. Tosi lyhyesti paivan anti: Montana rulettaa eli on todella kaunis osavaltio. 375 mailin paiva oli hienoja vuoristoisia maisemia taynnansa. Sano se savelin sanotaan. Nyt sanotaan kuvin, kuvissa sekalaista antia matkalta Yellowstone-Bozeman-Helena-Kalispell. Matkalle sattui kunnon diner Avon:n kylasta ja herkulliset jaatelot Seely Lakessa.

Kartta on paivittynyt huonosti eli patkittain. Tama johtuu siita, etta paivitys lennossa eli ajossa tapahtuu kannykan pakettidatan valityksella ja Saunalahdella (kuten myos about kaikilla muilla Soneraa lukuunottamatta) on ollut huonosti roaming partnereita tarjolla. Pahoittelen :)

Oikein lupsakat juhannusterveiset sinne Suomeen taalta maailmankuulusta Dirty Shame saluunasta. Kylan nimi on Yaak, MT ja koolla ei ole paikka pilattu :) Ollaan niinsanotusti keskella ei juuri mitaan :) Juhlikaahan Juhannusta kunnolla mutta turvallisesti!

Hyvaa Juhannusta toivottaa: Jemina, Maikki, Helena, Pekka, Sami, Juhani, Tarmo & Jussi!!

Kyllapa oli hieno paiva. Aamulla 0930 lahdettin luonnonpuistoon, tarkoituksena ajaa 130 mailin lenkki ja katsastaa Yellowstonen paras anti. Ja kyllahan sita antia piisasi; buffaloita laumoittain, kuumia lahteita, geysireita, susi, valkopaakotka pesineen, peuroja, pelikaaneja, karibouta ja Yellowstone jokea nousevia lohia. Maisemat oli aivan fantastisia kerta kaikkiaan...kuvat puhukoot puolestaan.

Ai niin, tavattiinhan me pari omituistakin otusta. Ilmeisesti Suomen Tampereella oppinsa saanut Idaholainen ajokortillinen, jonka mielesta ajoradan sivussa ajavat mp:t joutaa kiilata huoletta ojaan. Syyksi veikkaan joko a) jossain on kuitenkin ilmaista ruokaa ja pratkakuskit ehtivat ennen paikalle, b) olen redneck enka osaa selitta mutta hyva syys minulla on tai c) olen sukujuuriltani pirkanmaalainen autoilija eika kiilailuun, ovien availuun ja roskien heittelyyn tarvita syyta. Heh, kavin hauskan keskustelun kaverin kanssa aiheesta "sharing the road"...no, tuskinpa siita kaverilla kovasti kotiin vietavaa jai :) Toinen omituinen otus oli hemmetin iso korppipariskunta, joka oli paattanyt jotta harrikan istuimessa on maailman maukkaimmat sisukset...Tarmon HD:ssa oli baari auki :)

Kuvissa: buffalo, varikas Geysir, Lake Yellowstone, porukka kosken rannalla.

Eilisen pitkan paivan jalkeen olo oli aamulla vahan kankea. Silti porukka oli hyvilla fiiliksilla valmiina 0830 ja nokka kohti uusia maisemia. Tahan valiin oli siirrytty Mountain- aikavyohykkeelle, joten kellokin oli tuntia enemman kun Losissa.

Jackpotista ajettiin 45 minsaa Twin Falls:n Idahon puolelle. Kivan oloinen pikkukaupunki josta pienen kiertelyn jalkeen bongattiin paikallisen pyorailijan avulla nasta "grease burner" eli tyypillinen amerikkalainen kahvila/diner jonne mentiin aamupalalle. Ruoka oli hyvaa ja sita oli riittavasti kuten aina. Massut taynna lahdettiin hakemaan "lannen Niagaran putouksia", kuten kaupungin nahtavyytta Shoshone putouksia nimitettiin. No...nahtavyys oli piilossa aika hyvin, tehtiin melkosia ketunlenkkeja ennen kun satuttiin oikeelle pikkutielle. Ei sinne liian helppo ole loytaa :)

Putoukset oli kylla nakemisen ja hakemisen arvoiset (kuva). Ei paljoa hapea Niagaralle. Snake River on joki jossa nuo putoukset ovat. Sitten oltiin taas pyorien paalla. Shoshonessa tankattiin ja kotvan kuluttua maisemat alkoi olla maanpaalle ajateltuna omituiset. Kuumaiset enemmankin...Craters of The Moon kansallismonumentti. Koko seutu on varsin tuliperaista ja tuo alue nayttaa todella kuulta vaikken siella olekaan kayny kurkistamassa....kaverit on kertoneet ;) (kuva).

