touring-life.com

...dirty deeds tai jotain. Omalla kohdallani Route66 #9 on taputeltu ja valmis. Istuskelen LAX:lla Route66 Roadhousen tiskilla edessa huurteinen Bass ja vasyttaa. Viimeinen ajopaiva oli hemmetin kuuma ja sama kuumuus jatkui viela perjantaina kun ajeltiin fillareita vuokraamolle. Vaan enpa valita, voisin istuskella jossain konttorilla paivat pitkat tuijottelemassa pimeyden alttaria ja naputtelemassa jotain tarkeita raportteja tai kivoja poverpointteja. Tai jos oikein lykastaisi, saisin olla kuluttamassa pakaralihaksia jossain palaverissa. Eli mielummin taalla...ainakin nyt. Mita sitten jatkossa, enpa tuota tiija, aika nayttaa.

Hommahan on niin, ettei naita reissuja ikuisesti jaksa ja voi tehda. Olen alunperinkin paattanyt etta kun alkaa ajaminen tuntua tylsalta, lopetan naiden tuurien vetamisen. Viela ei ole moista fiilista tullut, kylla tamakin 5000 kilsaa maistui kokonaisuutena hyvalta. Totta kai on patkia kun tuli mieleen etta huh huh...ihmehan se olisi jos ei tulisi.

Tamankertainen porukka oli primaa motoristimateriaalia. Sirkka-Liisa ajeli kolmantena naisena (ainakin mun kasityksen mukaan) Routen ja hienosti ajelikin. Muut "seinajokelaiset" eli Tuula, Esa, Tarja, Heikki, Anne, Kimmo ja tietysti "syyllinen itse" eli pohojammaan porukan koordinaattori Pertti olivatkin sitten kokeneempaa kaartia. "Utajarvelaiset" eli Arja, Esa, Esko, Tapsa ja koordinaattorina haarinyt Timo olivat myos kokeneita motoristeja. Ja hienosti sujui ajamisen lisaksi tuo eri maakuntien ja "mp-lahkojen" yhteistyo. Ja kun hommasta viela selvittiin puhtain paperein eli vuokraamoon ei jaanyt ylimaaraisia taaloja pyorien korjaukseen homma on paketissa todella kiitettavin arvosanoin.

Suurkiitos teille matkalaisille. Mina en olen kun pelkka paimen, te sen reissun teette sellaiseksi kun se on vaikka itse vaitattekin toista. Tien paalle lahden teidan kanssanne koska tahansa uudelleen. Upea porukka ja hyva reissu....tai pitaisko sanoa kainuulaisittain "tia vaikka tulis viela hyvakin reissu". Kiitos ja kuulemiin, parin viikon paasta olen taas Chicagossa, silla kertaa pelkastaan pohjanmaalaisen porukan kera (moro sinne Ilmajoelle ja Kurikkaan). Over & out nyt. Ja terveisia kaikille.

Kuvissa: Esa "suklaakakku" Spets esittelee tyhjaa lautasta, jossa tovi sitten oli mailin korkuinen kakku. Uupunutta porukkaa kovan setin jalkeen. Santa Monica Bulevard ja orastava Tyynimeri. Route66 #9 ja Tyynimeri...ja sitten ohi on.

Koko porukka Losissa, pyorat palautettuna...homma on siis paketissa :)

Neljan viikon paasta siis uudestaan :D

Jussi

Laah ja puuh. Kyllapa pukkas lampoja tanaan. Death Valley oli kuumimmillaan mita mina olen siella kaynyt ja muutenkin paivan ajo sillai lampoisemmasta paasta. Joka kerran sita on iloinen kun tuolta paasee porukan kanssa pois ilman erityisia ohjelmanumeroita. Tanaan lammot heilui jossain 40 ja 50 valilla...kuuma oli.

