touring-life.com

Jasso. Se on siina sitte, taputtelua vaille valmis. Koko remmi on Nelsonissa ehjana ja voimissaan. Fillarit on palautettu. Illallista naatiskellaan ja ihmetellaan. Itsella on takki vahan tyhja. Flunssa vei voimia viimesestakin ajopaivasta.

4300 kilsaa tuli taivallettua Uutta Seelantia. Taman paivan 240 kilsanen oli sellanen siirtyma, joskin mukavissa maisemissa. Mutta alotetaan aamusta. 0615 lahti reippaimmat eli Suutarit, Riku, Topi ja Heikki valasristeilylle. Itsella oli takki niin tyhja etta halusta huolimatta ei pystynyt kykenemaan, niin paljon kun mieli tekikin. Valakset on vaikuttavia elaimia ja albatrossejakin olisin katsellut miellani. Valasporukka tuli innoissaan taka puoli kymmenelta. Saaliina oli valaita vaikka huru mycket ja albatrosseja. Hyva fiilis.

Siita sitten meika lahti laakaria tapaamaan, muut lahti katselemaan Kaikouran kylaa. Lekulla ei juuri viisaita sanoja ollu, suositteli samoja troppeja kun mulla olikin, vasen korva oli vissiin ikavan nakonen muttei antibiootit mitaan olisi auttaneet. Lekun jalkeen treffasin porukan keskustassa. Siella oli tuttujen lisaksi Gionata niminen italialainen kundi. Heppu oli 3 vuotta ajellut reissua Italiasta tanne Uuteen Seelantiin. Kiva oli jutella hepun kanssa. Kiinnostuneille kaverin www sivu http://www.partireper.it

Ajomatka Nelsoniin meni fiilistellessa reissun loppumista. "New Zealand - God's gift to motorcycling" (Uusi Seelanti - luojan lahja moottoripyorailylle) lukee vuokraamon t-paidassa. Se tiivistaa homman hyvin. Uusi Seelanti on upea paikka ajaa pyoralla. Maisemat on todella upeita, tiet sitakin upeampia ja hyvassa kunnossa. Liikennekulttuuri on siisti ja hyvatapainen (joskin kotimaasta tuttu ohituskaistasyndrooma esiintyy taallakin). Nopesrajoitukset on passelit, ei tarvitse ajella ylinopeuksia nauttiakseen ajamisesta taalla. Tiesto on simppeli eika teita ole maarattomasti, kohtuullisen vahan itse asiassa.

Maana Uusi Seelanti on erikoinen sekoitus brittilaisyytta ja omaa kultuuriaan. Palvelut pelaa vahan kankeasti ja monesta huomaa, ettei taalla koneisto ole aivan aarimmilleen viritetty. Rakennukset ja talot muistuttavat jotenkin USA:n maaseutua sekoitettuna brittilaiseen tyyliin. Talot on matalia ja vaatimattoman nakoisia. Kaupungit ja kylat on perusjuttuja, paakatu ja muutama sivukatu.

Reissu meni hienosti, porukka oli mukavaa ja hitsaantui kivasti yhteen vaikka matkassa oli 5:n ja 4:n porukat ennestaan tuttuja toisilleen. Muutoksia KiWi:n varmasti tehdaan, olihan tama pilottireissu. Siita huolimatta mahtava matka :) Kiitokset matkalaisille siita, mun hommani oli helppo ;) Nyt alkaa matka kotia kohti. Seuraavaksi MP messut 2008.

Taalla Nelson, over and out.

Kuvissa: Nikau Lodge. Maailman kiertaja Gionata. Maisemaa itarannikolta. Uuden Seelannin hepoja sinne Turenkiin Epulle :)

460 kilsan paiva. Lake Tekapo oli tosi natti mesta. Matkan jatkuessa tie oli...no, jees nopeaan matkantekoon. Maaseututieta. Meikalla pukkas paalle todella armotonta flunssaa. Ja kun tiella oli korkeusvaihteluita, paassa ja korvissa vinkui. Tankatessa en kuullu just mitaan kun korvat oli tukossa. Jos taalla nyt yks asia pistaa silmaan, se on se, etta palveluita taalla ei ole lahellekaan samaan malliin kun esim R66:lla. Tama konkretisoitui kun lahestyttiin Geraldinea. Olin laskeskellut tankkauksen sinne mutta 6 kilsaa ennen kaupunkin Patruuna tuli kantaan vimmatusti huitoen. Jep jep, Maikin harrikasta oli gaso loppu. Nou hata, joskin ihmettelin asiaa, Maikki oli vinkannu olevansa varatankilla vasta 45 kilsaa aiemmin...olis pitant riittaa...ei riittany :)

Kavin noukkimassa Geraldinesta kannussa bensaa ja kurvin takas maaseudulle. Latrasin menovedet Road Kingiin. Siina tankatessa Maikki sanoi, etta pitaisi takastaa rengaspaineet...etta HD soutaa ja huopaa. Soutamisesta oli ollut puhetta pari paivaa aiemminkin mutta oletin (vaarin) jotta se on harrikan normaalia soutamista kurviin ajettaessa. Kavin koekurvaamassa...Kingi oli aivan jarkyttava ajaa yli 100 kmh nopeudessa. Siis aivan kamala. Pera souti mielin maarin. Huh, ja talla Maikki ole ajellut ainakin tan aamun.

