Jussi Väisänen & Peter Pan Maailma: Route 66 - 2006

Pyoravarauksista

Soittelin eilen vuokraamoon ja varmistlin pyoravarauksiamme ja kyselin, mita malleja kullekin oli tulossa. 100% vastauksia nama eivat ole mutta:

- kaikki 2 paalla ajavat ovat Electra Glidella lukuunottamatta Harria ja Marikaa
- lisaksi Electran paalle hyppaamassa ovat Jari, Jorma ja Raimo
- Road Kingilla Routea taas paristavat Harri/Marika, Raimo V ja Seppo V
- itse olen Road Glidella
- yhden pyydetyn Wingin tilanne on auki. Tekevat kaikkensa muttei takuita asiasta ole

Hyva on muistaa tassa vaiheessam, etta tilanne voi elaa viela. Erityisesti Electrojen suhteen (jos niita jostain syysta onkin vahemman kuin mita tarvitsemme), voidaan joutua tekemaan pienia siirtoja. Kayn perjantain ennen tuloanne vuokraamossa hakemassa papereita etukateen taytettavaksi ja samalla saan varman listan pyorista. Voimme keskustella asiasta perjantaina, jotta asia on selva lauantai aamuna kun pyorat haemme.

Pyytaisin, jos kuskeilla on siihen mahdollisuus (ja toki tama on aina hyva idea), etta ottaisitte passistanne seka ajokortistanne valokopiot matkaan. Yksi kopio menee vuokraamoon...ja toinen on mielestani hyva olla matkassa katoamisten vuoksi...mutta jos nyt yksikin kopio on matkassa niin se saastaa aikaa lauantai aamuna. Jos kopion ottaminen on vahankaan tyolasta, ei asialla kannata vaivata paataan. Jarjestan kopioinnin hotellissa tai ne voidaan ottaa vuokraamossakin. Valmiit kopiot saastavat aikaamme lauantaina.

Seuraavat paivitykset perjantai vastaisena yona Suomen aikaa kun olen itse jo Chicagossa :)

Ilmassa on tiettya varinaa :)

Jussi

Terveiset Chicagosta

Näkymä Chicagon keskustasta :)

No niin...täällä ollaan pelipaikalla. Mukavaa värinää vatsanpohjassa, kohta R66 starttaa toden teolla. Keli Chicagossa on lämmin mutta puolipilvinen. Tosin pieni sadekuuron mahdollisuus leijuu ilmassa juuri nyt. Eiköhän se tuosta lauantaiksi auringoksi muutu :)

Odottavissa tunnelmissa Chicagosta päätän täältä sinne tähän. Ai niin, tapaan ryhmän siis O´Haren kentällä siellä, missä te matkaliset tulette maahantulomuodollisuuksien ja tullin jälkeen ihmisten ilmoille. Päälläni on oranssi T-paita :)

Day 0 / 0 miles / H-hetki lähestyy

Syyskuun Route66 remmi illallis tunnelmissa

Siinäpä päivä vierähti. Latailin omia akkujani puolille päivin tiiraillen karttoja ja torkkuen. Sitten ampaisin Eagleriderille retkikunnan papereita hoitamaan jotta lauantaina pääsisimme jouheammin liikenteeseen. Dave olikin pelimiehiä ja tajusi ennaltaehkäisevän työn idean :) Heppu tulee aamulla hakemaan minulta majapaikasta täytetyt kupongit joten kun me hipsimme pyöriä noutamaan klo 1000, pitäisi homman sujua. Saapa nähdä.

Kolmen jälkeen kurvailin kumijalalla O'Haren kentälle ryhmää vastaan. Perhosia massussa, onhan tämä eka kerta mulle ;) Pienen odottelun jälkeen alkoi hevostallin kokoisia laukkuja taluttavien ihmisten seassa näkyä omituisen kevyesti matkaavia. Tero ja Essi ehtivät ensimmäisenä ulos. Lopulta oli koko ryhmä kasassa. Hienoa!

