touring-life.com

Niin tamakin reissu. Losiin tultiin etta pamahti. Ja tyylikkaasti. Aamulla vierailtiin Victorvillessa Route66 museossa ja sen jalkeen odoteltiin aamiasta kauemmin kun koskaan missaan. Lieko ollut kanamunat viela kanalassa ku homma otti aikaa. Victorvillessa ei muutenkaan mennyt hommat ihan tuubiin, tankatessa piti viela vaihtaa asemaa kun ekalla asemalla toissa ollut tati oli ilmesesti nappaillut muutakin kun vitamiinitabletteja aamulla. Mamma poukkoili kun ryssa Anttilassa ees taas muttei saanut pumppuja auki kun yhden. Shellista siis loput :)

Azusassa kahviteltiin ja aloitettiin ihan oo ja koo kelissa lahestyminen Santa Monicaan. Matkaa ei ollut kun 30 mailia jalella mutta aikaahan tohon menee kylla. Reissulaisilta tuli ajatus ottaa seuraavalle reissulle laskuri messiin jotta saisi selville monetko liikennevalot viimesella legilla on. Veikkaan 250 luokkaa :) Perille tultiin kiertaen Hollywoodin nahtavyyksia ja Beverly Hillsia. Illalla naatiskeltiin sitten virkistavia juomia ja hyvaa ruokaa. Merja oli kirjoittanut Route66 matkastamme runon, jonka riipaisen tanne kunhan sen kasiini saan. Mieliinpainuva muisto, kiitos :)

Istuskelen Lontoossa odottelemassa konetta kotiin. Haluan tassa ja nyt kiittaa koko seitsematta Route66 porukkaani. Matka oli kerrassaan mainio ja seura hyvaa. Oli ilo ja kunnia jakaa tie kanssanne kahden viikon ajan. Toivottavasti saitte matkastanne ikuisia muistoja ja hyvia fiiliksia. VMax miehet Juka&Kapa kerasivat pisteita, teidan kanssa voi lahtea reissuun koska vaan eika tama johdu vain mukavista tapapenkkilaisistanne ;) Erityiset kiitokset veljelle Petelle, joka hoiti kakkosmiehen hommaa ansiokkaasti. Letkan ohjailu ruuhkissa oli huikeasti helpompaa kun sai koekaytossa ollella ScalaRider Teamsetilla huikkailla ohjeita peralle. Kiitokset myos romunkeraajan paikalla ajaneelle Hanskille. Ei tarvinnut olla huolissaan koskaan, Jarin kanssa tulitte perilla tyylikkaasti. Reissun naiset eli Paivi, Susa, Merja ja Teija, koska vaan uudelle reissulle :) JP, Jari, Mara, Klapa, Seppo, Veijo, Keijo seka Kaima-Jussi, suuret kiitokset!!

Taa ottaa nyt huilia pari paivaa ja lahtee sitten uudelle reissulle. Ottakaahan te seiskareissulaiset rennosti ja sulatelkaa kokemuksia. Taalla Lontoo, pariksi paivaksi over and out :)

Tama reissu on edennyt viimeisen ajopaivan aamuun. Ollaan Barstow:ssa Kaliforniassa. Eilinen ajopaiva taisi olla raskain koko reissulla veikkaan mina. Taivallettinhan me Death Valley:n lapi ja koko paiva yli 35 asteen helteessa. Helteesta huolimatta hyvin luisti suksi, havuja ei tarvittu ladulla :)

Ensimmainen tankkaus oli Area51:n porteilla Indian Springissa. Koska aamulla kaikki ilmestyivat pyorille, oli arvattavissa ettei ainakaan miljoonavoittoja Vegasista ollut irronnut :) Indian Springsiin asti lampotila oli jees, sen jalkeen jees+ ja jees++ eli hottia. Amargosa Valleyn oopperatalolla tauoteltiin ja juotiin. Juuri ennen oopperaa ajettiin kumma kylla sadekuuron lapi. Virkisti :)

Death Valleyssa olikin sitte lamposta. Semmosta 38 astetta. Hyvin porukka jaksoi tsempata vaikkein Badwaterissa ollutkaan suola-aavikolle kavelijoita :) Enempi porukka karvisteli varjossa vessa nurkilla. Sanainen arkku on vahan vajaa, joten menkoon tama paiva kuvilla enemman. Kuumaa oli kautta paivan, pysahdeltiin juomaan paljon ja kaikki parjasi hienosti :)

Kuvissa vahan mieskauneutta altaalta, Pete ottaa huilia Badwaterissa, Paivi ja Kapa kayttaa sateenvarjoa ja ryhmakuvaa sun muuta. Harhaanjohtaja intoutui yrittamaan pikarusketusta Badwaterissa :)

Tassa muutama kuva vapaapaivasta Vegasista...naps naps.