Tiirailtiin siina peraa. Renkaassa naytti olevan ilmaa hyvin seka yla- etta alapuolella. Sitten ravisteltiin, Mara tempoi stongasta ja meika tihrusti. Hytkynta naytti kummalta...perhana. Lahdettiin ajelemaan hissukseen kaupunkiin, tai kylaan ennemmin. Minulla oli nuppi turvoksissa ja ajatus ei oikein kulkenut. Siina kotvan paasta HD oli ilman laukkuja ja kylan pyoraliikkeen tunkin paalla. Siitahan se sitte selvisi, takarenkaassa oli pinnat loysalla. Allan lupasi etta 2 tunnin paasta peli olisi kunnossa. 5 pyorallista porukkaa lahti ajelemaan etteenpain, mina, Mara, Patruuna ja Maikki jaatiin tsillailemaan. Syotiin Subwayssa leivat, latistiin joutavia ja hoidin siina sivussa lentsua. Olo oli todella paskamainen.

Tunti ja kolme varttia meni nopsaan. Jalkiporukkaa ei tuntunut venailu harmittavan. Kiristyneilla pinnoilla lahdettiin sitte ajamaan peraan. 150 kilsan jalkeen naatiskeltiinm kaffet. Kale laittoi viestia valilla missa etujoukko meni. 130 kilsaa kovaa ajoa paalle ja kohta oltiin valmiit tankille...ja kas kas. Siellahan oli tutun nakosta porukkaa tien laidassa just siina, missa meinasin tankille topata. Greta Valley oli paikan nimi. Letka kasassa ja vot.

Siitta sitte ajeliin Kaikouraan ja siella Nikau Lodgeen. Paikka on reissun ainoo Bed & Breakfast. Omasta mielestani varsin kodikas ja kivan fiiliksen paikka. Vuokraamon Ianin aitee pitaa tuota ja paikalla oli myos Ianin ranskalainen tyttoystavansa Sophie. Paasin verryttelemaan muutaman sanan ruostunutta ranskaani.

Kuvissa: Kaffetaidetta Kiwi tyylin, parkissa jossain ja uudestaan. Itarannikon maisemaa.

480 kilsan paiva keskista Uutta Seelantia. Aamun heratys oli aikainen, liikkeella oltiin jo 0710. Aamu oli myos melkoisen vilpoinen, taisi elohopea hillua 6 asteen tienoilla. Aamiainen syotiin Five Rivers- nimisessa kylassa.

Kohtuullisen pitka ajopaiva meni kuitenkin nopsaan. Uuden Seelannin monimuotoisuus ei jaksa lakata hammastyttamasta. Keskinen seelanti muistuttaa kovasti Montanan seutuja tuolta USA:sta. Pyoreita muotoja, korkeita kukkuloita, kasvisto on enemman preeria- tyyppista heinikkoa ja puustoa. Tiet keskella maata ovat isompia kuin rannikolla, ajaminen on edelleen yhta juhlaa, noputta tosin on tasaisesti hieman enemman. Matka taittuu.

Hippasen Arrowtownin jalkeen tormasin sattumalta paikkaan nimelta Kawarau Bungy. Paikka on lansimaisen benji- hypyn kehto eli synnyinpaikka. Flunssaisena katselin empien sillalta hyppivia tyyppeja. Olin jo varma etta annan homman olla mutta koska porukasta ei muita innokkaita loytynyt, heitin ehdotuksen porukalle. Maksakaa puolet ni ma hyppaan. Hoh, sen sijaan etta olisin kuulluu joopa joo, pyotaan nasahati saman tien dollareita. Perhana...ja kun jonoakaan ei hyppaamaan ollut, meika letkuihin kiinni ja 43m korkeudella olevalle sillalle lankkua pitkin ja sitten nena edella kohti alla virtaavaa Kawarau jokea. Fiilis oli jepu jepu jee :) Maan vetovoima on veijari kiihdytysvekotin. Jiiiiiiihaaa :)

Hypyn jalkeen pyoran puikkoihin meno tuntui veikealta. Matka kuitenkin jatkui. Mun flunssa tosin ei tainnut adrenaliiniruiskeesta oikein tykata, sita verran huono oli olo kun topattiin breikille. Napsin pari buranaa ja eteenpain mennessa olo parani sen verta, etta ajamisesta naatiskeli taas. Omaramassa tankattiin ja latrattiin oljyjen parissa. Harrikkaan, Bemariin ja Zukeen piti lisailla, muut oli jees. Omaraman jalkeen ajeltiin sitten kohti Mt Cookia. Kyllapa se naytti hyvalta myos idasta katseltuna. Osa porukasta teki viela extrakeikan ihan Mt Cookin juurelle. Mina, Patruuna, Riku ja Topi raavittiin Tekapoon hotellille. Jestas mitka nakymat, Tekapo on varsin varsin kaunis ja hiljainen paikka. Must-see kohde.

Paivan pyorana onkin sitte ainoa jaljella jaava eli mina ja KTM 990 Adventure. Kottarainen eli Katoom on ihan kiva pyora. Moitteet annan maantieajoon turhan tiheasta vaihteistosta joka on tosin omiaan kun ajetaan "adventurea" eli huonommilla teilla. Koneessa on potkua ja vaantoa. Ruisku sen sijaan ei ole kovin haappoisesti toteutettu, kaupunkiajossa kyyti on nykivaa ja valilla jopa veemaista. Lieko saadetty kohdilleen. Kate toimii kohtuullisesti, tosin Adventure Bemarista tuttua turbulessia tulee Kottaraisessakin jonkin verran. Alla pyorassa on Pirellin Scorpion takana ja edessa PT90. Nailla kumeilla ja Seelannin teilla jannakakkaa on valilla tarjolla. Kotarin ABS nimittain haukkaa kiinni hanakasti ja tekee jarruttamisen hyvin tunnottomaksi. ABS:n saa kytkettya pois paalta helposti, tosi tama taytyy tehda uudestaan aina kun virrat vaantaa paalle. Joku yksinkertainen nappula on/off tyyliin olisi mielestani parempi systeemi silla kovaa mutkapatkilla ajettaessa en itse kylla tykkaa ABS:sta, touring menossa se sen sijaan on kiva. Ajoasento kotarissa on 179 cm:lle hyva, jalat ei vasy. Kaasukasi tykkaa puutua, sen verran tarinaa stonga valittaa napeille. Kaikkiaan mukava pyora mutta itse tykkaan omasta Bemarista enemman.