Taksin järjestaminen majapaikalle olikin oma lukunsa. Lopulta olimme matkalla kolmella vanilla. Luonnollista on, että viimeisenä lähtenyt auto oli perilla 5 min muita ennen. American way :) Taksikuskeilla ei ollut hajuakaan, minne olivat menossa.

Huoneiden kuittauksen jälkeen huilimme tunteroisen. Sitten tarkoitus oli käydä Chicagon keskustassa mutta taksitemppuilun, pimenevän illan ja lurpattavien luomien vuoksi suuntasimme paikallista tapaa uhmaten kävellen illalliselle läheiseen Meksikolais ravintolaan. Pepitojen pasmat menivät sekaisen kun ryhmämme 16 jäsenisenä marssi sisään. Nopeasti kuvut ravittiin kuitenkin isoilla ja mun mielestäni maittavilla satseilla.

Sitten olikin vuorossa uni :) Paikan nimi on muuten Countryside Illinois ja Motel Countryside. Mielikuvituksen huippu :)

1. Päivä / 400 km / Hooree

Syyskuu 2006 R66 ryhmäpotretti - lähtötunnelmissa

Chicagon keskustassa R66 "juurella" Michican Avenuella

Siella jossain ihmettelemässä...

...vanhaa bensapumppua :)

Lääh ja puuh. Pitkä päivä ja ainakin opas on hieman väsy. Joten lyhyestä virsi kaunis :)

Tuhdin aamiaisen kautta lähtövalmiiksi odottelemaan 0930:ksi tilattuja takseja joita ei tullutkaan. Pienten viivästysten jälkeen kuittaamaan menopelit eli 5 * HD Electra Glide, 3 * HD Road King ja 1 * HD Road Glide & 1 * Honda Gold Wing. Innokkaan ja joidenkin osalta hippasen epätoivoisen pakkauksen sekä opastuksen/paperien allekirjoituksen jälkeen viimein baanalle.

Ensin kurvailimme tyylikkäästi Chicagon keskustaan. Fiilisteltiin hetki Routen lähtöpisteessä, jonka jälkeen nokka kohti Losia. Ajopäivään mahtui mukavia maisemia, aurinkoa, sadekuuro, tankkaus ja pikavisiitti Springfieldiin, Lincolnin syntymäkaupunkiin. Ai niin, ja tietysti illallinen Ariston Cafessa. Päivä oli pitkä vaikkei maileja kertynytkään hurjasti. Hotellin respaan tulvahdimme 2000.

Nyt unta :)

Tämänhetkinen lokaatio: Litchfield, Illinois

2. Päivä / 370 km / Kaari ja kaarreajo

Osa Routea, varta vasten rakennetut sillat. Tämä oli Mississipin yli vievä on suljettu.

Itse iso M joki.

Routelaisten katse kohti taivasta...

...ei vaan kaarta. St Louis on kaupunki.

Reipas aamuherätys, aamiainen 0800 Hotellin aulassa, kamat pyörien päälle, viimeiset tsekkaukset ja baanalle. Tasan klo 0900. Esimerkillistä :)

Raikkaassa aamukelissä ajelimme Routea halkoen maissipeltoja. Pienen suunnistuksettomuuden seurauksena teimme todella kauniin ja mukavan lenkin Illinoisin maaseudulla. Pientä mutkaista ja hyväkuntoista tietä oli ilo laskettaa Harrikalla kunnes oli aika tankata.

Kun janoiset ratsumme ja ratsastajat oli juotettu suunnistimme kohti St Louisia. Sattumalta ajoimme paikkaan, jossa R66 ylittää Mississipin. Sillalle ei tosin enää ollut asiaa. Toista reittiä seuraten Illinoisin osavaltio jäi taakse kun retkikunta ylitti Mississipin joen. Tervetuloa St Louis ja Missouri.