Tassa kuvia matkalta Grand Canyonilta Las Vegasiin....Painted Desert, Pete & Teija & puhvelit, Zion ja Zion :)

Taalla Las Vegas ja mina. Porukkakin on taalla joten kaikki on hyvia eli oukei. Grand Canyon ja luonnon kauneus on hetkeksi taaksejaanytta kun on saavuttu tanne maailman turhuuden ja humpan keskukseen. Vegas on muovikuoriin kaaritty pinkivarinen karkki, jossa lukee paalla "leipaa ja sirkushuveja"....nain siis omasta mielestani, mielipiteita tasta paikasta riittaa yhta paljon kun on kavijoita. Mutta jollainhan sita on tannekin tult ja se onkin taas eri tarina.

Jacob Lake jai taakse kun hoodeet hurahti kayntiin aamusella. Keli ol jo 0830 sen verta lampoinen, etta ounastelin paivasta melko helteista. Tovi ennen Fredoniaa otettiin kauniit kuvat (tulee myohemmin) Painted Desertin lansipaasta. Todella kauniit varit aamutuimaan. Juddin "kuuluisan" "guns, ammo,lotto, beer" sloganilla itseaan mainostavan paikallisen Vileenin aseman ohi hurautettiin vauhdilla eika karavaani pysahtynyt ennen kuin Kanabissa, jossa naatiskelitiin aamupalaa ja tankattiin rautahevot. Itse kaytin suurimman osa ajasta etsiessa paikka Jukan pyoran takakumin vaihtoon. Taalla se ei onnistunut mutta buukkasin ajan St Georgesta paikallisesta HD puulaakista. Kolmessa tunnissa pitaisi sinne selvita eli klo 14:sta paikallista Utahissa.

Seuraava pysakki olikin sitte Zionin kansallispuiston porteilla kun allisteltiin buffaloita. Ja sitten puistoon. Zion ei pettanyt taaskaan, itse aina unohdan, kuinka henkeasalpaavat maisemat Utahissa ovat, jo ennen Zionia sain katsella pinkin ja punaisen savyissa hohtavia kallioita. Kaunista. Zionissa pidettiin paussia kun Pete ja ikinuori Keijo ottivat haasteeni vastaan ja kipusivat kallioille kukkuloille. Ylhaalta maisemat ovat aivan mahtavat...itse jatin kapuamiset vahemmalle :)

Paiva alkoi olla oikeissa lammoissa. Harrikan lampomittari pompsahti satasen nurkille eli 37 asteeseen C:ta. Eli lamposta oli juu, kun nahkurin orsilla. St Georgessa huollossa oltiin 8 minuuttia jalkeen kahden...eli sen verran myohassa. Ei paha kun aikatauluttaa tan kokosella porukalla 200 kilsan keikan luonnonpuiston kautta. Not bad :) Jukan pyoraan napsahti kummi tunnissa...pikkusen paalle. Huoltomiekkonen arvioi samassa Kapan pyoran kayntiongelmia...tuumasi bensapumpun olevan infarktin partaalla. Moisesta analyysista paattelin, jotta parempi vaihtaa pyora heti Vegasissa kun odottaa, etta se hyytyy Death Valleyhin. Tuumasta toimeen.

Soitin siis vuokraamoon ja sovin pyoran vaihdon vartin yli viiteen paikallista. Perilla oltiin ajallaan...samalla sovin, etta Klapan pyoran silestone tyyppinen takakumi vaihdetaan huomenissa eli tanaan. Sekin meni tuubiin, nyt Kapalla ja Susalla on uus pyora alla ja Klapalla uus tuore takanakki. Ollaan siis valmiita parille viimeselle paivalle. Tanaan tuon rengasvaihdon lisaksi kaytiin hooverin padolla, Klapan ja Sepon kanssa vahan ostoksilla. Muu porukka on naatiskellut Vegasista omissa menoissaan. Tata kirjoitellessa repaan hotellin altaalla ja naatiskelen markariitasta. Vahan huilia oppaallekin :) Illalla mennaan Peten, Teijan, JP:n ja Merjan kanssa katsomaan Blue Man Groupin esitysta Venetian hotelliin. Rrrrock.

Eilisen illan poonuksena oli Kuninkaan Joken ilmestyminen samaan hotelliin. Kunkku on parin kuukauden reissulla usa:ssa. Miehen seikkailuista voi lueskella seuraavasta Moto1 lehdesta :)

Kuvat paivista tulee jalkilahetyksena kun loydan jostain ilmasen wlanin :) Taalla Vegas, over and out.

Paivan ensimmainen juttu oli kaynti Gallupin intiaanimarkkinoilla, joka sijaitsee Navahojen reservaatissa. Markkinat on kirpputorin, torin ja markkinoiden sekotus. Tarjolla on kaikkea auton renkaista taidokkaisiin kasitoihin ja kopioituihin CD-levyihin.