Kuvissa: Ryhmapotretti Lake Wakatipun rannalla. Topi, Riku ja Mara breikilla. Mt Cook ja etualalla Lake Pukaki. Samassa paikassa KTM 990 Adventure ja meika :) Viimeisessa kuvassa nakyma Tecaposta hotellin parvekkeelta.

Vapaapaiva, tavallaan. Aamulla tankin kautta kohti Milford Soundia. Matkaa kertyi 124 km siivu. Aamulla vetta ensin tihkutti, sitten tuli hetkosen reippaammin. Kylmakin oli koska tie koukkasi korkealta. Fiilis ei ollut kovin tapissa eilisen sadesuhaamisen jaljilta.

Milfordissa satoi viela. Lammiteltiin kahvin kera odotellessa laivamme lahtoa. Parin tunnin risteily oli edessa. Hetikohta kun laiva oli irronnut laiturista sade alko laantua ja kun ensimmainen vesiputous oli nahty se loppui kokonaan. Fiilis nousi kun euron kurssi taalaa vastaan. Auringon pilkistaessa alkoi selvita, miksi Milford Sound on must-see paikka. Syvalle sisamaahan tyontyva vuono on huikean kaunis. Molemmin pulin kohoavat pystysuorat seinamat joissa jollain ihmeella kasvaa puita ja pensaita. Vesiputoukset syoksyvat yli 100m korkeudelta kirkasta vettaan. Hylkeet viettavat vapaapaivaa rantakallioilla ja delfiinit kirmaavat laivan molemmin puolin leikitellen keulan edessa. Uskomattoman kaunista. Katselkaa kuvista.

Paluumatka ollikin aurinkoista kurvimista ja porukka leikkkisalla tuulella. Hyvaa meninkia ja lupsakkaa tunnelmaa. Hieno paiva!

Pyoraesittelyssa tanaan Honda Gold Wing GL1800. Nailla talla reissulla leikkisasti Hiace- nimella kulkevat Wingit ovat kulkepelina Suutarin Raijalle ja Eerolle seka Vaisasen Sirpalle ja Kaleville. Molemmat pariskunnat edustavat kainuulaista mopoilua ja hyvin edustavatkin. Reipasta touhua ja todellista matkamotorismia parhaimmillaan. Eeron suusta: "mika se siina on etta aina se meilta vaan onnistuu" kuvaa touhua hyvin :) Minulle tuttuja matkalaisia Albanian matkalta. Aina miellyttavaa ja hauskaa seuraa, koko porukka.

Kuvissa: Honda GL1800 Gold Wing (2), Raija & Eero Suutari seka Sirpa & Kalevi Vaisanen, Milford Sound kolmen kuvan verran, Mirror Lake.

No tasta paivasta ei oikein ole kuvia lahetella. Aamulla, just niinkun oli ennusteissa, vetta tuli kun aisaa. Aamupala haukattiin hotellilla ja sen jalkeen tehtiin se vaikein osuus, hipsittiin lampimasta ja kuivasta hotellista markaan ja kylmaan pyorien paalle. Niin hyvin kun tohon osasin valmistautuakin, ajelin silti visiiri huurussa harhaan pariin kertaa ennen kun oltiin oikealla tiella Wanakasta Cardrona Passin kautta kohti Queenstownia. Olihan ollu makeeta baanaa ajella tuolla tieosuudella mutta kun lammot oli 10 asteessa ja vetta tuli kaatamalla, ei huvittanut juuri kanttailla kun tultiin alas vuoren rinnetta neulansilmamutkia.

Franktonissa pysattiin lammittelemaan ja kahville. Kahvilan tati oli hoomoilasena kun lampsittiin sisalle vetta valuen. Saatto sita vetta jaada kahvilaankin. Taas baanalle...nyt alin mitattu lampo oli 9 astetta. Paatin veta suorinta reittia kohti Te Anauta kaymatta koukkuja Queenstownissa. Tunti ajoa ja taas lammittelya ja sumppia. Kuppilassa kaytiin keskustelua gore-tex ajokamoista ja siita, etta rahalla saa ja hevosella paase. Itse olen vankkumaton gore kamojen kannattaja...ja tykkaan kovasti Rukan ajovermeista, laadukasta ja hyvin suunniteltua tavaraa joka nayttaa paallakin hyvalta. Eika tule pisaraakaan vetta sisalle. PeterPanBiken ja Rukan yhteistyo ei tahan mielipiteeseen vaikuta sita eika tata. Ne kamat vaan toimii.

Tunti viela lisaa sadetta ja oltiin Te Anaussa. Kohta hotelliin paastya sade sitte loppuikin, joten loppupaiva meni kylalla kavellessa kuka kukin omissa toimissaan. Mina jarkkailin huomiseksi laivatourin Milford Soundissa.

Ymmarrettavista syista paivan pyoraesittelya ei nyt taas loydy :) Vetisia ja kylmia kilsoja kertyi 230.