Ja kuumahan jatkui vaikka DV jaikin taakse. Shoshonessa oli lahes samanlaista ja edelleen Bakerissa kanssa. Illalla fiilisteltiin tokavikaa ajopaivaa altaalla, kelin oli samanoloinen kuin eilen Vegasissa. Juuei, kylla Suomessa asumisessa on puolensa mutta niin se vaan on toisaalta taallakin. Jos taalta jotain koto-Suomeen saisi siirtaa niin lampoiset mukavat kesaillat olis se juttu. Ilman muuta. Huomenna ajellaan sitten Santa Monicaan.

Kuvissa mm: Amargosa Valleyn oopperatalolla, porukka-potrettia, "Matkailu avartaa" eli reissun naiset Badwaterissa :) Heikki ja vahan kalpeampi kaveri Shoshonessa.

Tassapa kuvatuksia (valittuja huikeita otoksia) Veekasin illasta. Huvituin suurestui Fatburger- purilaismestan olemassaolosta. Viimeisessa kuvassa meitsi ottaa hyvat fiilikset Vegasin ekaks parhaasta nahtavyydesta eli Bellagion tanssivista suihkulahteista. Siina lampoisessa Vegasin illassa (hyva HD Cafen salaatti ja pari Fat Tirea massussa) katsellessa rauhassa noita juttuja tuli haiku takaisin Teksasiin. Tollaiset illat oli parasta aikaa...shortsikeli ja pikkusen vilpoinen tuuli viilentaa juuri sopivasti reilun parinkympin lammon. Leuto mutta lammin on kai oikea. Niin tai nain, kovin oli kotoinen tunnelma.

Olipas varsin kaksijakoinen paiva. Zionin puiston lapi kruisailu on ehka maailman hienoimpia fiilistelypatkia. Maisemat hellii ja kun saaa ajella hissukseen niin kerkiaa katsella ymparilleen kunnolla ja funtsia ni vot. Sitten toista aaripaata, joka tosi myoskin tarjoaa aikaa ajatella on sitte Las Vegasiin ajaminen tuolta Hurricanen nurkilta. Pelkkaa kivista autiomaata ja hitusen lampoista...ja alla I15....omalle kohdalle ehdottomasti taman reissun ikavin kaksituntinen. Noo...kaikkee ei voi saada :)

Aamupalalla Kanabissa treffattiin suomalainen bemari LT porukka joka oli ollut Etela Dakotassa LT clubin miitissa. Siina sitte vaihdeltiin kuulumisia (olivat Jacob Lakella yota myos joten jotain jasentenvalisia merkkimerkusteluja oli kayto jo illalla :)). Heitin muutaman vinkin ajoreiteista vaikka hyvin olivat pojat valmistautuneet reissuun. Illalla olivat samassa Kasinohotellissakin. Mukavaa porukkaa.

Nyt ollaan aamupalalla Boulder Cityssa Hooverin patovisiitin jalkeen. Nyt alkaa vapaapaiva ja meika suuntaa HD liikkeen kautta suorilta hotellin altaalle ottaan sunia ja ehka muutaman virkistavan siina ohessa. Tack och adjo sano :) Huomenna sitte Death Valleyn kautta Barstow, tokavika ajopaiva. Vahiin kay ennen kun loppuu :)

Kerta toisensa jalkeen tama paikka jaksaa liikuttaa ja hiljentaa. Uskomaton mesta ja piste. Ellette usko, tulkaa katsomaan :)

Kuvissa vahan ryhmassa ajoa, rennon oloinen porukka patsastelee kanjonin reunalla ja North Rim Villagessa. Pakollinen kanjonikuva ja viimeisessa sitte paikallinen Ossi Orava fiilistelee kanjonin tuulia :)

Laitanpas tassa terkkusia Manseen Petelle, Teijalle, Riinalle ja NN:lle :) Ukiin Leenalle ja Osmolle ja hurjat rapsutukset ja namupala Tetelle. Ja sit tietty lampoiset terkut Niinalle Hamikseen :)