Ihmettelimme aikamme Gateway Arch'ia sekä joessa kelluvia kasinoja. Sitten takaisin Routelle. Pikainen lounas St Louisin ulkopuolella. I44:n vartte seuraava R66 osa oli makeaa ajettavaa, paikoin interstaten ja Routen etäisyys oli vain muutamia kymmenia metrejä...fiilis Routella oli kuitenkin valtatieta huisasti parempi.

Kahvitauon lähestyessä oppaan pari pientä taktista päätöstä johti seurueen ensin pienelle tielle, sitten pienemmälle ja sitten viimein soralle. HD toimi kuitenki silläkin alustalla, pölyä tosin oli ilmassa kuin Safari rallissa ainakin. Alun toistakymmentä kilometriä ajelimme pitkin pienen pientä tietä ohi hevostallien ja ihmettelevien lehmien.

Ajoimme lopulta pieneen kylään. Huokaisin helpotuksesta, viimein tauko. Turha toivo, kylässä oli varsin autiota. Ei auttanut kuin jatkaa. Vihdoin ja viimein löysin tyypillisen tienvarsin "dinerin" jossa huudoimme pölyt kurkusta sumpilla. Tankkasimme saman tien ja rytkäisimme vauhdilla Lebanon MO nimiseen kaupunkiin.

Munger Moss- motelli oli todella miellyttävä yllätys uima-altaineen, ystävallisene omistajineen ja mukavine huoneineen. Itse vetäsin pienet Weismüllerit ennen illallista, jonne paikan omistaja pariskunnan Bob meidät heitti. Kyllä maistui huurteinen heti ajopäivän päälle, kiitokset Harri koko porukan puolesta :)

Hieno päivä! Routen henki alkaa avautua.

Tämänhetkinen sijainti: Lebanon, MO
Maileja taitettu: 510

Täältä sinne tähän :)

3. Päivä / 475 km / Vyötiäsaamiainen

Toiminta kuva :)

Toteemi

Vanhalla betoni R66:lla.

Out there somewhere...Harria naurattaa.

Neljän aikaan aamulla satoi oppaan tilaama pyörien pesu oikein jyrinän kera. Koitin painaa päätä tyynyyn mutta vähän vähäseksi uni jäi. Herätyskello kilisteli seitsemältä.

Pihalla tosi HD miehet kuivailivat pyöriään ja me vähän tuoreemmat Harrikoitsijatkin heilautimme pyyhettä ratsun päällä. 0815 karavaani oli tien päällä.

Aamuinen kulku Routella oli mieltä hivelevän seesteistä. Ilma oli sopivan viileä, tie hieman kostea ja latu sopivan mutkikas. Ajofiilis oli huipussaan kun hurutimme kohti aamiaispaikkaamme. En viitsinyt edes vääntää Road Gliden radiota päälle, sitä verran seesteinen oli aamun ajohetki.

Nautimme tunteroisen mittaisen aamiaisen noin 40 mailia Lebanonista. Erityisesti aamiaisesta lienee mainittava Raimon vyötiäis annos :)

Kun ruumis oli ravittu, oli taas hengen vuoro. Harrikat päristen painelimme  Routen eteenpäin. Nyt viimeistään itselleni R66 alkoi aueta. Se ei ole tie, jolle vain hypätään ja ajetaan. Routen ajaminen on jatkuvaa työtä, suunnistusta, päätöksiä, arviointia ja arvauksia. Onhan kyseessä tie, jota ei käytännössä enää sellaisena kokonaisuutena ole olemassa. Route ei myöskään ole vain tie...se on historiaa, tarinoita, rakennuksia ja ihmisiä.

No, takaisin asiaan. Matka joutui kivasti. Osavaltiot vaihtuivat, ensin Kansas ja 14 mailia myöhemmin Oklahoma. Välillä kurkistelimme Coca-Cola memorabiliaa...ja sitten olimme taas tien päällä. Myöhäine lounas oli ohjelmassa Clanto´s Cafessa Vinitan kaupungissa. Foyil- nimisessä kylässää poikkesimme ilmeisesti Teron ja Essin suuresti odottamaan päivän kulttuuri kohteeseen ;) toteemipuistoon. Itse mietiskelin kovasti sitä, mikä se on se voima, joka ajaa ihmisen puusta veistämään toine toistaan omituisemman näköisiä veistoksia.