Kuvissa: Sirpa esittelee Kalevin tekemia tossuja, vedenpitavat :)Kahvilla. Nakyma Te Anau jarvelta.

Terrrrveiset taalta Wanaka jarven rannalta Uuden Seelannin Alpeilta. Taas on yksi ajopaiva takana, 280km tuli (vaan) mittariin mutta menihan siina aikaa. Tanaan nahtiin ja koettiin tuota taman maan luonnon ja maaston moniomuotoisuutta. Aamulla ajeltiin viela halki sademetsien lansirannalla...pari tuntia myohemmin oltiin maalaismaisemissa tuossa ylangolla jossa havupuiden tuoksu leijuu raikkaassa ilmassa :) Melko uskomaton fiilis.

Vaikka tuo ranta ja sita mukaileva tie on todella upea, taytyy kerrankin olla englatilaisen kanssa samaa mielta. Nimittain brittilainen MP toimittaja on nimennyt Haast Pass / Wanaka valisen tien maailman top 5 MP kohteeksi. Eika ihme, silla sen lisaksi etta tie on komeatata ajettavaa on siella maisemat huikeat. Haast solasta ulos selvittya seurataan Haast jokea itaa kohti kunnes sukelletaan Lake Wanakan rannalle. Tie mukailee rantaa tehden nautinnollisia syoksyja valilla kohti jarvea ja kohta taas takaisin sisamaahan. Ja juuri kun luulet, etta huba loppui, paastelet Wanaka jarven rannoilta pois huomaatkin ajavasi kannasta pitkin joka on em. jarven ja Lake Hawean valissa. Ja seuraavakasi ajatkin Hawean rantaa pitkin...piiiitkaan :) Nam :)

Porukka on hyvissa fiiliksissa. Paivaa savytti pysahdykset upeilla putouksilla ja kiireeton ajo. Tosin kiireettomyys on suhteellista mopomatkalla...Mara kertoo asiasta ehka enemman ;)

Mopoesittelyssa on tanaan Suzuki DL650 VStrom ja Nyrhisen Riku. Ikinuori helsinkilais pohojalaanen on reissun 2. Ikapresidentti heti Topin jalkeen mutta tupakaveruksista ei moista kylla huomaa tippaakaan. Pohjoissaaren Riku ajeli Triumhin Speedmasterilla mutta vaihtoi Nelsonissa Zukeen. Saa nahda tuleeko miehesta dual-sportti fani, ainakin mallikkaasti Strommi taipuu kurveihin...ja pysahtyykin nopeesti kumit savuten...vai mita Riku ;)

Kuvissa: Riku ja Zuke DL650 VStrom. Nakyma ehkapa kauneimmalta tieosuudelta mita olen ajellut Haast solan ja Wanakan valista tiella 6 Lake Hawealta. Mara, Patruuna ja Maikki Lake Wanakan rantsussa "levynkansi" potretissa.

Jopas jotakin, taalla Fox Glacier. Ja huh huijjaa. Tama maa ei vaan jaksa lakata ihastuttamasta. Kuulostaa varmaan jo tylsalta mutta niin se vaan on. Aamulla ajettiin ihan ekaksi Punakaikin Pancake Rocks:lle katsomaan kuuluisat Blow Holet. Jotta tuolta saa mitaan irti, pitaa vuoroveden olla korkeimmillaan. Tanaan high tide oli 0900 ja kun oltiin pelipaikalla 0830, paastiin kuikuilemaan mita kaikkea meren voima saa aikaiseksi. Pannukakkumaiset kerrosteiset kalliot rannalla otti nousuveden raivon vastaan mukisematta. Isoimmat aallot tayttivat kallion sisaiset "verisuonet" joita pitkin vesi suihkusi omituisista paikoista korkealla kielekkeiden paalla. Erikoista ja hienoa.

Seuraava etappi oli Hokitika, Uuden Seelannin jade keskus. Tie oli taas kerran huikeaa ajettavaa. Matkanteko taalla on kerta kaikkiaan mahtavaa. Pitkatkin ajopaivat menee todella nopeasti koska ajaminen ei juurikaan paasta otteestaan. Hokitikassa naatiskeltiin aamiainen ja pidettiin lyhyt shoppailutauko. Maikkia ja Mara kavivat katsomassa elavia Kiwi- lintuja. Tipu oli ollut ankan kokoinen hermostunut repuusi. Koska se on yolintu, tipunen oli kaiken kukkuraksi hyvin hamarassa huoneessa. Kiweja on jaljella vain 50000 yksiloa 8 eri lajia. Siina taman paivan biologiaoppi :)

Seuraavaksi, taas kerran pitkin erittain makeaa maaseutu/rannikko-uraa, ajeltiin hyvissa fiiliksissa Franz Josef Glacier:lle. Vuoriston suuntaan nakymat oli upeaa luokkaa. Ikuinen jaa on voimissaan viela taalla. Seka Franz Josefin etta Fox:n jaatikot kasvavat ja ovat kasvaneet. Franzissa tankattiin ja samalla kavin jarkkaamassa halukkaille iltapaivaretken :)

Puoli viidelta 7 innokasta kokoontui kuuntelemaan selostusta siita, mita helikopterikyydissa tartte tietaa. Pikkubussikyydin jalkeen marssittiin kentalle ja hoplaa, kopterilla kierrokselle :) Jumankauta, en oo ihan vahaan aikaa kyydissa ollu mutta melko makian tuntusta menoa. Lennettiin ensin Franz Josef:n jaatikolle, sen jalkeen ylos Tasmanian vuorijonolle (NZ Alpit), Mt Tasman ja sitten kiepattiin Mt Cookin ympari. Tama 3754m korkea vuori on Uuden Seelannin korkein huippu. Makeeta! Kierroksen lopulla taraytettiin jalakset kenttaan Fox jaatikolla 3000 metrissa. Olihan maisemia mahan taydelta..JIIHAA!