Seuraavaksi lahdettiin ajamaan eramaan halki. Maisemat vaihtuu talla patkalla useampaan kertaan. Ensi tulee ylankomaan havumetsaa, jossa havupuiden tuoksu on todella nautinnollinen. Kuulaaseen aamuun ajaessa havupuiden tuoksu luo hienon fiiliksen. Havumetsan jalkeen lasketaan laaksoon. Eteen avautuu naky jossa vasemmalla puolella nakyy Painted Desertin reunamaiden huikaisevat varit punaisen eri savyissa sekoitettuna valkoiseeen. Oikealla aukeaakin sitten kuiva eramaa, joka ensi alkuun on puskaista ja myohemmin paivalla kuivaa pelkaksi hiekaksi ja ruohoksi. Lahempana Keams Canyonia eramaan tasaisuus rikkoutuu kuin veitsella leikkatuihin kanjoneihin. Keamsilla nautiskeltiin kaffet.

Tien paalla taas ja vartin paasta First Mesa:n Hopi-kylassa. Kyla on vuoren huipulle rakennettu...talot pelkkaa kivea. Kuivaa on, vesi kylaan tuodaan alhaalta Polaccan kylasta. Meita ei meinata paasta ajamaan peremmalle kylaan...pitaisi kuulemma ottaa opas. Hetken neuvottelun jalkeen saan luvan vieda porukan kylan peralla olevalle aukiolle parkkiin. Peremmalle ei ole enaa asiaa, silla Hopit ovat todella tarkkoja kulttuuristaan. Peralla asuu kourallinen vanhoja naisia vanhoja tapoja noudattaen, ilman vetta, sahkoa jne. Kuvia ei Hopien alueella saa ottaa missaan...kamerat saattaa takavarikoitua.

Kaynti kylassa kirvoittaa keskustelua siita, mita ihminen todella tarvitsee ja siita, kuinka alkuperaisvaestoa todella poljetaan tassa maassa. Kun olemme lahdossa pois, Kapan hooree ei tykkaa kayda. Kaynnistyy huonosti ja lopulta ei lainkaan. Jos se nyt jonnekin saa hyytya niin tanne ei ainakaan. Kapa rullailee pyoran alas vuorelta ja kun ollaan paatien varressa Vmax-mies joutuu potkimaan harrikan laheisen kaupan pihalle. Sitten arvaillaan...ilman tankin korkkia pyora lahtee kayntiin...jossain vaiheessa tuntui etta ruiskun pumppu ei paineista lainkaan. Hetken odottelun jalkeen (ehdin ostaa jo koyden hinausta varten) hooree alkaa herailemaan henkiin. Lahetan Kapan kohti Tuba Citya ja lahden porukan kera peraan Susanne takapenkilla. Ensin Kapa joutuu ajattamaan pyoraa yli 3000 rpm:n etta se vetaa vahankaan, kotvan paasta vekotin alkaa pelittaa paremmin, sitten normaalisti. Tuba Cityssa tankataan...Kapan pyora kay ihan normaalisti. Itse asiassa se lahtee kayntiin paremmin kun aiemmin. Epailen karstaa koneessa joka yhdistettyna kuumaan keliin ei oikein ollu hyvaksi mutta mun arvaus on yhta hyva kun leipurin veikkaus pullan rusinoiden maarasta :)

Tuba Cityssa on jo kuuma. Vaatteet vahenee ja pidot paranee :) Navaho Bridgella saadaan ensikosketusta Suureen Kanjoniin. Colorado- joki virtaa ruskeana 150 metria sillan tason alapuolella. Naky on makea. Ennen Jacob Lakea pysahdytaan viela Cliff Dwellersiin, jossa 1927 lahtien on porukkaa asustellut kivien alle rakennetiussa tuvissa kun Retu ja Vilma Kivinen konsanaan. Muutenkin maisemat ovat kuin Kivisista ja Sorasista. Kuivaa ja kuumaa. Jacob Lakella ollaan 1730 paikallista kun kelloja on taas ruuvattu tunnilla taaksepain.

Tanaan sunnuntaina oli sitte Grand Canyon reissun paikka. Ajelutin porukan ottamaan ensikosketuksen yhteen maailman ihmeista, ainakin mun mielestani, Cape Royalille. Siella saa katsella tuota ihmetta melkoisen luonnollisena ilman meikkia ;) Mielestani nimenomaan Cape Royalissa GC on vaikuttavimmillaan. Loppupaivan ohjelma olikin vapaa...osa remmista jai katsomaan auringonlaskua. Pete ja Teija kavivat pienella vaelluksella Kaibab Traililla. Paiva oli muuten upea kanjonilla, niin kirkas keli etten ole taalla koskaan kaynyt. Itse otin tunnin nokoset kallion kielekkeella. Kun avasin silmat, edessa oli huikea naky. Tirsat oli makeat. Ymparilla oli hiljaista, ei kuulunut kuin tuule suhina ja ajoittain ohi liitavien lintujen aanet. Kallio oli viilea, aurinko taas lammitti mukavasti. Voisi olla huonomminkin.