Arcossa otettiin kahvipaussi (kuva). Oikein lannen tyylinen pikkukyla keskella ei mitaan. Kylassa oli hauska perinne, kylaan nakyva vuorenrinne naytti joulukalenterilta numeroluukkuinen. Utelin asiaa ja sain kuulla, etta jokainen peruskoulun paattava ikaryhma kay maalaamassa rinteeseen oman vuosilukunsa. Vanhin oli 29 joten pitkaan on homma tulilla ollut. Jos Suomessa kytataan viikonloppusin latkaa tai vormuloita, Arcossa kova sana oli rodeo kuten muuallakin keskilannessa (kuva).

Seuraavan patka teemana oli tankki tyhjaksi :) Kurvailtiin (tai aika suoraa latua se oli kylla) niin kauan, etta piti tankata. Omegan viisarit alko sojottaa semmosia aikoja, etta piti saada maileja vyon alle. 90 mailin tikki ja kaupan paalle extra lenkki (ei makkara) todella pienen maaseututien kautta. Jaljella oli sitten enaa 85 mailin puristus Yellowstoneen. Maisemat muuttui pikku hiljaa mantymetsaiseksi ja vuoristoisemmaksi. Perilla motellin omistajat puhuivat ku ruuneperit...mukavia ihmisia, siisti majapaikka.

380 mailin paiva meni sutjakasti...mutta kylla huomenna maistuu vahan lyhyempi ajo Yellowstonessa...siihen asti, so long.

Porukka on kunnossa ja matkaa on taitettu kiitettavasti, 460 mailia eli 740km Lake Tahoelta kohti Yellowstonea. Kannykkaverkkoa eika nettia ole ollut vahaan aikaan tarjolla :) tama tulee siis Yellowstonesta.

Aamulla lahdettiin 0730 baanalle. Lake Tahoelta ajeltiin vuorten yli Carson Cityyn, siella pikainen tauko Amerikan Autoliiton edessa kun hain karttoja porukalle. Jatkettiin edelleen kohti lantta...I80 ei ole motariksi tylsa tie, maisemat oli varsin jees ja vauhtia pysty pitamaan hyvin kun keli oli tuuleton eika liikennetta nimeksikaan.

Ratsut ja ratsastajat tankattiin Winnemuccassa. Fiilis oli kokolailla hyva vaikka matkaa talle paivalle oli tarjolla huikeasti. Ei kun ettepain.

Noin 20 mailia Battle Mouintainista itaan vedin letkaa I80:lla mukavaa 75 mph:ta...liikennetta oli vahan, maisemat kauniita vuoriston ja autioimaan sekotusta. Ohitin pitkaa rekkaa (2 karrya eli kolmessa osassa oleva yhdistelma). Ohittaessa ihmettelin etta kyllapas sielta tuli outoja pyorteita kun pyora venkuroi pariin otteeseen kummasti...takaisin omalle kaistalle palattuani otin etaisyytta rekkaan ja vempautin pyoraa pikkusen kun venkurointi vaivas pikkusen...olin saada paskahalvauksen, silla harrikka venkuroi oikein urakalla...onneksi olin hereilla...pyora nopeesti tien sivuun, onneksi rekka ei ollut peralaudassa kiinni. Potku takanakkiin paljasti, etta ohjelmaa oli tulossa urakalla.

Rengasrikko aiheutti pienta paanvaivaa kun sattui keskelle ei mitaan. Vaahtopulloa ei ollu messissa eika se mitaan olisi auttanutkaan, sen verran reilusti ilmaa tuli pihalle. Zuumailin karttaa ja aivot kavi ylikierroksilla...lahimpaan oikeaan kaupunkiin oli 52 mailia....lahimmalle huoltamolle arvasin olevan yli 20. Jep. Kiittelin mielessani tarkkoja ja tunnollisia Finavian turvatarkastajia, jotka edellisella reissulla olivat poistaneet ruumassa olleista tavaroistani paikkasetin co2 patruunat ja liiman. Olin jo soittamassa autoliittoon tilatakseni lava-auton kun bongasin pari lannesta tuleva pyoraa. Viitoin pyoria tien sivuun ja tulihan ne. Bemari ja HD Seattlesta. Ja mika parasta, Bemarissa oli kompura matkassa.