Tanaan jai pyorakuvat ottamatta...huomenna sitte :)

Kuvissa: Maisema Pancake Rocksilta...ja lopuit onkin jaatikoilta ja matkalta sinne :) :)

Istuskelen tassa kuunvalossa Tasmanian Meren rannassa. Nousevesi on tulossa, aallo murtuu hiekkarantaan. Hiljaista on meren kohinaa lukuunottamatta eika kuun valoa lukuunottamatta maisemaa valaise kuin tahdet. Tunnelma on taianomainen, epatodellinen. Liian taydellinen.

Ollaan paikassa nimelta Punakaiki. Uuden Seelannin etelasaaren lansirannikolla. Kaukana sivityksesta...niin kaukana kun nyt naina paivina enaa sivitysmaassa paasee. Paivan tapahtumat tuntuu jotenkin valjulta illan tunnelmaan verrattuna vaikka paiva oli todella upea.

Aamusella kaytiin hoitamassa muutamia pikkuasioita vuokraamon isannan kanssa. Palauteltiin lainakamoja ja semmosta. Sen jalkeen suunta oli etelaan. Aamun keli oli sopivan viilea. Richmondin jalkeen bongasin talle reissulle pakollisen kiwi-viljelman. Puussa se kasvaa....tosin jotenkin kumman nakoisesti. Matka jatkui ilman maistiaisia. Kaansin letkan Lake Rotoroa:n suuntaan pikkutielle. Rata oli edelleen kokolailla uskomattoman hienoa ajaa. Kahvit juotiin St Arnaud:ssa.

Kotvan kuluttua ajeltiin taas 6 tiella. Numerosta huolimatta tuokin tie on ajoittain kimuranttia ajettavaa. Tie seurailee joen uomaa. Iltapaivan aluksi loydan ok paikan pulahtaa uinnille. Joessa on kova virta ja rannan hiekka on polttavan kuumaa. Porukka herattaa ansaittua hilpeytta laheisen kahvilan paikallisissa motoristeissa kun hipsimme paljain jaloin polttavan kuumalla maalla pukemaan kuteita paalle. Varsinaista piristysta uinti ei tuonut, kohta oli yhta lampoista kuin ennenkin. Jossain valissa keli ja maisemat olivat muuttuneet alppimaisista enemman sademetsan tyyppisiksi.

Matka jatkui Newport:n. Tankkauksen jalkeen kaytiin fiilistelemassa upeassa paikassa rantamaisemia. Sen jalkeen keula kohti etelaa. Tie mukaili Tasmanian Meren rantaa ja toi jalleen mieleen highway 1 :n jostain Oregonin rannikolta. Vahan ihmisia, kauniit maisemia ja hilliton maara mutkia :) Tuntuu holmolta, mutta tassa maassa ei taida olla montaa kilometria tylsaa ajettavaa. On helppo yhtya englantilainen toimittajan lausuntoon, jonka mukaan Uusi Seelanti on maailman paras paikka moottoripyorailla. Omien kokemusteni pohjalta nain tuntuu olevan. Sanattomaksi vetaa.

Paivan pyoraesittelyssa on bemarit ja miehet. Onnelan Topi ja Mietaan Heikki. Pohojammaalta. Nailla herroilla on aina sanansa sanottavana. Varsinaisia tarinan iskijoita. Bemarit on mallia R1200RT, bokserikoneellisia matkamopoja joilla matka taittu sutjakkaasti.

Kuvissa: Kiwi on hedelma ja kasvaa puussa. Melkein kun omenapuussa muttei ihan. Uimasilla. Lansirannikolta Westportin lahelta komia nakyma. Ajokuva seka R1200 RT:t seka Mietaan Heikki ja Onnelan Topi.

Ajomatkaltaan lyhyt paiva. Aamulla lonniskeltiin White Swan hotellilla kunnes tuntui silta, etta oli aika suunnistaa Wellingtoniin odottelemaan lauttaa etela saarelle. 80 kilsan patka meni nopsaan ja aikaa jai viela haahuilla Wellingtonin keskustassa ja satamalaiturilla tunti ennen rykasya lauttasatamaan. Lauttaa odotellessa vaihdettiin muutama sana saksalaisen HD kaksikon kanssa.

Lauttamatkalla meika veti toista tuntia sikeita lautan lattialla. Porukka teki mita teki, enimmakseen kai ajoivat jotain patkia uudestaan ja vaihtoivat kainuulais-pohjanmaalaisia mielipiteita :) Matkalla Pictonista Nelsoniin valittiin hiukan eri reitti kun Pictoniin tullessa, silla seurauksella etta ajeltiin hetikohta reilun kokosen metsapalon sammutusta helikopterilla. Nelsonissa ei yllatys yllatys odottanutkaan Rikun, Maikin, Topin ja Heikin matkalaukut vaikka piti. Puolen tunnin jalkeen romut sitten vihdoin viimein saapui Lontoosta jonne tuntuu British Airwayssilta kamaa jaavana tavan takaa.