Vaan eipa paivaa ilman pikku murheita. Jukan pyorasta napsahti takanakki tyhjaksi seka yla- etta alapuolelta. Kapa kavi viemassa vaahtopullon mutta silla harrikka tuli nipin napin hotellille. Onneksi tuossa vieressa on huoltoasema, jossa oli paikkanakkeja. Juka tuuppasi nakin renkaaseen, aamulla nahdaan josko se pitaa.

Yolla joku oli joku perhanan travolta kaynyt jorailemassa sadetanssit, silla aamulla keli oli vahintaan tukossa. Vetta tuli mutta sade oli aamulla onneksi enaa kevytta. Laitettiin kuitenkin kummipuvut paalle. Niinhan siina kavi sitten, etta kun liikkeella oltiin ei vetta tullut kun nimeksi. No...ei vara venetta kaada. Santa Fe:ssa reissuporukkaan liittynyt Teija otti ensimmaiset tyypit Harrikan takapenkkiin ja Petella taisi olla vahan jannaa ajella kaksi paalla isolla pyoralla.

Ajeltiin etelaan ja kotvan paasta pikkuteilla reservaatissa. Arkkitehtuuri on varsin mukavan oloista ja nailla seuduin kylat on viela ihan oo ja koo. Alamedassa pysahdyttiin sitte bensalle ja heti peraan vahan shoppailemaan. Hoodee romut alkaa tehda kauppansa vaikkei porukoilla niita kotosalla olekaan :)

Stopin jalkeen aurinko paistoi taydelta teralta. Viela ei ollut kuuma mutta naytti hyvalta. Kurvailtiin edelleen etelaan. Ylitettiin Rio Grande pariin otteeseen. Lahella Isletan kylaa otettiin paussi Rio Granden yli menevalla sillalla. Vesi oli ruskeaa ja sita oli riittavasti :) John Waynea ei nakynyt mutta meidan onneksemme myos pahamaineiset inkkarit pysyivat poissa maisemista. Ettepain veli hopea...ja nokka kohti lantta. NM6:lla paastiin ensi makuun eramaasta, silla maisemat on aika karut. Mesitan reservaattikylassa routelaiset saavat ensituntumaa siihen, miten ankeissa oloissa natiivi vaesto USA:ssa elaa. Huomenna homma saa viela uuden ulottuvuuden kun ajetaan Navaho ja Hopi intiaanien reservaattien lapi. Mesita on Laguna heimon kyla.

Grantsissa pysahdyttiin lounaalle Grants' Cafessa. Keli naytti ihan hyvalta...mutta pekkapouta iski takaisin. Mesitasta lahtiessa oltiin ajeltu pienessa sateessa pari minuuttia...nyt onnistuin kikkailemaan komean ukkoskuuron etelapuolitse muutaman pisaran kera. Vaikka muutama minsa vetta saatiinkin, aika hyvin onnistuin pelkkaa ajovauhtia ja lahtoaikaa saatelemalla valttamaan kuuropilvet. Taalla nuo kuurot nakee niin kaukaa, etta homma onnistuu.

Loppupaiva olikin sitten lampois taja mukavaa ajelua El Rancho hotellin pihalle. Hotelli on varsin erityinen paikka, Hollywoodin tahtien temmellyskentta -40 luvulta. Jokaisella huoneella on nimikkotahtensa...Erroll Flynn sattui mulle. Illallisella Juka sai laulujen lisaksi porkkanakakkua kynttilan kera. Lisaksi annoin sankarille Navahojen rauhanpiipun...peace VMax miehet, peace :) Onnistunut paiva :) ja kaikki on hyvilla fiiliksilla.

Nyt ollaan Jacob Lake:lla Grand Canyonin liepeilla. Eilisen paivan tapahtumat kirjoittelen tanaan ka on vapaata ja ihmetella vimmatun kokoista reikaa maassa :)

Taas langoilla ja taalla Santa Fe. Eilinen eli torstai oli vapaapaiva taalla. Porukat teki omiaan pitkin paivaa, pyykattiin, kaveltiin kaupungilla, tutustuttiin kaupunkiin, nautiskeltiin virkoittaivia juomia sun muuta. En oikein osaa paljoa sanoa koska itsellani paiva hurahti kokolailla muissa merkeissa. Ryntailin ees taas kuin pupujussi Punkaharjulla kun koitin saada Maran harrikkaa ruotuun ja kulkuja kuntoon. Tutustuin paikalliseen bussiliikenteeseen perinpohjin, kokeilin kilometrin lenkkia 2400m:n korkeudessa buutsit jalassa ja ajotakki paalla (uusi olympialaji, catch a bus) ja ehdin viela pyykata valissa. Kirjallisiin tuotoksiin ei sitte enaa aika ja energia riittanytkaan. Sorry.