Vaan eipa ole kompurasta apuja jos ei saa paikkalankaa reikaan :) Kotvan pahkailtiin porukalla ja sitten ruuvattiin ruosteinen ruuvi reikaan ja kavereiden kompuralla ilmaa renkaaseen). Hyvinhan toi kikka toimi, ajelin ensin seuraavalle taukopaikalle, jossa tsekkasin kumin paineet ja kiittelin Seattlen kaverit. Osa porukasta oli mennyt edella Carliniin hakemaan huoltista ja kun sielta soittivat sovittiin, etta me jalkijunassa ajetaan sinne myos. Kun Carlinissakin ilmaa oli kumissa seka yla- etta alapuolella, jatkettiin samalla systeemilla ajeltiin Elko- nimiseen kaupunkiin Nevadassa jossa laitettiin uusi kumi alle varsin personnallisessa pajassa. Kolmisen tuntia hassakkaan paloi.

Elkosta matkattiin Wells:n ja siita kaannyttin pohjoiseen kohti Twin Fallsia Idahossa. Yovyttiin auringon laskiessa Jackpot- nimisessa kylassa :) Kyllapa maistui huurteinen hotellin baarissa :) Hieno ja tapahtumarikas paiva :)

Jos eilinen oli ison J:n sanoin pakkopulla ni tanaan oli ihan muuta. Aamulla lahdettiin aikaseen kohti Yosemitea. Merced- joessa oli vetta sen verta runsaasti, etta kosket matkalla oli nayttavia. Raikkaassa aamukelissa oli makeeta ajella havumetsien halki ylemmas ja ylemmas.

Itse kansallispuistossa ei ollut lainkaan niin paha ruuhka kun ounastelin, lieko paikallinen isanpaivasunnuntai vaikuttanut asiaan. Pysahdeltiin ihastelemassa Yosemite Valleyn erilaisia nahtavyyksia, El Capitano ja Yosemite Falls putoukset mm. Kylla oli upeet maisemat, sanoinkuvaamattoman kaunista. Yosemite Villagesta haettiin leipia picnic aineiksi. Sen jalkeen lahdettiin ajamaan halki kansallispuiston. Maisemia ei sanoin voi kuvata...kuvat puhukoon puolestaan. Jossain tuolla valilla bongattiin ihka elava karhu eli nalle. Siella se rinteessa kummasteli meidan touhuja, etaisyytta oli n.60m. Ei satu ihan joka paiva kohdalle :)

Puolilta paivin Tenaya jarven rannalle laitettiin lounas picnic pystyyn. Tuskinpa kovin helpolla loytyy kauniimpaa paikka evastaa (kuva). Jemina naytti vanhuksille vahan mallia ja kavi heittamassa uimalenkin...taisi kuintenki vahan olla vilposta vetta silla lounaspaikka on 2500m merenpinnan ylapuolella :)

Lounaan jalkeen jatkettiin edelleen huikeissa maisemissa....Tioga- Pass vei meidat aina 9970 jalan eli 3300m korkeuteen. Harrikalla oli vahan happi vahissa :) Sierra Nevada- vuorten toisella puolen suunnattiin sitten nokka kohti pohjoista. Tein siina paivan loppuun pienen ketunlenkin, komean sellasen. Bensa alkoi olla tosi vahissa ja Lake Tahoeen kun tultiin, Samin SG kavi jo hoyrylla. Maikin Heritagea tankkailtiin jo matkalla yli $5 / gal aineella...kohta Suomen hinnoissa :(

Koska tanaan oli Maikin synttarit, illallisella kuultiin laulua ja syotiin kakkua. Jeminan kortti paatyneen Maikin seinalle kotiin. Onnea tatakin kautta!