Reissu Gallupista tanne Grand Canyonille vie halki parin ison reservaatin. Ensimmaisena on pitkat patkat Navajo Nation reservaattia ja sitten ajellaan Hopien mailla. Vaikka itselleni tama oli herraties kuinka mones kerta kun ajelen reservaattien halki, joka ikinen kerta tulee todella murheellinen ja surullinen fiilis siita, kuinka lansimainen sivistys on kohdellut alkuperaiskansoja. Useimmat naistakin haluaisivat, erityisesi Hopit, elaa omissa oloissaan vanhoja tapoja ja perinteita kunnioittaen vaan eipa se oikein enaa tahdo onnistua.

Satuimme naille seuduille todella otolliseen aikaan. Second Mesa- kylassa oli koko paivan kestava Sateenkaaritanssi- rituaali menossa ja koska kyseessa on ns. sosiaalinen rituaali, ulkopuoliset olivat tervetulleita seuraamaan tanssia. Rytmikas rummutus ja hypnoottinen laulu tahdittivat Hopi-kansan tanssia. On sanottava, etta ensin laulanta ja rummutus kuulostivat kummalta mutta kun antoi ajatukset levata ja aistien vain aistia, alkoi musikki ja tanssi toimia ja mieli vaipui lahes transsinomaiseen fiilikseen. Luulenpa, etta tanssijat ja soittajat olivat viela syvemmissa fiiliksissa. Uskomaton kokemus...on todella harmi, ettei Hopien mailla saa edes nayttaa kameraa saati kuvata. Tanssijoiden asut olivat kirkkaita vareiltaan, miehien hannyksena toimi preeriaketun turkki hantineen, naisten paata koristivat kirkkaat sateenkaari- paahineet. Miehet rytmittivat tanssia marakasseilla, toisessa kadessaan katajat oksat, naisilla oli vain katajia kasissaan. Kylan vanhemmat miehet lauloivat rytmikasta haijjaa jaijjaa aijjaa jaijjaa (parempaa kuvaukseen ei pysty, katsokaa vaikka Tanssii Susien kanssa) laulua jota yksi rumpali rytmitti. Laulajia oli reilu parikymmanta, tanssijoita lahemmas neljakymmanta. Tanssi tapahtui kylan keskusaukealla ja me seurasimme tapahtumaa kiipeamalla ymparoivien talojen katoille tikkaita pitkin. Mieleton kokemus! Paikalla oli meidan lisaksi viisi muuta valkoista...ja toista sataa Hopia. Kyseessa ei siis ole mikaan turisteille suunnattu juttu vaan Hopien perinne. Jos kyseessa olisi ollut esim sadonkorjuu rituaali, ei meilla olisi ollut mitaan asiaa paikalle.

Hauskan lisan visiittiin antoiivat kylan lapset, jotka ryntasivat paikalle heti kun olimme parkkiin pyorat saaneet. Iloisia ja varsin valittomia lapsia :) Kiipeilivat pyorien paalla innoissaan ja kyselivat taukoamatta.

Tiedan hanta johtuiko sitten Hopien tanssista mutta Navajo- siltaa lahestyessa laaksoa peitti uskomaton ukkosmyrakka. Kuvassa laitellaan sadekamppeita paalle. Keams Canyonilta lahtiessa olimme saaneet niskaamme vartin kuuron mutta se oli kevyt kesasade tahan verrattuna. Hitto...neljaakymppia piti ajaa ja nakyvyys oli todella lahes nollassa. Vaan eipa siina muutakaan mahdollisuutta ollut, sillalla ei satanut enaa mutta rintama viihtyi laakson poikkisena toista tuntia eika lapi ajmiseen mennyt kuin reilu vartti. Vaan olihan myteeri :)

Muissa kuvissa on Colorado joki 144 metrin korkeudesta Navajo sillalta. Sitten vahan varustevertailua, Sirkka-Liisa ja Tuula pukutuvat Harrikkaan, Heikilla sen sijaan on viimeisen muodin mukanen kevyt sadepukushortsi, erittain tyylikas ja toimiva kokonaisuus :) Taustalla Tarja ja Heikki poseeraavat.