Loppumatka Tulsan kautta Supulpan kaupunkiin oli kuuma ja osittain ruuhkainen. Paras osa Routea tähän asti oli mielestäni Missourin osuus. Hienoa ajettavaa.

Supulpassa olimme hyvissä ajoin n. 1800. Ohjasin porukkamme tankille jotta huomenna aamulla pääsisimme matkanpisimmälle etapille hyvissä ajoin. Taisipa huoltikselta tarttua muutama suihku-olutkin mukaan. Suihkun jälkeen ensipuraisu oli muikea pitkän päivän jälkeen.

Hauskan illallisem jälkeen unimattia ei tarvinne houkutella...kämppikseni Raimo nukahti n. 6 minuutissa :)

Hieno päivä. Huomenna on edessä n. 580 km Oklahoman ja Teksasin maita. Aikainen herätys toivottavasti päästää meidät ohi OKC:n ruuhkista.

Paikka: Sapulpa, OK
Fiilis: Väsynyt mutta onnellinen

4. Päivä / 610 km / Preeria

Vanha Conacon asema Oklahomassa.

Routella näkee kaikenlaista...vanha tie kertoo tarinaansa.

Letkajenkkaa

Pitkan paivan ilta. Tai oikeastaan nyt on jo seuraava aamu. Eilinen paiva oli reissun tahan asti pisin. Yli 600 kilometria. Lahdimme kevyen aamiaisen jalkeen 0710 (!!) liikkeelle Tulsasta kohti Teksasia ja Amarillon kaupunkia. Oklahoman aamu oli hieman kolea mutta ajo tuntui hienolta, letka kulki ja homma hoitui. Pysahdyimme muutamaan otteesee pikku paussille ja lammitelemaan. Puolilta paivin oli aika ostaa postimerkit ja juoda kahvit Edmondsissa, OKC:n pohjois puolella.

Oklohoma Citysta eteenpain Route muuttui hieman raskaaksi ajaa. Paaosin betoninen tie oli vuosien saatossa karsinyt. Jumps jumps...jumps jumps....jumps jumps kun harrikka kulki Routea.

Neljan kieppeilla ylitimme Teksasin rajan, home sweet home :) Routelaisia ihastutti Teksasin laakeat tunnelmat, varsinkin pohjalaaset tunsivat olonsa kotoisaksi joskin hieman vaivautuneeksi; "maailmas on viel pohojammaatakin laajempi paakka". Pysahdyimme toisen kerran tankille varsin omintakeisessa vanhassa huotamossa, jossa toimi myos sekatavarakauppa, kirpputori ja herra ties mita muuta.

Porukka teki loistosuorituksen silla kurvasimme 1810 Big Texan pihviravintola/motellin pihaan. Ilmeikas Teksasilainen motelli oli miellyttava yllatys. Illallisen nautimme tietysti Big Texan ravintossa, tosin kukaan porukasta ei halunnut yrittaa yli 2 kilon pihvin syontia lisukkeineen tunnissa. Yksi urhea oli paikalla mutta niin jai jenkkipojalta puolisen kiloa syomatta kun loi hanskat tiskiin 45 min kohdalla. Loistopaiva!!