Mutta...Maran pyora on kodiksessa ja vaikka valilla naytti silta, etta perjantain matka jatkuisi vasta iltapaivalla puuttuvan osa takia, aamulla kuitenkin tuupataan tulta kaminaan ja kestopintaa kumin alle. Pienta kikkailua ja innovatiivista ajattelua se vaati mutta homma on hanskassa. Ongelmana oli harrikan verisuonipuolen ilmavuoto jossa menoveden sekaan paasi ilmaa ja sehan aiheutti rytmareita kun sydanliiton vuosipaivilla konsanaan.

Jaa niin, mutta tultiinhan me tanne jo toki keskiviikkona. Amarillosta lahdettiin. Kaytiin ihmettelemassa Stanley Marshin hengeluomusta, jossa Cadillacit toljottaa nokka turpeessa pera kohti Teksasin suurta taivasta keskella peltoa. Taiteesta en mitaan ymmarra ja tuosta viela vahemman mutta ihan kiva nakonen tuo systeemi on. Maalailtiin caddyihin nimia ja kaikkea tarpeellista niinkun tapana on.V-Max joukkue koitti kerata kerholta irtopisteita kohtalotovereilta ruuttaamalla mielikuvituksellisen tekstin "VMax" caddyyn :) Pisteet siita ;) Veljeni koitti samaa omalta kiekkoporukaltaan JaHilta...sattui olemaan oikea vihrea maali paikalla. Maaliinhan se porukka ei muuten juuri mitaan saakaan :)

Adrianissa on "virallinen" Route66:n puolivalinkrouvi, jossa tarjosin pullakahvit Teksaspullien kera. 1139 mailia suuntaansa tuolta..meilla tosin perille vahan enemman :) Kuvassa routelainen Salo tuhertaa nimeaan tussilla auton kattoon. Talla kertaa Sepolla on oikein lupa siihen :) Toisessa kuvassa osa porukka esitta keskustelua suomalaiseen tapaan kahvilan edessa :)

Maen Jussin toiveesta kaytiin ajelemassa pienta ketulenkkin tuolla syjateilla. Haettiin ilmeisesti viela suurempaa aakeeta laakeeta. Pohojammaa kalpenee...Teksas 1, Pohjanmaa 0 :) Laaketa komisti Routelainen Veijo heittamalla paidan pois :) Komiaa :) Paastiin myos kokeilemaan harrikan loistavia sora-ajo ominaisuuksia kun satuttiin paikkaan, josta ei paljoa muualle paassyt. Taukoa pitaessa paikalle tuli Alaskasta tulossa ollut autoilija...joka routea matkustavien tapaan pysahtyi vaihtamaan kuulumisia muiden tieta tallaavien kanssa. Suomaista sukujuurta oli herralla aidin puolelta.

Santa Rosassa tankattiin ihmiset ja pyorat. Aurinkorasvaa levisi naamoihin kuin mallorcalla konsanaan. Paiva oli siis lammin :) Saatiin me niskaamme toki parikymmenta vesipisaraakin mutta vaatetta ei lisatty vaan samoilla kesakelin kamppeilla ajeltiin uskomattomia maisemia ihaillen perille asti. Maisemia nopea vaihtelu ihmetytti porukkaa...puolessa tunnissa eramaa vaihtuu erilaiseksi.

Jukalla on tosiaan synttarit tanaan, joten onnea ja pitkaa ikaa omastakin puolestani V-Max miehelle!! Eikohan juhlisteta asiaa ajamalla hyva paiva ja ottamalla lasillinen iltasella El Ranchossa :) Juhlan kunniaksi Juka ja Paivi ja tietty HOODEE kuvassa vesituulimyllyn kera Uuden Meksikon vahemman asutulla seudulla.

Jaaha...kello on 0455 paikallista joten otan silmallisen zetoja ennen aamua. Ennen kun luomet lupsahtaa, lahetan terveiset Mindelle ja Epulle Turenkiin. Voimia sinne arjen touhuihin! Minnalle viela isot onnittelut uuden tyopaikan johdosta.

Joup. Verbaalinen arkku on hieman tyhja nain aamutuimaan. Eilinen oli pitkahko ajopaiva. Sapulpasta kurvittiin OK66:sta yhdella tankkaustauolla Oklahoma Cityn lansipuolelle. Siella alkoi itsella olla sen verta kalsea olla, etta topattiin HD liikkeen pihalle. Osa porukasta kavi metsastamassa kameroita ja johtoja laheisesta elektroniikkatalosta. Loppuporukka investoi HD tuotteisiin. Buffit teki kauppansa, silla vaikka lampoa oli 16 astetta ajo oli jotenkin vilposta.

Samalla pysayksella selvittelin yhden pyoran kayntiongelmia. Retu Kivisen mallia oleva kaveri kohautteli olkapaitaan ja luetteli 80% moottorin osista joissa vika saattaisi olla...itse olen sita mielta, etta polttoaineen saanti polttopaikalle on tukkoista. Olin aiemmin tupannut stp:n ruiskunputsauskamaa ko. pyoran tankkiin ja se oli hetkeksi auttanut. Katellaan katellaan. Matka jatkui tuulisissa merkeissa valilla jumps-jumps-jumps-jumps kyytia pitkin wanhaa tieta ja valilla pitkin highwayta.