Sitten on viela pari kuvaa laakson lansilaidalta itaanpain. Melko muikeat maisemat :)

Tanaan ollaan vapaapaivalla Grand Canyonilla. Koitan saada nama kuvat nettiin jotenkin viela tanaan...nyt on siis sunnuntai aamu :)

Parin paivan takaisia kuvia. Ensimmaisessa Esa ja Heikki arpovat kartan aaressa, missa ollaan :) Toisessa Vancouverin mies Brad on valmiina lahtoon. Tapasimme Bradin ensimmaista kertaa Munger Mossissa toisen paivan iltana, heppu on ajellut Torontosta Chicagon kautta Routea pitkin Santa Fehen. Tallaiset tapaamiset tekee tasta hommasta ja moottoripyorailysta ihan ekaks parhaan harrastuksen. Munger Mossin jalkeen oltiin samoilla mestoilla Sinclairin asemalla Missourissa, Route museolla Oklahomassa ja sitten samassa hotellissa Santa Fessa :) Hieno ja mukava heppu!

** Brad, have a nice andsafe ride back home! It was an absolute pleasure to meet you.....I think and hope our paths may cross one day again :) Godspeed! **

Sitten ollaan lounalla Grantsissa ja viimeinen kuva tassa setissa on jo intiaanimarkkinoilta Gallupista. Siella kasityot ja paidat teki kaupansa. Mukava paikka kayda katsastamassa.

Taalla ollaan, Santa Fe:ssa koko porukka kaik yhdes koos. Eilinen taivallus tuntuu persauksia enemman kasivarsissa jostain syysta. Alkaakohan tassa jotain ammattitautia pukkaamaan paalle :)

Keli olikin sitten eilisen loppupaivan helteinen eli yli 30. Tormattinpas siina route66 speciaaliinkin (kuvassa) ku jouduttiin ajelemaan lahes 10 mailia takaisin tulvivan oja takia. Eip uskois etta nain kuivalla seudulla olis tollasta ongelmaa mutta vot, tiella 30 senttia vetta ja pohjalla sellasta liejua, ettei harrikalla ollut mitaan asiaa yrittaa kahlata ton punasen liejun lapi. Lusikka kauniiseen kateen ja takas.

Muissa kuvissa letka ajaa Tucumcarin lapi...taukoilee maaseudulla. Viimeisessa Heikki ja Esa nayttavat, kuinka persoonallinen pukeutumistyyli hooree miehilla on :)

Tanaan torstaina on vapaapaiva ja tsillaillaan kuka missakin Santa Fessa. Mitaa suuren suurta uutisointia ei liene tarjolla, itse kavaisen ostoksilla ja naatiskelemassa pikkukaupungin tunnelmasta.

Jutut jai vahiin kun ei oikein irronnut. Taitaa vahan vasy painaa :) Nyt ollaan Uudessa Meksikossa kahvilla Tucumcari nimisessa paikassa. Hyvia fiiliksia oli aamupaiva tulvillaan kun auringon noustessa selan takana ajeltiin ensin Stanley March'n Cadillac Ranchille ja sen jalkeen Adrianiin juomaan puolimatkan krouvin kahvit. On aina mukava nahda Frania, rouvaa joka pitaa tuota Adrianin Midway Cafe:ta.