Sijainti talla hetkella: Amarillo, TX
Fiilis: Porukka hinkuaa tien paalle :) Siis MAHTAVA :)

5. Päivä / 550 km / Caddyjä ja puolimatka

Cadillac Ranch Amarillon länsipuolella

Teksasilaista filosofiaa :)

Tauko paikalla, paikka preerialla

Pitkää suoraa, nyt New Mexikossa

Kas niin. Opaskin on saanut nukuttua jonkun verra univeloistaan pois. Isoimmat asiat on hoidettu joten on aika paneutua eilisen tapahtumiin. Paivahan alkoi 0900 startilla Big Texanin pihalta Amarillosta Teksasista. Heti ensimmaiseksi, Joukon pyynnosta, hurautimme laheisen Harrikkaliikkeen pihalle. T-paitaa mihen mieli tekevi Texas teksteilla. Matkalla oli tulla ensimmainen lahelta-piti-tilanne josta kuitenkin selvittiin nopeiden reaktioiden ja kuskin taitojen avulla mainiosti. Pikku hamminkin seurauksena hain porukan hantia 15 minuuttia kunnes sain puhelinsoiton, etta viimeinenkin pari oli HD liikkeen pihalla. Kaikki hyvin :)

Shoppailun jalkeen suuntasimme kohti lantta. Valittomasti Amarillon lansipuolella on Cadillac Ranch, Bruce Springsteenin levyn kannesta tuttu paikka jossa 10 vanhaa Caddya on haudattu nokka edella Teksasin multaan. Hieman erikoista tilataidetta mutta siita tama herra Stanley Marsh on ilmeisen kuluisa. Lisaa Caddyista taalta.

Caddyt nahtyamme laukkasimme kohti New Mexicon rajaa. Ennen rajanylitysta joimme puolimatkan krouvin kahvit paikassa nimelta Adrian, TX. 1139 mailia matkaa seka Chicagoon etta Santa Barbaraan. Kumpaan suuntaan lahtis :) Adrianin jalkeen latoimme Harrikan ensimmaista kertaa tiukille tankkausen suhteen. Preerialla ei nimittain tankkauspisteita ole tuhkatiheaan. Janoisimmat taisivat olla huuruilla kun viimein pysahdyimme San Jon nimisessa kaupungissa. Bensaa koneisiin ja vetta/jaateloa ihmisille. Uuden Meksikon puolelle siirryttyamme aikavyohykikin muuttui Moutain Timeen, eli kelloja rukattin tunti taaksepain.

Tahan valiin on hyva kirjoittaa muutama sana Routesta. Hyva esimerkki siita, mista on kyse oli Teksasin rajan ja San Jonin valissa. Vanha Amerikan valtavayla oli typistynyt huonokuntoiseksi soratieksi, jota ei Harrikalla ajeta. Lukemattomissa paikoissa Route on vetanyt opasta nenasta. Tieta pitaa osata lukea ja usein arvailemalla selviaa, missa Route seuraavan kerran itsensa ajettavaksi tuo. Toki osa tiesta on viitoitettu...mita lannemmaksi tullaan, sita huonommin viitoitusta on. Illinois ja Missouri olivat helpohkosti ajettavia, Oklahoma vaikea, Teksas lahes meedion kykyja vaativa.

Takaisin tielle. Tucumcarin kaupungin ohitettuamme Routen kunto oli melkoisen huono. Pidimme n. 30-40 mph (50-65 kmh) nopeutta ja silti tuntui, etta tie pieksaa koneita valilla urakalla. Ennen lounastaukoa ryhma nautti oppaan erikoisesta, otimme pienehkon tien etelaan (Routea ei siina kohtaa ollut olemassakaan enaa) tarkoituksena leikata 156:lle etelampana. Kun pysahdyimme keskella preeriaa kuvien ottoon, paikallinen farmari pysahtyi ihmettelemaan porukkaamme ja kun kuuli, mista olimme, kommentti oli: "Aah, Sako luodikkoni kotimaasta!!! Hieno maa". Kovin oli seta huolissaan etta olimme eksyneet. Sita emme kuitenkaan ole varsinaisesti viela taman reissun aikana olleet kertaakaan. Hamillaan kyllakin :)