Clintonissa vein porukan museoon. Varsinaista museonkavijaa tama porukka ei liene, koska en ehtinyt hoitaa venkoilevalle pyoralle kunnolla huoltoaikaa Santa Fe:hen kun remmi oli jo pihalla. Lounas strombolit sentaan meni kaupaksi italialaisessa Route66 ravintolassa. Hieman ennen Teksasin rajaa tein temput teravat ja koitin hakea napparaa pikkutiepatkaa rajalla. Pyorittiin puoli tuntia kuin sokea orava labyrintissa pitkin Oklahoman peltoteita. 90 asteen kurvi oikeaan. Sama vasempaan. Sama oikeaan. Sama vasempaan. Got the picture :)

Lopulta selvittiin rajalle Texoma nimisen kylan laitamilla. Jiihaa...god ol' Texas! Maisemat pukkasi aakeen laakeeksi. Nyt aamulla Maen Jussi pyysi, etta pysahdyttaisiin jonnekin mista saisi hyvan kuvan aakeesta. Mikahan noita pohjalaisia siina kiehtoo :) Wanha pysayspaikka sekatavarakauppoineen ja vahapuheisine myyjineen (ukosta saa ehka 3 sanaa irti kun oikein puristaa) oli paikoillaan.

Illaksi oltiin Big Texan Steaks Ranchilla ja todistamassa, kuinka naispuolinen yrittaja koitti hamuta 2 kilon pihvia lisukkeineen tunnissa. 1.4 kg:ta meni...kunnioitettava saavutus. Itsella teki 200g:n pihvi tiukkaa. Nyt baanalle, illalla lisaa...

Titityy titityy, eipa kuulunut moista aanta kun Munger Mossissa route porukka hyppasi pyoran selkaan reippaasti ennen kahdeksaa. Norskitkin oli viela ilmeisesti tanakasti hoyhensaarilla haaveilemassa isommista turskasaaliista. Sarastavaan aamuun oli mahtavaa tunkea menemaan, tie luikerteli Ozarkkien vuoriston lansireunoilla kuin harmaa mato etsiessaan kuohkeampaa multaa. Meille ei multa maistunut vaan Marshfieldissa Freda's Downtown Cafe:ssa kunnon maalaisaamiainen a la ameriikka.

Tilasin koko porukalle aamupala setin. Pari paistettua munaa, pekonia, hash bronia eli raastettua pottua, paksun pannarin seka kaiken paalle gravy & biscuits eli pari sampylan tapaista uiskentelemassa valkoisessa lihan maustamassa kastikemeressa. Olin melko varma, ettei kukaan veda koko settia mutta sinne se vaan hupsahti melko monella. Juka alkoi epailla, etta mulla on painonvartijoiden kanssa joku diili...porukalle kiloja lisaa ja Losissa painonvartijoiden erikoistarjous: "Tuntuuko tuhdilta? Loppuuko vyosta reiat? Etka nae enaa varpaitasi? Ei hataa, routella hankkimasi kilot lahtevat helposti ja vaivattomasti, vain 2 minuuttia 17,3 sekuntia paivassa suunnittelemallamme erikoisohjelmassa hoikistut silmissa. Kuukauden paasta olet langanlaiha ruipelo ja muutenkin valmis missimitteloihin olitpa sitten mies tai nainen. Samalla saatat myos polttoainekuluissa, silla pihanurmesi ei taman erikoiskuurin jalkeen ole koskaan nayttanyt yhta herkulliselta...ei enaa vaivallista nurmikonleikkuuta. Kaikki tama ja paljon muuta...". No joo...lomallahan saa ja pitaa syoda hyvin :)

Paivan kulttuuriannista vastasi Coca Cola ja matkamuistomyymala. Parasta antia oli kuitenkin pysahdys vanhalla Sinclairin huoltoasemalla, jossa Gary kertoi old time juttuja, jakeli valokuvia ja limua ja antoi viela reissun lopuksi arvottavaksi Route66 valokuvakirjan. Huh...ihminen laittaa omistaan $45 kirjan eika ota penniakaan missaan muodossa koko visiitista...ei myy mitaan. Jonkun dollarin taitaa saada raavittua lahjoituksia varten ollesta laatikosta jota ei kylla kovin paljoa mainostettu. Route henkea...viimeisen paalle.