Lupsakkaa ajoa on ollut. Keli hellii matkalaisia...lamminta alkaa olla yli 25 vaikka kello taalla NM:ssa on vasta 1140 :) Tassapa kuvia aamupaivalta...ensin ollaan lahdossa Big Texan Steak Ranchilta. Sen jalkeen pari ryhmaotosta Cadillac Ranchilta ja Adrianista. Vahan Texasin filosofiaa :)

Huolimatta kovasta uhosta ei edes Utajarven porukasta loytynyt yrittajaa kahden kilon pihvin matostamiseen lisukkeineen. Hyva sinansa :) Kuvassa joku hentoinen brittipoju koittaa (huonolla menetyksella) tukkia pari kiloa sisafiletta massuun tunnissa. Ei onnistunut...lahellekaan :) Lisaksi kuvia raflasta sisalta...ja vahan ihmettelemista kotimaan ensioitkosille...saako tuolla keulalla leiman :)

Amarillossa ollaan ja unta pukkaa :) Tassa muutamia kuvia ennen kun unimatti ryntaa tupaan. Esa & Heikki vetaa repaa pihanurmella tanakan lounaan jalkeen. Ponotysta "Bates" bensiksen edessa...ajokuvaa ja varsinaiset veljekset Vaselin esiintyy Route- paitoineen kun oltiin tahan steak ranchille paasty :) Kuvia ja lisaa juttua aamulla!

Lueskelin tuossa eilisen illan kirjallista antia ja taytyy todeta, etta taitaa ukko olla pikkusen vasy, sen verran paljon on kirjoitusvirheita (sorry Niina ;)) eilisessa tekstissa. Pahoitteluni laaduntarkkailun nukahduksesta.

Eilen illalla kaytiin syvallista keskustelua harrikka-filosofiasta ja pratkista yleensa. Koko porukalle tuntuu (siis ne joille hd on vieras pyora) olleen nama Electrat erityisen positiivinen kokemus. Alkaa maailma avartua, Busamies Eskokin totesi oman matkustamisen filosofiansa olevan muuttumassa...etta kova vauhti ei ehka olekaan paras tapa reissata. Harrikan ergonomiaa ja ajamisen helppoutta ja vaivattomuutta kehuskeltiin myos. Haistelen ilmassa olevan suuren pyoravaihtoviikon tuntua kunhan tama Route66 on loppuun asti puksuteltu. Tapsakin tuossa aamukahville lahtiessaan kavi lapi eilisillan filosofioita :)

"Hiljaa kiiruhtaen" on mun mottoni. Olen naita reissuja ajellessa todennut, etta tuolla liikenteessa kaahaamalla ei saasta koko 10 ajotunnin ja 400 kilsan paivassa varttia enempaa vaikka mita tekisi. Sanokoon kuka mita haluaa mutta oma kokemukseni kylla puoltaa rauhallista ja tasaista rytmia, sopivilla tauoilla hoystettyna. Taukojen pituus itse asiassa vaikuttaa saapumisaikaan merkittavasti, ajonopeus ei sitten kylla juuri sita eika tata. Tanaan on edessa 600 kilsan keikka johon mahtuu yksi varikkostoppi renkaanvaihdon merkeissa OKC:ssa ja museo/lounas breikki. 0700 on startti ja kehtaan veikata, etta hiljaa kiiruhtaen ollaan Amarillossa ilman ongelmia klo 1745 :)

Terveisia matkalaisilta Suomeen. Ollaan Sapulpassa ja massut on taynna hyvaa sapuskaa. Takana on paiva, joka varmasti herattelee matkalaisissa ajatuksia siita, mita ja mika tama Route66 oikein on. Aamun varhaisina hetkina kun oltiin liikkeelle lahdossa pidettiin oikein mukavaa tuokiota Ramonan ja Bobin kanssa kuunnellen Virran Olavia ja mukavia jutellen. Iltapaivan helmi oli taas visiitti Halltownin Sinclair- huoltamolle, jota Gary "hoitelee" enemman vahemman ilman minkaanlaista taloudellista agendaa, puhtaatsa mielenkiinnosta ja intohimosta r66:sta kohtaan. Oli root beeria tarjolla ilmaiseksi tai sitten paitoja viidella taalalla, kaikesta paista lapi se, etta kyseessa on paljon muuta kuin vain harrastus.