Onitteluja tulee lisaakin; vanhemmilleni Leenalle ja Osmolle Uuteenkaupunkiin 40 vuotis haapaivan johdosta...rubiiniko se on? Isot onnittelut!

Kuvissa: merced joki, Yosemite Falls, maisemia ja Lake Tenaya.

Huh helletta sano. Suomessa kuuleman mukaan satelee ja on vilposta, taalla ei. Tama eka ajopaiva oli semmonen siirtyma pois Losin ruuhkista ja tuosta ylankoman tasaselta. 300 mailia runtattiin hymyssa suin menemaan.

Mulla aamu urkeni 0600 kun laksin palauttamaan vuokra-autoa. Homma kavi rapsakasti ja autosta oli paljon hyotya kun porukkaa valui lentokentalle...kavin perjantaina koppaamassa parin kerrallaan kentalta hotelliin. Yllatys oli, etta kaikki matkatavaratkin tuli perille :)

Aamiainen syotiin hotellilla ja buffetti olikin mukava, paistettua munaa, pekonia, makkaraa eli kaikkea mita tollaseen kuumaan paivaan valmistautuva tarvii. Okei, oli siella muroja ja hedelmiakin :) Sitten suunnattin hakemaan kaksipyoraisia. Vuokraamoon oli kivenheitto...paikalle saapuessa meininki muistutti ranskalaista toria. Koukkunokkia oli vaantamass huonoa arraa tupa taynna. Eagleriderin oma tour oli etuajo-oikeudella paikan paalla hakemassa pyoria, meidan ei auttanu ku ootella. Lopulta klo 1045 kaikilla oli pyorat (4 Electraa, Street Glide ja Heritage) ja viela just mita haluttiin. Baanalle siis.

Losi tarjoili sita mita Losilla yleensa kaapista loytyy, eli ruuhkasen liikenteen. 405:lla liikenne eteni valilla kavellen, valilla vahan ripeemmin. Onneks se 30 mailia mita tuossa kahlattiin meni kohtuu ajassa. Hehe, vahan tuhti alku mutta porukka tuli hienosti perassa!

405:lta sitte hypattiin 5:lle ja sitte 99:lle. Maisemista ei nyt ole paljoa sanottavaa, tarkoitus oli paasta kauas Losista vauhdilla ja homma toimi. Toisaalta Losin ymparilla on noita vuoria eika vaihtoehtosia reitteja pois ole montaa. Eli 240 ekaa mailia tuupattiin enempi vahempi motaria. Ekaks oltiin rannikolla, sitten vuorten yli ja sitte tossa eramaassa. Siina naki selkeesti, miten nopeesti maisema ja keli vaihtuu. Eramaassa lamminta oli lepposat 40 C joten gore-texit oli paikallaan :)

60 mailia lopusta oli sitten alkua sunnuntain Yosemite visiitille. Maisemia alko loytya ja tiekin oli mukavan mutkainen. Mariposaan kun tultiin muistin, etta maahan oon ollu taalla 2005 Because I Can- retkella :) Siina kiihkeimmat talta eraa, kello on viis aamulla ja juttu ei oikein irtoo. Ai niin, matkalla on mukana Pekka ja Helena Lappeenrannasta, Sami Uruguaysta (kuvassa), Maikki Helsingista, Jemina Hameenlinnasta, Iso-Jussi Vammalasta ja Tarmo Elimaelta (kuvassa). Ja tietty pikku-jussi eli mina Turenki-citysta.

Terveisia sinne kaikille tutuille ja tuntemattomille....eikohan tasta juttua irtoa viela ku saadaan maileja alle :)

Tervehdys taas taalta mopoilun touring eli suomeksi tuuring maasta. Taas olen porukan kanssa lahtokuopissa, talla kertaa Los Angelesissa.

Reissuna on oman firmani Tourman Finland OY:n ensimmainen tekele nimeltaan Highway1. Talla reissulla kurvaillaa lantisessa USA:ssa. Matkakertomusta tulee paivittain tanne sivuille kuvien kera ja tuo karttalinkki tuossa vasemmassa ylakulmassa alkaa taas nayttaa retkueen reittia ja kulloistakin paikkaa. Pysykaahan kanavalla, tanaan lauantai aamuna lahdetaan Losista kohti pohjoista :)