Illallinen meni lupsakoissa fiiliksissa turkkilaisessa ravintolassa vuokraamon Johnin jarkkamana. Hyvaa ruoka ja napatanssi sai porukan hilpeaksi ja seurueen vanhemmat herrasmiehet oli elementissaan :)

Pyoraesittelyssa tanaan Harley Davidson Road King jota styyraa rautasella kadella Lapinleimun Marja eli Maikki. Ja hyvin styyraakin, innostuipa Marakin kehumaan Marjan menoa HD:lla. Minulle se ei mikaan yllatys ollut, silla Marja on Route66 reissulta tuttu kuski. Miehille vahan mallia :)

Kuvissa: Maikki & HD. Osa porukasta tsillailee Wellingtonissa.

Tanaan ajeltiin semmonen 440 km:n paiva. Melko vaihtelevissa maastoissa. Tauposta ajeltiin ensin pois, sitten tehtiin ketunlenkki katsastamaan maisemia...kotvan paasta oltiin taas isommalla tiella. Oikeastaan koko paiva meni melko vaihtelevissa merkeissa, pienilla teilla oli todellista herkkua ja ajoa, isommalla taas tuntui meno hieman puuduttavalta. Alkaako kilsat puuduttaa?

Isompi tienpatka tuntui tosiaan hiukan puuduttavalta. Tosin kotimaiseen kantatiehen verrattuna paikallinen versio on kokolailla herkullinen ajettava. Siina vaan tykkaa kayda niin, etta kun tarpeeksi saa hienoa latua ajella, ei se ennen hyvanakaan pidetty tunnu miltaan. No, joka tapauksessa...paivan paatteksi tehtiin 60 kilsan pikkutie koukku, jossa ajeltiin kotvanen jopa reippaasti Maran ja Heikin kanssa :) Mastertoniin paadyttiin lopulta..ja sielta edelleen Greytowniin yopuulle.

Saatiinpa tanaan ensimmainen kosketus virkavaltaankin kun Kurikan Heikki oli pukannut poliisia vastaan juuri, kun lasissa oli omien sanojen mukaan ollut "pikkaasen ylimaarasta" :) Ei ollu kuitenkaan loytynyt yhteista kielta herrojen valille, joten tuloksena hommasta oli nopeusmittarin naputtelu kynalla ja hyvan matkan toivottaminen sanoilla "ok...goodbye". Todettakoon se viela, etta herra harhaanjohtaja ei ollut keulilla vaan Heikki oli "omilla ostosreissuilla" :)

Lassi kyseli pyorien peraan. Teenkin nyt taman reissun suhteen niin, etta esittelen joka matkapaiva yhdella pyoratyypilla ajavat kuvan kera. Tulee reissulla mukana olijat ja kalusto esiteltya oikein kuvien kera :)

Jonkun pitaa aina olla ekana, joten ko. kunnian saavat Honda STX1300:lla eli "Pannulla" ajelevat Martit Huttunen ja Niemi. Mara eli ensinmainittu on tanakalla autourheilutaustalla kurvia veteleva gentlemanni Hyvinkaalta. Jalkimainittu taas on Kajaanin miehia, huonetoverini reissulla nimea "patruuna" kantava rehtori. Pyorien lisaksi herroja yhdistaa varsin virtaviivainen ja helppohoitoinen hiusmuoti a la Kekkonen :) Hauskoja tyyppeja ja hienoja matkatovereita!

Pasille vastaan viela, etta olen tulossa MP messuille...pe-la-su. PeterPanBike osastolla siella jossain. Piipahda ihmeessa (kuten kaikki muutkin lukijat) morjestamassa!!

Kuvissa: Pannut ja miehet eli Mara Huttunen ja Martti Niemi. Lake Rotorualle nakymat. Lampaita taalla riittaa. Ja yksikaistaisia siltoja.

Niinkun otsikosta nakyy, taman 3. ajopaiva jatkoi siita, mihin eilen jaatiin. Porukalla fiilikset on aika korkealla, Maralle kiitos paivan otsakkeesta :)

Paivan matkareitti oli lyhyesti Gisborne - Opotiki - Rotorua - Taupo. Taupossa ollaan kuumien lahteiden kylpylassa, kamppikseni Martti fiilisteli kuuman kylvyn jalkeen. Anyways, eka legi oli hemmetin hienoa uraa. Aamukahvit horpittiin keskella ekaa legia kohtuullisen keskella ei mitaan. Maoreja vilisi nurkissa ja kavereita riitti. Kaffien jalkeen ajoura muuttui jos mahdollista viela makeammaksi. Paastin pari innokkainta ajelemaan eteen omaa vauhtia ja kurvailin iisimman porukan kanssa itse. Jestas sentaan, etta voi olla makiaa tieta.

Opotikissa nautiskeltiin sitten aamiainen/lounas. Kaupunki oli siisti pikkusellainen. Laukkuaan edelleen odottelevat Maikki, Heikki, Topi ja Riku paasivat viimein shoppailemaan puhdasta paitaa. Tosin ovat tainneet oppia matkustamaan ns kevyesti, eihan tammosilla reissuilla paljoa vaatteita tartte :)

Opotikista Rotoruaan ajeltiin edellen makeita teita. Tuntuu joka 60 kilsan patkan jalkeen etta ei voi enaa paremmaksi baana muuttua kunnes ajaa seuraavan. Pukkaa hymya huulille vakisinkin. Rotoruaa ennen oli niin sileeta mutkaa etta hoh hoijjaa. Tankkaus ja jadepaussin jalkeen oltiin Rotoruan nurkilla...ruuhkainen kaupunki tuntui ankealta paikalta, joten paatin jatkaa kohtuu suorilla kohti Taupoa. Tarkoitus oli ehtia kylpemaan joten mita aikaisemmin oltaisiin perilla, sita parempi. 16:55 oli hyva.