Nyt silma luppasee sen verran etta laitan paata tyynylle,

Tassa muutama "live" kuva matkalta tanaan maanantaina. Parissa ekassa ollaan lahtotunnelmissa Munger Mossista (kuvissa Tapio tahdittaa Virran Olavia Bobille ja Ramonalle. Tuulaa naurattaa). Sitten mina itte oon Bobin ja Ramonan kanssa kuvassa...minulta rakkaat terkkut Hamikseen Niinalle :).

Sitten on pari fotoa Freda's Cafesta Marchfieldista. Toisessa Pertti taivastelee "bisquit&gravy" aamiaissettia. Hyvin upposi kuitenkin :)

Taman sivun vasemmassa ylalaidassa olevan karttalinkin pitaisi toimia taas...lahettelen sijaintitietoa silloin talloin :)

Ohessa muutamia kuvia pikaisesti 2. Ajopaivan tiimellyksesta. Porukka pakkailee kamojaan ja ollaan lahdossa Lebanonista ettepain auringon noustessa mailtaan. Munger Moss- motelli virittelee aina Route66 tunnelmaan hienosti :) Porukka on kunnossa ja fiiliksissa, homma luistaa. Virran Olavi virittelee pihalla aanijanteitaan Tapsan harrikasta. Gotta go now :)