Kaytiin kurvailemassa vanhalla route-betonilla hetko. Mietin viela Garya ja paatan tuoda seuraavalla keikalla Suomesta ukolle jotain hienoa. No, karavaani kulkee ja niin kulkee tamakin remmi. Saavutaan Kansasiin...Rivertonissa tankkautan pyorat maailman hitaimmissa bensapumpuissa. Noita kannattaisi mainostaa..."Tule meille, tankkaat pidempaan kuin koskaan. Bensan pilvia hipova hinta ei karmaise kun vietat paivasi liruttaen menovetta tankkiisi, enemman vastinetta rahoillesi. Samalla saatat omaisuuksia, koska et ehdi poltella kullankallista parfyymia seistessasisi suolapatsaana ajoneuvosi vierella." :)

Kansasin jalkeen polkaisenkin sitte Oklahomaan...Clanton's Cafe tarjoaa kahvit ja pienta suolapalaa. Hotellilla ollaan hienosti ennen kuutta. 275 mailin ajopaiva paattyy minuutilleen samalla hetkella kun ensimmaiset pisarat putoilevat paivan mittaan pilveen vetaneelta taivaalta. PekkaPouta 0, meika 1 :) Freddie's BBQ mestassa illallinen maistuu ja porukalla on hauskaa. Sammy, tarjoilijamme haukuuttaa heittelemalla Suomea sinne tanne. Kitos kitos..huva...valmis...huva uota...juotava...kuuluvat ukon sanastoon.

Unta ei tarvitse kauaa houkutella. Mietin viela hetken Garyn tyyppisia Route66 henkea puhkuvia ihmisia...olen onnekas koska tunnen heita nipullisen. Potkin itseani peruksille, silla minulla ei ole ukosta kuvaa kannykassa laittaakseni nettiin :( No...ens kerralla...ens kerralla.

Tassapa muutama kuva toiselta ajopaivalta. Ryhmapotrettia, maissipeltoa ja ryhmapotrettia ja illan meksikaaniruokalaa :)

Yolla tosiaan tuli vetta kun esterin-juu-nou-mista. Aamulla viidelta ei enaa ja kun tulia viriteltiin menomankeliin puoli kasilta, naytti keli ihan oukeilta. Ei muuta kun nokkaa kohti St Louisia pienten ketunlenkkien kautta. Reitille osui Sugar Creekin katettua silta ja Mt Olivessa oleva 1926 rakennettu Shellin asema. Maissipeltoa oli siella puolen ja taalla puolen, pitas muroja varten raaka-aineiden riittaman.

Chain of Rocks- sillalle tultiin aikanaan, ekaa kertaa tormasin tata samaa reissua tekeviin norskeihin. Norgelainen tyyli uistella Route66 on hieman erilainen kun finska, iso huoltoauto ajelee porukan mukana. Sama remmi oli majoittumassa Munger Mossissa Lebanonissa, joten paasin vahan haastelemaan lisaa porukan fiiliksia. Tyytyvaisia olivat ainakin so far. Meidan porukka teki ennatyksen kun ahtauduttiin 16 hengen voimin Bobin Fordiin...onhan se iso kiesi mutta 16 henkee on jo bussi :)

Illallista naatiskeltiin ehka kevyemman kaavan kautta, ainakin tilasin porukalle alkupaloiksi salaatin. Jukalle sekin oli liian iso setti koska mies jatti paaruuan tilaamatta. No, ehka se aamulla maistuu sitte aamiainen tuolla matkan paalla kun paastaan ihan oikeeseen maalaiskahvilaan kunnon patojen aareen :)

Paivan erikoisuutena lienee pariskunta Veijo&Keijo joka paatti siirtya yhden sangyn tupaan :) Mikahan lie syyna...mulle sattui pieni kammi huoneiden avainten kanssa ja misterit sai king-size punkalla varustetun huoneen. Vaan eipa tuosta isompaa aanta pitaneet...hmm :) Jatkossa ilmeisesti kuitenkin kahta punkkaa toivoivat, joskin Veijo oli sita mielta etta "kokeillaan viela" :)

Ai niin, kaytiinhan me 8 hengen voimin Saarisen Eeron suunnitteleman Gateway Archin huipulla. Matka ylos sujuu 70- luvun tieteiselokuvista tutulla munankuorella, josta elokuvassa kuoriutuu joku jattilaiskokoinen hamahakin, skorpionin ja lahnan sekoitus. Varsin koominen kuljetusvaline :)

Nyt ollaan taalla Marshfieldissa aamiaisella. Kun taalla ei oo wlania, taa postaus tulee nyt ilman fotoja...paivan kuvatukset tulee myohemmin tanaan.

Kyllapa tuntuu hyvalta rytkyttaa wanhaa kunnon Routea taas :) 7. kerta ja tuntuu, etta fiilis senkun paranee vaan. Tanaan varsinkin loppupaivasta tunnelma oli Mambaa lainatakseni "varsin melleva" vaikkei ihan samoista tunnelmista taideta puhuakaan. Viiden rutaneilla kun oltiin viela tien paalla aurinko alkoi painua pikku hiljaa mailleen. Ilma oli mukavan lammin...tuoksu ilmassa oli jotain hieman kasteista...tie halkoi Illinoisin maissipeltoja ja lehtometsia ja kun auringon valo pehmeni, mieleen tuli kuinka onnekas sita onkaan kun saa ajaa juuri tassa ja nyt :)

Aamusella oltiin kuitenkin viela gangstereiden Chicagossa. Aamupalalla routelaiset otti ensikosketusta "neljan kilon reissuun". Vuokraamolle kurvittiin takseilla joista pari oli sanghaijannut kyytinsa toisen firman ula-alloilta, jouduttiin siis keskelle kansainvalista taksikuskien selkkausta keltaiset vastaan valkoiset :) Voittajasta en tieda, maksoin kyydit ja aloin odotella josko ovet aukenisivat odottavalle. Oltiin nimittain pelipaikalla vuokraamon rivassa kiinni tuntia ennen aukeamista.