Ajopaivan jalkeen tuntui hyvalta uitella luita ja lihaksia kuumista lahteista tulevassa rikkipitoisessa vedessa. Luulen, etta uni maittaa illalla :)

Koitin kysella porukalta terveisia Suomeen...oli sen verran hiljasta, etta eivat taida muistaa enaa ;) Puristamisen jalkeen Eero halusi lahetta terveiset "Rimppa remmille". Tassa siis terveiset :)

Kuvissa: Kurva uraa, Taupo Hot Springs, aurinko laskee Taupo-jarven taakse, ryhmapotretti :)

530 kilometrin paiva. Melkonen paiva. Aamulla tuupattiin tien paalle 0815 nurkilla. Ajeltiin kohtuu kelissa pikkui lenkin kautta Greytowniin aamiaiselle. Idyllinen pikkukaupunki ja maittava aamiainen.

Kun napa oli ravittu, jatkettiin kohti pohjoista. Tie oli mukavaa maalaistieta vaikka numero 2 antaakin ymmartaa, etta kyseessa on yksi Uuden Seelannin paavaylista. Nopeusrajoitus muuten on kaikkialla taajamien ulkopuolella 100 kmh...taajamien nurkilla 70 ja taajamassa 50. Tuolla maaseudulla saa siis ihan laillisesti ajella mukavia nopeuksia :) Hyvat fiilikset kurvailla.

Kaffit juotiin Woodvillessa. Latte naamaan ja baanalle :) Taival jatkui samoissa merkeissa...lampotila alkoi nousta ja kun tankilla oltiin Hastingissa oli jo kokolailla kuuma. Kun tankit oli bensaa taas taynna ja ihmiset nestetta, ajeltiin Napier:n ohi rannikkoa seuraten...siis itarannikkoa. Hetikohta Napier:n jalkeen tie alkoi muuttua...etten sanoisi makiaksi ajella. Kurvia pukkaa kurvin jalkeen...ja korkeuseroa samaan syssyyn. Hienoa :) Valilla 2 tie on aivan rannikolla ja kohta mennaan taas sisemmalle ja korkealle. Maisemat oli sangen huikeat.

Samaa meininkia jatkui aina Gisborneen asti. Tosin Nuhakasta tehtiin 15 km siivu pieni lenkki katselemaan Tyynenmeren aaltoja. Maisemat ihan rantaviivalla muistuttu highway 1:sta Kalifornian/Oregonin rannikolta, 530 km kertyi paivalle mittaa.

Kuvissa: muutama ajokuva paivalta, Tyynenmeren maisemia...

Hepskukkuu. Taalla sita ollaan, Martinsborough jossain melko keskella ei mitaan Uuden Seelannin pohjoisen saaren maaseutua. Pienen pieni kyla jonka ainoassa auki olevassa ravintolassa nautiskellaan illallista.

Aamulla kuitattiin hotellilta ulos Nelsonissa kotva kasin jalkeen. Pyorat kuitattiin melko napakasti silla 990 Adventure KTM keulilla suunnattiin kohti Pictonia jo 0930. Ensimmaiset kilometrit oli melkoista hakemista vasemmanpuoleisen liikenteen tarjotessa pahkinoita purtavaksi pikku aivoille. Liikenneympyrat oli erityisen lupsakoita ajettavia. Nelsonin ulkopuolella alkoi nayttaa hyvalta. Maisemat oli todella naatiskeltavia, rehevaa puustoa.

Kahville pysahdyttiin Havelock- nimiseen pikkukaupunkiin. Hetikohta kahvien jalkeen alkoi hurlumhei kun isomman tien sijaan vein porukan "oikopolulle" Pictonia kohti. Tie oli varsinaista kiharaa...oikeelle, vasemmalle, oikeelle, vasemmalle...jep. Minakin olen monenmoista ajellut mutta tama oli kylla melkonen syhero. Siistia!!!

Pictonissa kavastiin nopsaan kaupassa haeskelemassa juotavaa. Sen jalkeen kurvattiin lauttasatamaan vartoilemaan, etta laiva-on-lastattu- leikki saatiin paatokseen. Pyorien sitominen oli tuttuun tapaan hassunhauskaa ohjelmaa. Keli oli sangen tuulinen, joten aiheesta pyoria sidottiin. Lauttamatka olikin sitten sarjassa jep jep, huh huh :) Lautta kiemurteli Pictonista salmea ulos. Salmi taasen toi mieleen James Bold leffoista tutut Thaimaan maisemat jylhine rantoineen ja saarineen. Vehrea puusto peitti rannat melkein veteen asti. Korkeusvaihteluita oli riittavasti :) Kaunista.

Hieman toista tuntia kolmen tunnin lauttamatkasta ajeltiin "aavalla", jossain Tasmanian meren ja Etelaisen Tyynen Valtameren valissa. Wellingtoniin saavuttiin aikataulussa ja pienen odottelun jalkeen oltiin jopa koko remmin kasassa matkalla kohti pohjoista. Ruuhka-aikaan osuttiin mutta onneksi ei siina varttia kauempaa tarvinnut ryomia. 70 km ennen yosijaa tankattiin. Tankin jalkeen hetikohta mentiin taas hurlumheita...tien numero oli 53 ja suunta kohti Martinsboroughta.