Kas vain sanoi kasvain ja niin edespain. Taalla sita allekirjoittanut taas kaartelee, letkan karkisijoilla kuten Mirus Jifter konsanaan. Tosin Jifteri oli kova poika juoksemaan...samaa taas ei voi sanoa minusta. Alla on "harlei taavitson" ja sen alla taas "ruut siksti siks", ei kait sita aikuinen mies voi enempaa olla vaille....vai? Hyvahan se toki on, ettei tarvitse yksin matkaa taittaa. Mukana on seuraa pitamassa, kiperia kysymyksia esittamassa ja routesta ameriikan kokemuksia ja fiiliksia hakemassa sekalainen seurakunta motoristeja eri puolilta Suomea. Edustettuna on Pohjola ja Pohjanmaa vahvistettuna yhdella pyorallisella paakaupunkiseutua. Kyseessa on siis reissu legendaarista "ameriikan aititieta" seuraillen Al Caponen Chicagosta David Hasselhoffin Santa Monicaan :) eli toisin sanoen Route66 #9. Olen naita matkablogeja kirjoitellut kahdeksan routen edesta ja talla kertaa ajattelin, etta jatan talla kertaa itsestaan selvan diibadaaban tyyliin "tanaan ajettiin huikeat 360 kilsaa Chicagosta Sprinfieldiin" pois kokonaan ja koitan keksia jotain muuta sanottavaa. Reittihan on jotakuinkin sama kerrasta toiseen eivatka nuo amerikkalaiset ole osanneet uusia nahtavyyksiakaan rakentaa tahan matkan varrelle joten kerronta on siis jotain muuta. Mita, se jaa nahtavaksi :) Tamankertainen porukka on yhdistelma kahdesta "valmiista" porukasta. Eli vasemmassa nurkassa on Pohjolan porukka, joka asustelee akselilla Utajarvi-Oulu ja toisessa nurkassa taas "Team-Kuusisto" joka on Kuusiston Pertin kasaama rytmiryhma HD henkisia (taitavat olla HOG porukkaa) motoristeja Seinajoen nurkilta vahvistettuna Ollilan Kimmolla ja Lehikoisen Annella Vantaalta. Muut "kuusistolaiset" ovat Pennalan Heikki ja Arja seka Antilan Esa ja Tuula seka tietysti Pertin tuore morsian Sirkka-Liisa, joka muuten taittaa matkaa Dynan sarvissa. Pohjolasta matkaan on lahtenyt tuore aviopari Huotarin Arja ja Timo, Spetsin veljekset Esa ja Esko seka viereisessa punkassa unta kuulaan vetava Heikkisen Tapio. Eli kaksi tuoretta (no kolme kk on viela tuore) avioparia plus sekalainen seurakunta on ryhman vahvuus. Mielenkiintoiseksi ryhman tekee maantieteellisen jakauman lisaksi se, etta toinen puolisko on hyvin, miten sen nyt sanoisi...HD-orientoitunutta porukkaa ja toisaalta taas mukana on naita muita kaksipyoraisia kannattavia kuskeja. Matkan edetessa varmasti mielipiteita vaihdellaan suuntaan jos toiseen :) Itse kuulun kategoriaan kaksipyorais-agnostikot, eli mulle se nyt on just se ja sama milla mennaan...ride hard or stay home eli kovaa ajoa tai sitte ollaan kotona :) Monesti olen joutunut vastailemaan kysymykseen, jossa kummastellaan mista riittaa motivaatiota ajella ruuttia yhdeksatta kertaa. Paha menna sanomaan...jostain se vain tulee...routella on aina oma tunnelmansa, tykkaan route-hengesta jota talla reissulla tulvii eri ihmisten olemuksesta ja sanoista ja totta kai nautin kun voin tarjota tallekin porukalle elamyksia ja fiiliksia seka tietysti esitella vahan eri puolta "jenkkilasta" kuin mita teevee tarjoaa. Fiiliksia, kokemuksia, ajatuksia, maisemia, hyvaa ruokaa ja keskikertaisia juttuja :) Intoa piukassa olen reissua vetamassa, mulla on ehka maailman paras tyo :) Siina sita pohjustusta. Kello tikittaa neljaa sunnuntaita aamuyosta ja harrikat on parkissa Illinoisissa. Ensimmainen ajopaiva pyoravuokraamo-hassakoineen on aina hieman sekalainen setti tapahtumia. Itselleni mieleen jai kodittoman blues hemmon joikaus routen alkupisteessa Chicagossa. Eskon antamat kolikotkaan eivat saaneet kaverin bluesia loppumaan, kerta toisensa jalkeen heppu vain "I woke up this morning". Maissipeltojen reunustamat tiet jotka halkovat Illinoisin maaseutua jaivat myos mieleen...fiilis oli upia. Kolmas juttu oli tuo "ultimate route66 kokemuksia" tarjoava pyoravuokraamon ryhma, joka ei kylla routesta nae eika ymmarra (siis mun mielestani) mitaan. Muutamin paikoin teollisuus-route-ryhma oli uskaltautunut moottoritielta huoltoaseman pihaan fiilistelemaan. Hemmetti, letkassa oli yli 30 pyoraa ja oli huoltoautoa ja matkalaukkuautoa sun muuta. Osa rouvista istunee autossa kun herra "poorn tu pi vaild" tonkii Samsonitesta toista HD of Joku-Ison-Paikan-Nimi paitaa kauluspaitojen ja kiiltonahkakenkien seasta gore-tex takin alle. Jee, mahtavaa upiaa, "Dude, I have done route66 on a Harley"...joopa joo. Melkosta on juu. Omasta mielestani toi on hippasen teollista MP-matkailua enka oikein tajua mutta hyvin nayttaa engelsmanneille, norskeille, danskeille ja muille pehmokansoille kelpaavan :) En oikein usko, etta moinen matkalaukku-motorismi uppoisi suomalaiseen...jos uppoaa niin kertokaa ihmeessa jos olen vaarassa. Se siita :) kukin taplaa tyylillaan, ei siina mitaan. Respektia ei tolla multa heru kylla, sorry vaan... Tasta siis eteenpain aamulla. Yoksi luvattiin vuodenaikaan nahden melko kirpakkaa kelia, 8 astetta. Saa nahda kaivanko aamulla kalsarit jalkaan :) Se selviaa viela...