Santa Rosassa pysaytin karavaanin lounaalle Route66 Cafeeseen. Hieno 50-60 luvun perinteikas tienvarsikahvila...jos olette katsoneet Onnen Paivia...Fonzie ystavineen hengailee samantyyppisissa maisemissa. R66 Cafe heijasteleekin sita, mita Route osittain on. Pysahtynytta aikaa siella, missa se viela kannattaa. Siella missa se ei kannata, aika on pysahtynyt ja ymparisto rappeutunut. Olemme ohittaneet varmasti 50 suljettua motellia, saman verran kahviloita, huoltamoita, autokorjaamoja, pesuloita jne. Palveluita, joita Routen kulta-ajan, 1950 ja -60 luvun matkaajat ovat kayttaneet. Rappeumasta huolimatta Routen hengen voi aistia ja kokea todella syvasti. On kuin katselisi vanhaa elokuvaa...varit vain puuttuu.

Santa Rosan jalkeen oli vuorossa oppaan erikoinen. Koitin leikata hieman pienempaa tieta I40:n varrelta 84:lle joka menee pohjoiseen. Pienen kylan...no huoltoasema siina oli, nimi oli Colonias, NM.  Tie nro 379 oli ensin hieno oljysora. 7 mailin jalkeen vahan pienempi oljysora. 15 mailin jalkeen kovaksi tamppautunutta savea ja hiekkaa. Pysaytin porukan ja ajelin mailin verran eteenpain tormatakseni porttiin, jossa tylysti todettiin: "Yksityisalue" + tarpeelliset viittaukset siita, ettei sinne ulkopuolisia todellakaan haluttu :) Ok, suoritettuani Harrikalla mielenkiintoisia ajoliikkeita (eli kaantanyt pyoran takaisin tulosuuntaan 2m levealla tienpatkalla, jossa alustana oli pehmeaa hiekkaa) palasin porukan luo. Takaisin I40:n varteen. Maisemat olivat todella hienoja...ryhma naki todellista maaseutua ja elamaa, jota et takuulla muilla matkoilla nae :) Tata filosofiaa olen koittanut koko matkan aikana viljella ja tuntuvat olevan tyytyvaisia nama ryhmani jasenet. Korjatkaa, jos olen vaarassa :)

Loppumatka Santa Fe:hen kulkikin sitten ylospain. Siis pohjoiseen ja ylospain. Huilasimme Romerovillessa, n 2100 m:n korkeudessa. Lampoista paalle. Maisemat muuttuivat koko ajan vehreammiksi. Puita...havupuita alkoi nakya. Upeita maisemia. Itse asiassa koko paiva tarjosi todella upeita maisemia...aavaa preeriaa ja Uuden Meksikon puolella vahan kalloisempaa sellaista.

Santa Fehen ja motelliin saavuimme 1900. Purku ja pesutoimien jalkeen meninne illalliselle paikalliseen panimoon. Kyllapa huurteinen huuhtoi paivan polyt makeasti. Eika hotellin poreallaskaan kohdellut jasenia huonosti. Porukka tuntui varsin vasyneelta syomisen jalkeen. Uni ilmeisesti maittoi.

Tanaan on siis vapaapaiva. Osa ryhmasta lahti pyorilla ajelemaan, osa bussilla katselemaan Santa Fe:n nahtavyyksia. Itsellani aika on mennyt kaikenlaisten asioiden toimittamiseen, suunnitteluun ja herra ties mihin. Nyt lahden kuitenkin itsekin haistelemaan kaupungin tuoksuja. Pienta rahoittumista kaipaan...tama homma ona kiistatta maailman paras tyo mutta samalla raskasta :)

Vapaapaivan viettoon.

Tamanhetkinen sijainti: 3752 Cerillos Rd, Santa Fe, NM
Fiilis: Vapaalla
Saa: Loistava, 21 astetta viilea

6. Päivä / 0 km / Santa Fe

Santa Fe:n katuja

Taidetta...

...intiaanien taidetta...

...omat suosikkini!