Hienoa patkaa tuupattiin tulemaan...pitkasti. Tuuli vaan sita verra reipasta, etta mutkista ulos tullessa oli tupa taynna kasia ja ohjelmaa. Itselle tuli fiilikset omasta rautaperse- ajon lopusta kun olin ajelemassa kohti San Diegoa. Lopulta kuitenkin tultiin perille. Kaupunki on pieni ja hiljainen. Majapaikka viehattava ja tosi siisti "The Claremont" nimeltaan. Unta ei tarvinne houkutella.

Koska tuota nettia on niukanlaisesti tarjolla taalla, kirjottelen tarinat paivittain mutta postaaminen saattaa laahata perassa. Taalla on siis nyt maanantai 14.1 ilta :)...siis kun kirjotan tata.

Kuvissa: maisemia matkalta Pictoniin, lautalta ja Martinboroughin iltaraitti :)

On aika pistaa Sydneyn visiitti pakettiin koska istuskelen koneessa Melbournen kautta Aucklandiin ja edelleen Nelsoniin, josta alkaakin varsinainen reissu :)

Sydney oli todella miellyttava kaupunki. Suuri sellainen, yli 4 miljoonaa asukasta, mutta samalla jollain lailla idyllinen. Ydinkeskusta muistuttaa NYC:ia. Korkeat pilvenpiirtajat kaartuvat katujen ylla, ihmisvilina ruuhka-aikaan on melkoinen. Vahan syrjemmalla meno rauhoittuu. Mielleyhtyma NYC:n saa lisapontta Sydneyn Hyde Parkista seka suuresta kasvitieteellisesta puutarhasta.

Sydneyn Darling Harbour oli mukava paikka kavella ja katsella merellisia nahtavyyksia. Perjantaina aamulla kavimme katselemassa kaupunkia merelta kasin. Suosittelen, silla Sydney on todellinen merikaupunki. Oopperatalo oli maineensa veroinen, samoin 1902 rakennettu Sydney Harbour Bridge. Venematkan jalkeen tallusteltiin ihmettelemassa molempia myos maalta pain.

Lauantaina vaellettiin jalan mm. kasvitieteellisen puutarhan lapi. Toteutimme myos Martin suuren toiveen, ajettiin pari lenkkia monoraililla :) Paivan paatteeksi kaytiin Maritime Museossa katsomassa aussien laivastoa; HMAS Vampire (havittaja) ja HMAS Onslow (sukellusvene) olivat elakkeella olevaa -60 luvun kalustoa. Kehuivat Vampirea nopeaksi mutta eihan 31 solmun huiput paljoa ole, jo naulatehtaalla olevan Suomen Puolisotilaallisen Pursiseuran "nollanelonen" eli tykkivene Karjala olisi pessyt Vampiren 5 solmulla :) Toki Vampyyri oli napakat 119m pitka ja yli 11m levea kun Karjalan vastaavat mitat oli 74m/7.7m.

Summa summarum. Jalkikateen ajatellen majapaikka olisi voinut olla The Rocks- nimisessa kaupunginosassa mutta epailenpa, etta hinta olisi pompsahtanut melkoisesti tai taso pudonnut. Nyt asuimme rautatieaseman vieressa Sydney Marque- hotellissa. Hinta/laatu suhteeltaan paikka oli erittain hyva. Juuri rempatut huoneet, ilmastointi ja siistit suihkut ja vessat. Ainoa pikku miinus tulee alakerran remontista, kahvila/ravintola oli rempassa.

Seuraavaksi ollaankin jo Uudessa Seelannissa ja ryhdytaan mopoiluhommiin. Toinen ryhma viestitteli Hong Kongista taydessa kokoonpanossa joten so far so good. Nelsonissa nahdaan :)

Kuvissa: Oopperatalo ja Sydney Harbour Bridge, Oopperatalo ja keskusta merelta, ryhma "kainuu" ja meika oopperatalolla seka reservin alil. Vaisanen HMAS Onslow:n kannella Maritime Museossa.

Melkein perilla ollaan...paikka on Sydney Australia. Ollaan taalla Kajaanin porukan kanssa jet lagia tasoittelemassa muutama paiva ennen Kiwi matkaa. Kylla tanne on pitkasti matkaa...ensin Helsingista Tokioon 9.5 tuntia, siella 10 tunnin ventta ja paalle 9 tuntia lentoa.

Tokiossa Kajaanilaisten verovapaat konjakit tuotti sen verran paanvaivaa, etta jouduttiin astelemaan Japaanian maaperalle asti. Ja kun kerta maahan tultiin, kaytiin samoin tein kurkistelemassa Naritan kaupunkia. Varsin viehattava pikkukaupunki temppeleineen. Paikallinen uusi vuosi oli ajanut ihmiset ulkoilemaan ja temppelille rukoilemaan. Illaksi junailtiin takaisin kentalle ja Quantaksen koneelle.

Sydneyssa oltiin perilla torstaina aamulla kahdeksalta paikallista. Ilma oli heti lampoinen ja meininki kentalla jollain lailla hieman Karibialta haiskahtavaa. Takseiltiin hotellille ja onneksi saatiin huoneet jo ennen puoltapaivaa. Suihkun kautta kavelylle ja lounaalle. Ensivaikutelma kaupungista on miellyttava sekoitus amerikkaa ja eurooppa. San Diegoa ja Monacoa.

Kuvissa: Pari nakymaa Naritan kaupungista, Sydney Darling Harboubista nakymia ja ryhmapotretti.

Kajaanin porukka lahettaa terveisia toimittaja Haapavaaralle seka "kotiin jaaneille :)". Martti laittaa terveisia Kaisulle ja mina itte terkkuja Ukiin ja Manseen ja oikein lampoisia terkkuja Turenkiin :) Epulle tsemppia koulunalkuun!