Hyva etta oltiin, pihassa oli nimittain milwaukeen rautaa kun Turengin raitilla rollaattoreita parhaimpaan tarjouskahviaikaan. Ulos oli lahdossa n.80 pyoraa joista 13 meidan. Heittelin mielessani parit ave-mariat, oltiin jonossa ekana. Paperirumbaa ja pyorien pakkailua kesti 11 asti...viimeisimmat ostokset vastapaisesta HD liikkeesta ja poks, oltiin matkalla kohti Routen itapaan alkupistetta. Ensimmaiset kilometrit mentiin iisisti, suurimmalle osalle ne oli neitsytmatka harrikalla, mukana on mm. kaiken maailman jamaha-kuskeja ;) Toki matkalla on mukana japaanialaistakin matskua silla letkan hannilla tulee ihan oikea Hiace..ehka bongaatte sen kuvista jossain valissa.

Keskustan fiilistelyn jalkeen ajeltiin pienen paussin (laukkusulkeiset) tahdittamana Polka Dot drive-in-shakes-malts&burgers paikkaan ottamaan tatsia 60-lukuiseen tunnelmaan. Oli Elvista ja jukepoksia..miesten vessa oli ansiokkaasti pyhitetty aikakautensa herkkupalalle ja monicalewinskylle. Herkempi kaveri jattaa ekosaasteensa tekematta kun seinat on kaakeloitu Marilynin tauluilla lattiasta kattoon..."millon riisut jumpperin"...joopa joo :)

1933 mallisella Texacon huoltiksella otettiin Sepon kameralla ryhmakuva. Niin ainakin luulen...yrittanytta ei laiteta ja sinnikkyydesta Sepolle 10 pistetta. Papukaijamerkit on loppu, sorry Seppo :) Vaiston varassa sopii ehka teemaksi kun Keijon Kingista menovesi loppui 30 metria ennen suunnittelemani tankkauspaikkaa :) Keijo oli hieman huolestuneen oloisena ilmoitellut vahasta bensasta jo 50 mailia...sanoin etta ela huoli, riittaa se. Eivat olleet tankanneet vuokraamossa kun puolilleen Kingia. Riittihan se :) Missasin yhden risteyksen kilometria aiemmin kun kierratin letkaa tyypillisella keskiluokan asuntoalueella...tuli 200m ylimaarasta...muuten ois riittany tankille asti. Ei tiedolla, ei taidolla vaan tuurilla?

Bloomingdalen Illinoisin osavaltion yliopiston kampuksella oli lukuvuosi alkanut. Veljeskuntalojen pihoilla viriteltiin kemuja vaan eipa tarttunut harrikoiden takapenkeille missukoita, lieko ehtineet letkan herrasmiehet tilanteen tasalle :) Loppupaivan fiilikset tulikin sitten kuvailtua jo alussa. Springfieldissa siis ollaan. Illallista naatiskeltiin a la Mexico. Ruoka oli hyvaa ja sita oli ilmeisen runsaasti. Merja sai eteensa parisen litraa kanasoppaa eika pyodan ronskeimmatkaan miehet tainneet lautastaan nuoleskella. Merjan ilme oli kylla nakemisen arvoinen :) Veljeni Pete soi oman satsinsa loppuun...ei mikaan yllatys mutta juustokastiketta taisi jaada pikkusen :) Hehe :) Yopuulle porukka kiipesi massu ravittuna ja ehka hieman vasyneena aikaseen. Pienta sadetta viritteli ennen kun uni tuli mutta saa se yolla sataa. Aamulla lahdetaan aikaseen eika silloin sada, eihan :) Nyt kello on 0536...sirkat sirisee ulkona, sade on tauonnut ja ilma on kosteahko. Parin tunnin paasta jyrahtaa 12 harrikkaa ja yksi Hiace ;)

Terveiset kotisuomeen Chicagosta! Koko matkaseurue matkatavaroineen paivineen on turvallisesti perilla ja valmiina lauantain aamun starttiin. Porukan fiilikset on ilmeisen odottavat mutta vahintaan Chicagon keskustassa jopottavan Sears-tornin huipun kanssa samoissa korkeuksissa. Kartta ja nettipaivakirja elaa taas seuraavan pari viikkoa retkueen elamaa joka on tietty laiffii :)