Huilimme kuka milläkin tavalla päivän Santa Fe´ssä. Suosituinta tuntui olevan lyhyt ajelu kaupungi kauniiseen keskustaan ja siellä kävellä ihastellen conquistadorien perintönä tuomaa arkkitehtuuria sekä taidetta, jota kaupungissa tuntui olevan todella runsaasti. Gallerioita oli vieri vieressä, toinen toistaan taitavampia käsityön näytteitä. Itse ihastuin näyttävään pronssiveistokseen...kalliin puoleinen tosin :)

Illalla söimme läheisessä meksikolaisessa ravitolassa todella maittavasti.

7. Päivä / 430 km / Intiaaneja, onko heitä

Essi ja Tero lähettää terkkuja kotiin Los Lunesista :)

Uuden Meksikon maisemia

Karavaani saapuu kaupunkiin

Tuolta voisi tulla se kilo apasseja :) Terkkuja vaan Petelle, on muistettu syödä ;)

Aamusella napsimme pikaisen aamupalan hotellin aulassa. Lähtö oli kello 0800. Öljyn tarkastus osoitti, että tarvitisimme lisää mustaa kultaa koneisiin. Piipahdus läheisen HD liikkeen pihalla ei tarjonnut helpotusta...liike aukesi vasta 0900. Sain kuitenkin selville, että Albuquerquessa olisi seuraava HD liike ja kun kenenkään kone ei vielä kovin kuivana ollut, suuntasimme etelää kohti.

Aamu oli hieman koleahko mutta rauhallista kyytiä oli kiva ajaa.

Pikainen tankkaustauko Santa Domingo Pueblossa ja olimme taas matkalla. Päätin koittaa tarjota porukalle vähän mutkapolkua ja vuoristomaisemaa poikkeamalla NM169:lle. Alku olikin lupaava mutta 8 mailin jälkeen olimme...arvasit oikein, taas soralla. Mitä pidemmälle jatkoimme, sitä huonommaksi tie muuttui. Sade oli huuhtonut syviä uria tiehen ja paikoin kivet olivat pinnalla varsin isoja :) Parin mailin jälkeen päätin tehdä Perti kanssa pienen skouttauskävelyn...jonka seurauksena karavani kääntyi kannoillaan. Pidemmälle jatkaminen olisi ollut liian aikaavievää ja jos tie olisi huonontunut, palaamiseen olisi palanut aikaa kohtuuttomasti.

Takaisin kovalla pinnalla olimmekin pian Albuquerquessa. HD liike löytyin helposti. Yllätyksenä porukalle liikkeessä oli ison koeajopäivät. Tarjolla oli hodareita, juomaa ja popkornia. Nasta lisä päivään. Välipalan ja pyörien kuolaamisen jälkeen täyttelimme öljyt koneeseen ja suuntasimme etelään kohti Los Lunasia.

Lunasissa söimme pikku lounaan/pirtelön Sonic drive-in:ssä.  burgeripaikassa. Takaisin baanalla...NM6 tie oli aivan loistava. maisemat henkeäsalpaavat. Upea fiilis päästellä eteenpäin.

Sitten saavuimme pieneen intiaanikylään. Todella ankean näköistä oli ajaa kylän läpi. Valokuvaaminen kylässä oli kielletty...ymmärsin, että läheinen vuori oli henkien kotipaikka...ja henkiähän ei saa häiritä.

Edelleen loistavissa maisemissa jatkoimme Grants- nimiseen kaupunkiin. Oli tankkauksen aika jälleen. Grantsin jälkeen jatkoimme kohti Gallupia. Ohitimme Continental Deviden...linja, jonka läsipuolella sadevesi päätyy Tyyneen Valtamereen ja itäpuolella Atlanttiin. Sitten kurvasimme Gallupiin ja legendaariseen El Rancho Hotelliin. El Ranchossa ovat majaa pitäneen mm. Ronald Reagan, John Wayne, Humprey Bogart sekä lukematon joukko muita Hollywoodin kuuluisuuksia 40, 50 ja 60 luvuilta. Todella vaikuttava paikka yöpyä. Nyt valmistautumaan ruokailuun :)